Tänä vuonna joulu on vähän erilainen sillä ei vietetä jouluaattoa mun perheen kanssa vaan jäädään Helsinkiin viettämään joulua Joonaksen perheen kanssa. Joulupäivänä otetaan sitten juna Ouluun (lentoja ei siis kulje) ja vietetään joulua minun perheeni kanssa. Lapsena vietin kaikki jouluni Helsingissä isovanhempieni kanssa mutta siitä on vierähtänyt jo useampi vuosi. Tämä on ensimmäinen jouluaatto ilman vanhempiani joten tuntuu hieman oudolta mutta toisaalta ihana olla kotona jouluaattona ja Helsingissä plus saadaan toinen jouluaatto joulupäivänä kun veljeni ja hänen tyttöystävänsäkin tulee vasta joulupäivänä vanhemmilleni joten vietetään kaikki sillon joulua. ;)
Vielä jään odottamaan esimerkiksi Louis Vuittonin jouluikkunaa, se on minusta joka vuosi yksi kauneimmista! Mites siellä ruudun toisella puolella, onko jo joulufiilis?
Ihan mielettömän kauniita kuvia! Pakko päästä ennen joulua Helsinkiin ihastelemaan joulufiilistä, Turussa jouluvalot(kin) on vähän tylsemmät ;)
VastaaPoistaKiitos! :) Helsingissä joulufiilis on kyllä ihan erilainen kuin muissa kaupungeissa! Muistan miten nuorempana vihasin Oulun valoja, nykyään nekin kyllä on paremmat! ;)
PoistaEhkä ei ihan vielä joulufiilistä ole, kun ei ole edes lunta. Mutta olen kyllä suunnitellut, että voisi ensi viikonloppuna laittaa ekat glögit ja joulutortut (jotka on mun heikkous ikävä kyllä).
VastaaPoistaMä olen jo ekat glögit juonu aikoja sitten ja joulutortutki on leivottu vähän aikaa sitten. Ei kyllä oikeastaan sen joulufiiliksen vuoksi vaan siksi, että tykkään niistä niin paljon! :D
PoistaAivan ihania kuvia! Minusta Helsinki on parhaimmillaan joulukuussa ja heinäkuussa. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Jep kesä on toinen millon Helsinkiä voi vaan ihailla tuntikausia!
Poista