Tukholma

En ole ollenkaan tottunut olemaan isoilla laivoilla ja vielä tänää on tuntunut, että maailma keinuu. :D Tukholma on kuitenkin jo takanapäin ja valitettavasti kurjan sään ja vähäisen ajan vuoksi tuntuu, että en oikein saanut mitään irti kaupungista. Edes pientä pintaraapaisua kaupungista en kokenut saavani. Toisaalta tuli kyllä sellainen olo, että haluan ehdottomasti lähteä kesällä tähän kaupunkiin ja kävellä rauhassa kaduilla ja tutkia kaupunkia. Olisin halunnut ihailla kauniita rakennuksia mutta lumimyrsky pakotti katseen tiukasti maahan ja Ruotsissa asuvan ystäväni kenkiin ulkona kävellessä. Ystäväni tosiaan lähti oppaaksemme ja seuraksi shoppailemaan joten oli helpompi löytää lyhyessä ajassa kaupat joissa haluttiin käydä.

Muuten oli oikein mukavat pari päivää ystäväni kanssa laivalla mutta ensi kerralla me kyllä lennetään. :D Laivamatkustajien keski-ikä pyöri varmaan siinä +65 tienoilla joten voitte kuvitella miten hyvin me sovittiin joukkoon. ;)


Stockholm, we will meet again! ;)

4 kommenttia:

  1. Ooks huomannu että nuo sun viimiset kuvat, ainaki ittestäs tässä postauksessa plus ne kuvat siinä hotellin rappusissa. kuinka paljo kamera vääristää ja näyttää että sulla on sellanen 2 metrinen tukki jalka verrattuna esim päähän. tässäkin sun käsi on aivan huge mitä sen pitäis olla.. :) onkohan objektiivi oikea tai onko asennot jotenki ei-sopivia? :) ei muuta, näyttää hassulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no mä tykkään näistä kuvista kyllä itse! Kämpin kuvissa myönnetään, että kuvakulmat ei ollut niitä ihan oikeita mutta sillon oli Ainon eka kerta laajakulmalla kuvatessa niin osasta kuvista tuli ehkä vähän hassuja. :D

      Poista
  2. Mä en edes huomannu tota kättä aiemmin. Ei se kauheesti pistä silmään, mut vähän nyt ku tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kaikki tietysti kiinnittää huomiota eri tavalla eri asioihin. Mulla just siks et on kyseessä laajakulmaobjektiivi niin en häiriinny siitä, että kaikki ei oo sen näköstä kun oikeesti, oikeastaan tykkään jopa siitä. :D

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -