Marraskuu 11

Marraskuu! Taas. Miten vuosi onkaan mennyt näin nopeesti. Vuosi sitten mun elämä heitti aikalailla kuperkeikkaa. Vajaa vuosi sitten erosin pisimmästä parisuhteestani tähän asti joka kesti siis yli viisi vuotta ja jos lukee marraskuun kirjoituksia viime vuodelta niin juhlin p-a-l-j-o-n ja nukuin kaiken ajan jollon en ollut töissä tai juhlimassa. Olin aika palasina, vaikka sitä en sillon myöntänytkään.

Fiilistelin sillonkin paljon joululauluja ja nautin glögistä. Triadin Tänd ett ljus -biisi oli sillon kovassa soitossa ja nyt kun kuuntelen sitä taas niin voin todeta, että sen sanat on niin totta. "Tänd ett ljus och låt det brinna, låt aldrig hoppet försvinna. Det är mörkt nu men det blir ljusare igen". Sytytä kynttilä ja anna sen palaa, älä anna uskon hiipua. Nyt on pimeää mutta tulee valoisempaa taas. Noin karkeasti käännettynä. Ja sehän on niin totta. Elin viime vuoden lopun aikamoisessa horroksessa ja pelkäsin etten ikinä enää ole yhtä onnellinen kun joskus aikasemmin. Mutta eihän se niin mennyt vaan oon tällä hetkellä onnellisempi kun ikinä!

Marraskuu 2011

Marraskuu 2012

 Nyt lähden keskustaan treffaamaan kaveria ja sen jälkeen pikapikaa kotiin laittautumaan illan pikkujouluja varten! Ihanaa viikonloppua muruset! :) 

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta osaat olla onnellinen. Tsemppiä jatkoon, olet mahtava <3

    VastaaPoista
  2. Kylläpä näyttää kauniilta tossa tokassa kuvassa toi huulipuna sulla. Olisipa mullakin noin kauniit huulet, käyttäisin varmaan aina huulipunaa :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Voi kiitos. :) Mulla itseasiassa on melkein päivittäin huulipunaa, mutta harvoin noin voimakasta väriä. :)

    VastaaPoista
  4. Moikka! Erosin just mun poikaystävästä, jonka kanssa seurustelin melkoisen pitkään. Oon lukenut sun blogia aika kauan ja nyt kun näen kuinka sun elämä on järjestynyt tuon kamalan marraskuun jälkeen, niin se antaa aika paljon toivoa mullekin! :) marraskuut ei oo kivoja, mutta toivon, että vuoden päästä marraskuussa mulla on asiat edes puoliksi yhtä hyvin kuin sulla! Älä vaan lopeta kirjoittamista!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Voi miten ihana kommentti! Kiitos. :') Tsemmpiä sulle ihan hirveesti, tulee hetkiä millon susta tuntuu, että mikään ei onnistu ja on ikävä toista mutta kun sen yli pääsee niin oppii itsestäänkin ihan uusia asioita. :) Koita nauttia jouluajasta, siitä saa valtavasti energiaa pimeän keskellä! :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -