Some days you just have to create your own sunshine

Tämän viikon jälkeen olen kyllä ylpeä itsestäni, että olen sen selvinnyt. Viisi pitkää työpäivää joista siis yksi vielä edessä, kaksi koulupäivää, yksi pressitilaisuus, yksi blogipalaveri ja siihen lisäksi olen ehtinyt nähdä kavereita ja käydä salilla viikkotavoitteeni mukaan. Aikamoinen tehoviikko siis ollut!

Tänään aijon ottaa rennosti loppupäivän. Koulupäivä on ohi ja ilta on vapaa, ihanaa. Tarkoituksena olis käydä salilla ja solariumissa. Yritän vähän saada vähän väriä kroppaan ennen reissua jotta ihoni ei palais ihan niin helposti reissussa. Oon alottanu myös aurinkokapseleiden syömisen joten toivotaan, että tämä tuttu resepti toimii myös tällä kertaa ja säästyn rapuefektiltä.

Täällä Suomessa ei ole huolta siitä, että iho saisi ollenkaan aurinkoa, tänäänkin ollut harmaa sää ja satanut koko päivän.


Hattu onneksi pelastaa tihkusateelta sekä kasvot, että hiukset. Tämäkin hattu on saatu Mu Du Londonilta josta kirjoitinkin aikaisemmin. Tykkään erityisesti tästä hatusta sen värin vuoksi joka on todella tumma sininen. Mustia ja sinisiä hattuja mulla on ollut ennestäänkin mutta mustat koen monesti vähän tylsäksi ja sininen hattu on taas vähän vaikeampi yhdistää joskus mutta tämä hattu on jotain mustan ja sinisen väliltä ja on helppo yhdistää kuitenkaan olematta tylsä.

Takki Monki // Hattu Mu Du London (saatu) // Farkut Bik Bok // Paita Tiger of Sweden // Laukku Mulberry // Kengät Acne Studios


Raitapaita on muuten yksi Hullut päivät -ostoksistani. En yleensä osta Hullareilta juurikaan muuta kuin ruokaa ja perusjuttuja kuten hammastahnaa mutta tällä kertaa näin tämän Tiger of Swedenin pellavapaidan samalla kun kävin nappaamassa Filippa Kn perus t-paidan joka kuului ostoslistaani ja rakastuin raitapaitaan palavasti. Ihanan yksinkertainen, hyvää matskua, ajaton eikä maksanut montaa euroa. Täydellinen ostos siis! Muuten Hullareilta on lähtenyt mukaan lähinnä sitä hammastahnaa, -harjoja, hiuslakkaa ja vanulappuja. Jännittävää. :D

Nappasiko joku muukin saman paidan mukaan Hullareilta tai oletteko tehneet muita hyviä löytöjä?

6 kommenttia:

  1. Moi Lotta! Yleinen harhaluulo on tosiaan tuo että solarium suojaisi palamiselta. Sitä se ei kuitenkaan tee, koska solarium ei paksuna ihoa. Ihanan rusketuksen solariumissa saa, mutta auringon kanssa pitää silti olla yhtä varovainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ainakin iho ei pala enää sitten kun se on saanut hyvän pohjavärin joten oon kokenu, että solkusta on apua tähän. :o

      Poista
  2. Heippa, haluisitko joskus tehä postausta sun opiskeluista ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voin tehdä joskus joo, loppusuoralla kun ovat niin ainakin on jotain sanottavaa. :)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -