T A N G L E T E E Z E R

Viime torstaina olin Iso-Britannian suurlähettilään residenssissä uuden Tangle Teezer Blow-Styling -muotoiluharjan lanseeraustilaisuudessa. Harja vaikutti todella hyvältä, niin kuin Tangle Teezer -harjat yleisestikin tähänkin asti. Harmi vaan, että vielä pitää odottaa tuota uutuutta, sillä se tulee myyntiin muistaakseni vasta ensi vuoden puolella! Buhuu! Mies kuvissa on muuten Tangle Teezerin luoja Shaun Pulfrey! Kelatkaa, Shaun oli muutama vuosi sitten mukana Leijonan luola -ohjelmassa (joka muuten on yksi omista lemppariohjelmista!) eikä yksikään leijona halunnut lähteä tähän mukaan. Ei voi muuta sanoa kuin, että heidän häviö, Shaunin voitto. :D Mies on varmasti tehnyt melkoisen omaisuuden näillä harjoilla!


Minulla ei ole itseasiassa koskaan fööniharjaa ollutkaan (okei, föönaan hiukseni ehkä 10 kertaa vuodessa) joten odotan tota harjaa mielenkiinnolla. Harjan salaisuus piilee kuulemma harjasten muotoilussa joka mahdollistaa vapaan ilmavirtauksen föönin kanssa jolloin kuivattava hiusosio vaan liukuu harjan läpi. Tämä taas mahdollistaa föönaamisen matalammalla lämmöllä ja voimakkuudella. 


Minä olen käyttänyt Tangle Teezeriä ainoana harjana jo pari vuotta ja minulla olikin jo entuudestaan kaksi normaalikokoista, pinkki ja musta, ettei vaan koskaan käy niin etten löydä harjaa. :D Sain tilaisuudesta mukaan vielä kolmannen, pinkin matkakokoisen joka kulkee tätä nykyää laukussa mukana joka kokonsa lisäksi on sopiva myös irrotettavan kannen vuoksi.

Ei ole varmaan yhtäkään naista nykyään joka ei tietäisi mikä Tangle Teezer on ja varmaan suurimmalla osalla on jo tällainen harja. Eikö vaan?

6 kommenttia:

  1. Sulla on ihanat hiukset, etenkin nuo ihan aavistuksen aaltoilevat hiukset on kivat. Ja ilman mitään lisukkeita ilmeisesti? Nykyään tuntuu, että kaikilla on pidennykset/tuuhennukset yms. Onhan nekin nätit jos hoitaa hyvin, mutta joskus näkee järkkyjä pidennyksiä, joista klipsit näkyy rumasti. Tuota harjaa en ole koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuollaiset hiukseni onkin siis ihan luonnontilassa, luonnonkihara kun on. :) Pidennyksiä ei ole, vaikkakin välillä minusta on hauska laittaa clip-oneja juurikin tuuhentamaan hiusta mutta harvemmin. Suosittelen tota harjaa ehdottomasti! :)

      Poista
  2. Ilman tangle teezeriä ei todellakaan pärjäisi enää! Oonki alusta asti hokenu, että se pitäis ehottomasti saaha myös föönäysharjana, helpottais omaa työskentelyä tosi paljon, jee onneksi nyt sellainen saadaan! :) Enpä muuten tiennytkään, että tuo kehittäjä on ollut Leijonanluolassa ja uskomatonta, ettei kukaan lähtenyt mukaan! :D On muuten yks munkin suosikkisarjoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja se harja on varmaan muutenkin hyvä kun siinä on varsi! :) Jep, ihan älytöntä, ne varmaan harmittelee sitä tänäpäivänä aika paljon. :D

      Poista
  3. Itelläni on Glitterin vastaa harja, joka on jopa Tangle Teezeriä parempi, sillä muotoilu on toimivampi! Tangle teezer on muodoltaan vaikea möhkäle, joka tippuu helposti kädestä, kun taas Glitterin versiossa on kahva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oonkin nähnyt sellasia! Tohon Tangle Teezeriin piti tosiaan tottua, alussa se lensi multa aika monesti seinään haha. :D Tää matkakokoinen on mun mielestä todella kätevä kädessä!

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -