Viime viikko

Oho kun viikko taas pyörähti nopeesti ohi ja on taas tiistai. Aloitin viime maanantaina Detox-kuurin jota on jäljellä vielä pari viikkoa. Tarkoituksena on vetää ensin tämä 20 päivän kuuri ja sen jälkeen jatkaa vielä 14 päivää Slim-kuurilla. Olen jättänyt pois ruokavaliosta kaikki herkut, punaisen lihan, pastat, perunat, riisit ja leivät. Joten oikeestaan syön vaan kanaa/kalaa ja vihanneksia. Vielä en ole huomannut muuta eroa kun, että olen huomattavasti energisempi. Tämän kuurin tarkoitus mulla on juuri nimenomaan se, että voisin paremmin mutta myös lisäksi ois toivottua, että paino putoisi reippaat viisi kiloa. ;) Eli mun viikko on viime viikolla menny aikalailla kuntosalilla ja Detoxjuomaa juoden.


Energisyyden huomasin viime viikolla esimerkiksi yhtenä päivä siitä, että mulla oli vapaapäivä ja heräsin vasta kahdelta. Joojoo nukuin tosi pitkään mutta kuunnelkaa loppuun, sen jälkeen, että heräsin niin kävin salilla, tein yhden koulutehtävän, siivosin koko asunnon, pesin neljä koneellista pyykkiä, laitoin ruokaa (mä en siis ikinä tee ruokaa kotona) ja nyt kun äiti siellä luulee, että oon lämmittäny jonku valmisaterian niin ei, tein ihan kaiken itse alusta loppuun asti! Ja oli kokkipoikaystävänki mielestä hyvää. Lisäksi tiskasin ja kävin illalla vielä kahden tunnin lenkillä. Enkä edes ton jälkeen ollu ihan loppu!

Mulla ja mun poikaystävällä on aikalailla erillaiset päivärytmit ja kun Joonas välillä tulee myöhään töistä kotiin niin oon jo nukkumassa. Yks ilta menin nukkumaan mutta jätin teipillä kiinni vessan peilikaappiin pienen viestin. Arjen pienet asiat on niitä jotka tekee arjesta ihanaa.
Luulin, että saisin katsella sinua vain kaukaa. Toisin kävi. Herään joka aamu onnellisena sinusta.

Eikä nuo poikaystävän yllätyksetkään kakkoseksi jää. Tulin nimittäin sunnuntaina kotiin ja näin olohuoneessamme ison Zaran paperipussin ja sisältä paljastui tämä ihana talvitakki:
Olin sovittanu takkia Zarassa monta kertaa, mutta melko korkean hinnan vuoksi jättänyt ostamatta. No nyt Joonas oli sen minulle käynyt ostamassa kun olin töissä. Maailman paras poikaystävä. :')

Kävin viime viikolla myös ikeassa ja tarkoitus oli ostaa meikeille säilytyslaatikko. No sellanen löytyikin ja tää on ihan täydellinen. Kaikki meikit mahtuu ja maksoi vain 20e! Joonas anto mulle myös tehtävän ostaa verhot.
No löysin verhot. Pitsiverhot. Joonas ei ollut tyytyväinen valintaani, mutta kyllä se sitten pienen totuttelun jälkeen sanoi, että sopivat kotiimme erinomaisesti. ;)

Tulostin myös uuden hienon taulun kehyksiin:



Sit vielä ajantasalle, eli tähän päivään. Heräsin yhdeksän jälkeen ja aloin heti tekemään powerpointpresentaatiota jonka meen vielä tänään koululle pitämään. Suoristin pitkästä aikaa luonnonkiharat hiukseni ja oon ihan innoissani kun hiukset on kerranki ihan sileet. :D

Siinä taisikin olla akuuteimmat asiat kuluneelta viikolta ja suuntaan kohta koululle. Illalla on luvassa Joonaksen kaverin synttärit Bläkissä ja sinne pitäisi laittaa jotain hienoa päällekin. Apua, asukriisi!

13 kommenttia:

  1. Mitä sun poikaystäväs tekee työkseen ku se ostelee sulle niin paljon lahjoja? Eksä kesällä saanu parit kalliit kengät ja paljon muutakin? Tuntuu, että materian osto tekee poikaystävästäsi "maailman parhaan"...

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: No vaikka hänen työ ei kyllä mitenkään tänne kuulu niin tekstissä tulikin ilmi, että hän on kokki. Eli siis ei mikään miljonääri. Ompa surullista, että luulet, että ainoastaan kaikki ostojutut tekee hänestä ihanan. Tottakai hän on muutenkin maailman ihanin, mutta varmaan itsekin ilahtuisit jos saisit kivoja lahjoja aina sillon tällöin? :)

    VastaaPoista
  3. oot jo niin laiha valmiiksi että ei sun tarvis laihuttaa! :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Kyllä tästä ihan tervetullutta ois, että vähä laihtuis. :D

    VastaaPoista
  5. Toi detoxkuuri kuulostaa mielenkiintoselta! Ja -5kg tännekin kiitoooos! Pitäs vaan alkaa tekeen itekki sen eteen jotain muutakin kuin syödä niitä suklaapatukoita haha.

    VastaaPoista
  6. Onko näkynyt jo kiloissa tuo kuuri ? Ja kiva kuulla että energiaa tullut enemmän, olen nimittäin itsekkin ajatellut kokeilla tuota kuuria, ja näin syysväsyneenä lisäenergia on todellakin tervetullut !:) Asutteko Joonaksen kanssa yhdessä ?

    VastaaPoista
  7. Lindsay: Joo se on vaan otettava itteä niskasta kiinni nii kyllä se siitä sitten onnistuu. :D

    Anonyymi: En oo käyny vaalla ollenkaa, mutta en usko. En ainakaan huomaa laihtuneeni ollenkaan! :/ :D Mutta uskon kyllä, että kun kuuri on loppu niin jotain muutoksia huomaa! Asutaan joo. :)

    VastaaPoista
  8. mitä meikkivoidetta käytät?

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: No välillä en käytä muuta ku näppylöiden päälle Joe Blascon peitevoidetta, välillä BB-voidetta ja sitten "huonoina päivinä" käytän Maybellinen Fit me meikkivoidetta joka on ihan parasta! Tossa kuvassa mulla on esim sitä. :)

    VastaaPoista
  10. Munkin on pitänyt käydä hakemassa ikeasta tuo meikkien säilytysrasia jo pitkän aikaa, mutta ne on tosi usein loppu! tuo olis niin kätevä ratkaisu kaikille päivittäin käytössä oleville meikeille. Löysin sun blogiin just äsken jonkun toisen blogin kautta, oot aivan älyttömän nätti ja ihanan paksut hiukset sulla! :)

    VastaaPoista
  11. Hanilo: Toi on kyllä tosi kätevä, ja itseasiassa mulla mahtuu siihen KAIKKI mun meikit ja niitä ei ihan vähän oo. :D Voi kiitos, ikävä tuottaa pettymys mutta mulla on nyt kuukauden ajan ollu pidennykset päässä joten ne vähän tuuheuttaa haha. :D

    VastaaPoista
  12. Kokeile Dukan diettiä? toimii. tai sitten jos jatkat tolla mitä teet nytten niin ihan hyvin voit syödä punaista lihaa. ja kerran viikossa herkkupäivä (kaloriöverit) niin pysyy aineenvaihdunta elossa eikä säästöliekillä. muista myös tarpeeks proteiinia niin laihtuu. lisää esim kananmunia, vähennä leipä minimiin.. pitäs myös syödä tarpeeksi usein 2-3h välein

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Leipää en syö juurikaan koskaan ja kananmunia syön aika paljonkin. Luulempa, että nyt liikunta on ainoo mikä auttaa saamaan tuloksia minulla! :) Mutta kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -