Decoration panic

Mä kärsin tällä hetkellä hirveästä sisustusahdistuksesta. Tuntuu, että mikään ei näytä hyvältä! Ollaan siis pari kertaa ravattu Ikeassa viime päivinä. Suurin ongelmahan on tietysti se, että mun mielestä kaikki meidän kalusteet on väärän värisiä. No ollaan ostettu muutamia juttuja kuitenkin ja saatu kämppä edes vähän siedettävämmän näköiseksi.

Vaihdettiin tummanruskea matto valkoiseen ja isompaan.
Ostettiin joku kukka sohvapöydälle. Katotaan millon tää kuolee. Oma elinaikaarvioni on kuukausi.
Totesin äidilleni joka myös vähän epäili tätä mun kasvien lisäystä taloon, että nää uudet keittiön kasvit ei ainakaan kuole. Ne on nimittäin tekokasveja, haha. Ostettiin myös lasipurkit riisille, makarooneille ja puurohiutaleille.

Eilen mulla ja Henkalla tuli viisi vuotta täyteen seurustelua ja vaikka ei mitenkään muuten sitä juhlittu niin annettiin toisillemme pienet lahjat.

Tiedättekö sen tunteen kun miettii mitä toiselle hankkisi lahjaksi pitkään ja sitten ykskaks sen oivaltaa. Ahh se tunne on mahtava!

No mun oivallus oli se, että Henkallahan ei ole kelloa. Aloin metsästää täydellistä kelloa, löysin tämän jonka sitten annoin vuosipäivä- ja syntymäpäivälahjana. Se kun näkee miten toinen tykkää lahjastaan niin paljon on jotain ihanaa!

Mä sain Henkalta Marc Jacobsin uuden (??) tuoksun Oh, Lola!:n.

Sain Henkalta joskus joululahjaksi sen Lola-tuoksun joka pääsi just loppumaan pari kuukautta sitten joten tää oli todella tervetullu! :)


9 kommenttia:

  1. Tosi kivat lahjat olette hankkineet toisillenne :)

    VastaaPoista
  2. Kotoisan näköistä. Alkava syksy on saanut mussakin aikaan pientä sisustusinnostusta. Häiritsee, jos kaikki huonekalut ovat ihan eri sävyä, samoin lakanat, verhot ja muut kankaat. Nyt on aika selkeä linja tyylin ja värien suhteen.

    VastaaPoista
  3. Tiia: :)

    Minna: Tää on vielä kaukana kotoisasta, mutta kiitos! :) Mä haluisin mun sisustukseen vaaleita sävyjä sekä vanhaa antiikkista puuta. Molempia löytyy mutta sitten nuo ikean mustanruskeat kalusteet pilaa koko homman. :D

    VastaaPoista
  4. Meillä ei myöskään yleensä kukat kestä kovin kauaa koska ei muisteta kastella niitä :D

    Henkalle antamasi kello on kyllä aika hieno!

    VastaaPoista
  5. Reetta: Vaikka mä muistaisin kastella niitä nii ne kuolee silti, en tajua. :D Joo se on kyllä kiva! ;)

    VastaaPoista
  6. Sen "joku kukan" nimi on viirivehka. Googlettamalla löytyy ohjeita, mutta ei se mitenkään vaikea kasvi hoitaa ole.

    VastaaPoista
  7. TOI kukka ei kuole! Mulla on kotona vaan noita kukkia koska kun ne unohtaa kastella, niin nuukahtamisen jälkeenkin ne herää vielä eloon! Vaikka tää tapahtus joka toinen viikko................ :D

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Hyvä tietää. :D

    Anonyymi: Huippua oon siis osannu valita itselleni sopivan kukan, jee! :D

    VastaaPoista
  9. Mulla on sama kukka, tais olla Viirivehka nimeltään.. ja lähes identtisessä ruukussakin vielä :D
    On kyl aika kova nuupahtamaan jos ei kastella muista,(mutta virkoaa yllättävän hyvin)Ja aluks kun ne kukat katoaa niin uusia voi tulla vasta pitkän ajan päästä..mulla tais mennä puolvuotta ennen kun uudet tuli.
    Ja vastikään mun kukka teki yhden ainoan kukan! eikä enempää :O Näyttäis vaan nätimmältä kun niitä tulis, ettei olis ihan lehtipuska :D

    ps. Sisustus näytti ihan mukavalta! ;)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -