I got time while he got freedom

Mun oli eilen tarkoitus tulla postailemaan päivän kuulumisia mutta illalla sain kuulla, että perhettäni kohtasi suuri suru. Koiramme, perheenjäsenemme, minun muruni nukkui pois maanantaina. Olo on aika sekava vielä. Välillä itkettää kovasti, välillä naureskelen ja muistelen hetkiä Oskun kanssa.

En pysty edes vielä kuvittelemaan, että Oskua ei oikeesti enää ole. Etten ikinä enää saa pitää sitä sylissä tai heittää sille palloa. Todellisuus iskee varmasti kokonaan vasta jouluna kun menen kotiin vanhempien luokse eikä Osku olekaan enää siellä.

I'm still alive but I'm barely breathing 

Osku tuli meidän perheeseen jouluna 2000 kun olin 9-vuotias eli koira eli melkein 12 vuotiaaksi, joka on jo aika korkea ikä koiralle. Osku oli viimeisen aikansa sairas ja hänestä huomasi, että ei jaksanut enää taistella, joten olen onnellinen, että koira pääsi kivuistansa ja parempaan paikkaan mutta samalla ikävä on kova.

They say bad things happen for a reason, But no wise words gonna stop the bleeding

Sitä kiintyy lemmikkiin ihan uskomattomalla tavalla. Oskun on ollut mukana koko sen ajan kun olen kasvanut lapsesta teiniksi ja teinistä aikuiseksi. Se miten koira osasi lohduttaa vaikeina hetkinä, iloita hyvistä hetkistä ja olla koko ajan läsnä on ihan uskomatonta. Muistan erityisen hyvin kaikki syntymäpäivät jolloin se hyppäsi sänkyyni ja antoi pusuja kun muut perheessäni lauloi sängyn vieressä. Tai sen miten se tuli pääni alle tyynyksi kun itkin poikaystävähuolia nuorempana huoneessani.


Kaikki ne lenkit jotka käytiin yhdessä ympäri Oulua kahdestaan, poikaystävän, ystävien tai vanhempien kanssa. Ne kotibileet jossa koira oli mukana. Se hetki kun pelastin viime hetkellä Oskun vesikupin johon pojat oli kaatanu olutta. Se kun tulin kerran koulusta kotiin ja Osku tuli ovelle vastaan ja oli jotenkin onnistunut pukemaan keltaiset pitsistringini liiviksi itselleen. Se kun se mökillä haukkui kaikki ohi ajavat veneet ja ohi lentävät lokit.

Se kun se oli mun paras ystävä ja otin sen aina salaa joka aamu nukkumaan mun viereen sänkyyn.

Vila i frid Oscar.



12 kommenttia:

  1. Mulle tuli itku.. meidän koira nukku pois heinäkuussa, 14-vuotiaana, ja se oli kyllä elämäni rankin päivä. En osaa vieläkään olla porukoilla normaalisti, vaan koko ajan ootan että se oma rakas karvapallo ilmestyis jostain:/

    Voimia sulle<3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Voi ei, voimia sinne kans! Nyt voin sanoa, että tiedän miltä susta tuntuu. Tää on kyllä yks elämän vaikeimmista asioista kun kuolema on vaan niin lopullinen asia.

    VastaaPoista
  3. Voih Osku! Mullakin tuli tippa linssiin tekstiä lukiessa ja ihastellessa tuota lutuista otusta. Paljon halauksia sinulle Lotta!

    VastaaPoista
  4. Myös täälä tuli itku. En ole edes ikinä omistanut koiraa, mutta serkkujeni koira on pikku hiljaa poistumassa koirien taivaaseen. Ja sekin koira on ollu mun elämässä 11vuotta joten jotenkin siitä on tullut tosi tärkeä. Kaiken lisäks mulla on ollu tosi huono päivä tänään niin nyt se itku tuli :(
    Koita jaksaa<3

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Kiitos, kyllä tää tästä. Hyviä muistoja muistellessa elämässä eteenpäin. :)

    Noora: Voi ei ollu tarkotus saada kaikkia itkemään. :') Hyvien muistojen avulla selviää tästäkin eteen päin vaikka just nyt tuntuu ylitsepääsemättömältä!

    VastaaPoista
  6. Itku tuli myös täälläkin. Nuo koirakaverit ovat kyllä uskomattoman rakkaita. Oma karvakorvani nukkui pois pari vuotta sitten, mutta kyyneleet tulevat vieläkin tasaisin väliajoin. Toisaalta pystyy jo muistelemaan mukavia aikoja ja niinhän se pitäisikin. Aika kun on niin kovin rajoitettua ja meidänkin villispoika oli kuollessaan jo 14 vuotias. Mutta toisaalta lopetus tuli eteen niin yllättäen ettei siihen oikein ehtinyt valmistautumaan. Tsemppiä! Aika kultaa muistot :) Niitähän ei kukaan ota pois :)

    VastaaPoista
  7. Mä tiedän, että tämä on kamalimpia asioita, joita olet kokenut. Eikä mikään "aika parantaa haavat" tuo rakasta takaisin. Joskus sitä vaan poismennyttä lemmikkiä ajatellessa alkaa hymyilyttää ennen kuin itkettää eikä toisinpäin. Voimia! <3 Töissä sua odottaa pieni lohdutuslahja multa. Olet ihana!

    VastaaPoista
  8. Olipas surullinen, mutta silti lämmin postaus. Kovasti jaksamisia sinulle! :)

    VastaaPoista
  9. aaK: Kiitos. :) Niin koirahan elää sydämessä ikuisesti, sitä ei sieltä kukaan pysty ottamaan pois vaikka täältä maan päältä se otetaanki.

    Tuittu: Hihi, sä oot ihana! Katotaan nyt millon pääsen töihin asti, tän surun keskellä muhun iski ihan kunnon flunssa. Ei oo helppoo tää elämä!

    Suvi: Kiitos! :) Sellainen halusin tämän postauksen olevan! Ihana koira, ihanat muistot mutta kovin surullinen olo!

    VastaaPoista
  10. Voimia! Alko itkettämään tätä lukiessa :(

    VastaaPoista
  11. Anonyymi&Peppi: Kiitos, vaikeaa tää on koko ajan mutta kyllä tää tästä ajan kanssa. :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -