TJ 14

Helmikuun lopussa olin alkamassa nukkumaan ja Joonas otti mut syliinsä tapansa mukaan ja mua alkoi itkettämään. Vasta silloin kaikki tuntui niin todelliselta: Joonas oli oikeesti lähdössä armeijaan yhdeksäksi kuukaudeksi ja mun pitäisi oppia asumaan viikot yksin, apua. Pahinta alussa oli se ettei tiennyt millon mies oli tulossa kotiin seuraavaksi, heti seuraavana viikonloppuna vai joutuisiko sitä odottamaan monta viikkoa?

Onneksi Joonas ei aloittanut inttiä ihan alusta (takana oli jo 3kk palvelusta) joten sain mieheni kotiin ensimmäisille lomille jo puolentoista viikon jälkeen ja aina kun ikävä yllätti keskellä viikkoa pystyin ajamaan Upinniemeen tapaamaan häntä.


"Mitä inttileski?"
Olin otettu kaikkien ystävien huolenpidosta siitä miten pärjään yksikseni, mutta ihan totta, tuo inttileski-sana on minusta ihan järkyttävä sana. Jotenkin niin hirveän dramaattinen, eihän tässä kukaan ole kuollut ja pärjään oikein hyvin vaikka välillä ärsyttääkin. Aina ei elämäntilannettaan voi valita ja niillä mennään mitä on tarjolla.

Kevät menikin sitten nopeasti. Olin harjoittelussa ja uusi työ vei kaiken energian ja olin siitä niin innoissani, että en ehtinyt murehtia muuta. Opettelin kovasti uutta rytmiä toimistotyön vuoksi ja iltaisin töiden jälkeen makoilinkin vaan väsyneenä sohvalla ja tuijotin rikossarjoja, mulla ei ollut mitään hätää. Sitä paitsi oli ihan lottovoitto, että olin toimistoaikojen ansiosta viikonloput vapaalla kun Joonas tuli lomille!


Sitten tuli kesä. Mä menin takaisin ilta- ja viikonlopputöihin ja Joonas lähti Haminaan Rukkiin. Eli mä olin joka viikonloppu töissä ja Joonas oli harvoin edes kotona. You get the picture, harmitti ihan älyttömästi ja tuntui ettei toista edes nähnyt koko kesänä.

Viikonloppuisin vietettiin aikaa vaan iltaisin jos sitäkään mutta silti parisuhde kukoisti. Miksi? Koska tiedettiin kumpikin, että tää olisi vaan väliaikaista. Tämä kesä ei siis todellakaan ollut se "the best summer of my life" vaan toivoin ennemminkin, että se menisi nopeasti ohi ja niin menikin.


Nyt syksyllä olen edelleen viikonloput töissä mutta Joonas on ollut enemmän kotona joten on ollut paljon helpompaa ja ainakin välillä viikot menee todella nopeaa. Ihan vasta laskettiin, että vielä pitää jaksaa kymmenen viikkoa ja nyt lauantaina Joonas lähtee takaisin kasarmille viimeistä kertaa ja ottaa siviilikamat mukaan ja 12. marraskuuta hän tulee kokonaan kotiin ja meidän elämä voi jatkua.

Voin siis jo todeta, että tästä on selvitty ja oikein malliikkasti vielä!

Takki CTRL // Kengät H&M // Neule Gina Tricot // Leggingsit Bik Bok // Laukku 3.1 Phillip Lim 

Itse on ollut ikimaailmassa kuvitellut, että olisin 22-vuotias kun poikaystävä vielä lähtisi armeijaan. Luulin, että se riski siihen oli jo mennyt muutaman vuoden aikaisemmin mutta ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu joten ainoastaan positiivinen asenne auttaa pitkälle. Uskon myös, että vanhempana tällainen on paljon helpompaa "kestää". Jotenkin on jo aika itsenäinen ja arki rullaa eteenpäin niin paljon nopeammin kuin teininä joten näin yhdeksän kuukauden jälkeen voin oikeesti todeta, että mitä, menikö tää aika jo?

Muistilista tyttöystävälle

 Älä jää murehtimaan omaa kohtaloasi, poikaystävälläsi on varmasti kurjemmat oltavat. Keskity toisen tukemiseen, hän tarvitsee sitä.

Vältä turhat riidat, poikaystäväsi on ainoastaan viikonloput kotona ja on väsynyt ja haluaa varmasti vaan nauttia siitä vähäisestä yhteisestä ajasta joten vaikka joskus haluaisit nalkuttaa jostain niin anna vaan olla. 

Älä ole itsekäs, mieti mitä poikaystäväsi haluaa viikonloppuisin tehdä.

Osta kaupasta poikaystävällesi herkkuja ennen kun hän lähtee takaisin kasarmille, poikaystäväsi ilahtuu taatusti! Kasarmilla vieraillessa huomasin myös itse, että Mäkkärisafkat oli todella tervetulleita. :D

Ja lopuksi haluaisin vielä painottaa, että kannattaa yrittää olosuhteisiin nähden elää mahdollisimman normaalia elämää, se helpottaa kummankin oloa paljon. Viikonloppuisin ihan parasta on ollut kun kummankin mielestä on saatu pois koko typerä intti ja voitu vaan nauttia. Viikolla olen laittanut whatsupissa viestiä aina siitä mitä teen, ihan normaalisti vaikka tiedän ettei Joonas voi vastata usein mutta musta on silti ollut kiva laittaa viestiä ihan milloin vaan ja Joonaksen mielestä on ollut kiva lukea mitä puuhailen ns. "reaaliajassa".

Inttiin liittyvää postausta on toivottu paljon joten toivottavasti teistä oli mielenkiintoista lukea näitä mietteitä ja teille joiden poikaystävät on/on menossa armeijaan haluan sanoa, että tsemppiä ja kyllä se aika menee yllättävän nopeaa! :)

2 kommenttia:

  1. Mä samaistun sun tekstiin täysin!
    Ekaks tuntui, että mun maailma hajoo, kun mieheni sinne inttiin lähtee, mut ajatukseen tottui ja oppi elämään taas normaalisti. Aikakin menee nopeasti, TJ50 tänään!

    Mä teen kans viikonlopputöitä, melkein aina olen ollut töissä hänen vapaiden aikaan, mutta ajatus siitä väliaikaisuudesta ja tulevasta joulukuusta saa jaksamaan :)

    Ihana postaus, ihanat te! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina L: No ei oo teilläkään paljoa jäljellä! :) Kiva kun pystyit samaistuu!

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -