Kiire

Pieni postaustauko on tullut ihan tahtomatta kiireen vuoksi. Oon ollu koulussa, tehny koulutehtäviä ja ollu töissä. Todella kiireinen viikko takana ja vielä kiireisempiä viikkoja edessä. Moni ystävä kysyykin, että miten mä jaksan ja vastaan aina vaan, että ajatuksen voimalla siitä, että ensi vuonna mulla on pitkä palkallinen kesäloma edessä! Ennen sitä ei lomia heru. Tuntuu etten ole viikkoon käynyt kotona muuta kun nukkumassa. So sad.

Eilen tosin oli vapaailta ja otinkin aikaa sosiaaliselle elämälle, vaikka sillonkin olis pitäny koulutehtäviä tehdä. Kävin kahvilla yhden kaverin kanssa jonka jälkeen lähdin vielä toisen kaverin kanssa drinkeille. Okei tähän touhukkaaseen päivään saattoi vaikuttaa se, että taloyhtiössä järjestettiin pihatalkoot ja halusin luistaa. ;) Mutta oikein hyvä näin, koska ihan liian harvoin tapaan ystäviäni kiireen ja mukakiireen vuoksi joten välillä on hyvä pitää vaan aidosti hauskaa.

Mutta tosiaan postauksia ei nyt vähään aikaan varmaan tule ihan niin usein kun mitä mulla on tapana kirjotella. Ihan ehtimisen ja fiiliksen mukaan mennään! Koulua on jonkun verran, lisäksi kaksi palautustehtävää ainakin, pari ryhmätyötä niin ja mainitsinko 33h työviikon? Pari postausjuttua mulla kuitenkin on tänne ja kiva kilpailukin tulossa joten stay tuned!

Kameraa en oo kantanu mukana ihan vaan sen takia, että mä en oo tehny mitään mielenkiintoista. Ja sillon kun oon jotain kivaa tehny niin oon vaan ollu "vapaalla" ja nauttinu ystävien seurasta! Mutta ettei ihan vaan tilitykseksi menis koko homma niin laitetaan vähän vanhoja (suurin osa ennenjulkaisemattomia) kuvia kuvittamaan tätä kirjotusta! ;)

Okei nyt väsynyt Lotta, joka nukkuu nykyään yleensä maksimissaan 6h yössä, kiittää ja kuittaa ja lähtee nukkumaan ja valmistautuu huomiseen pitkään päivään! Yötä murut!

PS. Ois tehny älyttömästi mieli laittaa tähän pari videoakin jotka kuvattiin kavereiden kans talvella ennen baariin lähtemistä, mutta ehkä jätetään ne edelleen pois. Sanon vaan, että muistatko Maija, että sieltä mistä sä tuut tapahtuu asioita mistä edes Eppu Normaali ei laula? ;) 

5 kommenttia:

  1. Du har samma utseende drag som Megan Fox :) Fina bilder btw!

    http://fashionbeautymylife.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. anna: Tack! Ja tycker hon e jätte vacker faktist haha. :D

    VastaaPoista
  3. On kyllä todellakin rankkaa olla koulussa ja töissä samaan aikaan! Muistan omat kauppisajat.
    Sulle olis tunnustus mun blogissa, ymmärrän josset kerkeä tehdä :)

    VastaaPoista
  4. HAHHAHAHAHA! ei hitto repesin tol viimesel... kuinka sellast vois ees unohtaa ;) mut kyl, tääl tapahtuu asioit, joista ei edes eppu normaali laula, joten on parempi jättää ne kertomatta =D

    VastaaPoista
  5. Anne. Teen kyllä pian kun eihän tuo pitkä ollu! Kiitos. :)

    maija: Joo, kato säki ne videot niin saat viikon, tai no kuukauden naurut. :D

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -