New in

Tästä maasta todellakin löytyy ostettavaa ja tänne lähtiessä kannattaa aina säästää enemmän kun mitä on budjetoinut. Nyt tosin täällä ei ole kovin halpaa ostaa sillä monet tuotteet ovat kalliimpia kuin Suomessa vahvan dollarin ansiosta. Esimerkiksi Babylips -huulirasvat maksavat yli euron enemmän kuin Suomessa, vaikka kyseessä on jenkkimerkki! Toki monet asiat ovat halvempia kuin meillä kotona mutta täytyy myöntää, että olin todella yllättynyt nousseesta hintatasosta.

Olen kuitenkin shoppaillut omalla mittakaavallani valtavasti. Joonaksen mielestä olen ottanut aika iisisti mutta itse olen ihan järkyttynyt miten paljon olen kantanut tavaraa hotellihuoneeseemme. Varmaan joku ostaisi paljon enemmänkin mutta minulle on paljon jos pusseja ja on useampi kuin kaksi yhdeltä shoppailukerralta. :D Olen aika harkitseva ostaja mutta täytyy sanoa, että Macy'sin (Paikallinen tavaratalo) tällä hetkellä menossa oleva Friends and Family -alennusmyyntit ja sen tarjoama -25% kaikista tuotteista on vauhdittanut ostelua vähän.


Tässä asussa minulla on itseasiassa kaikki uutta alusvaatteita myöten. Kaikki paitsi aurinkolasit ovat täältä San Diegosta ostettuja. Hollisterin peruspaita joka on ihanan pehmeää matskua oli alennuksessa ja maksoi n. 6€. Hyviäkin löytöjä täällä todellakin voi siis tehdä.

Olin myös pidempään ollut mustaa laukkua vailla ja sanotaanko vaikka näin, että mielessäni on yksi tietty laukku jota tavoittelen mutta sen säästämiseen voi mennä aikaa joten kun tämä Rebecca Minkoffin laukku oli alennuksessa päätin ostaa tämän. Olisin varmaan ostanut tämän paidan ihan normaalihintaisenakin mutta alennus vauhditti päätöksen tekoa. 130€ nahkalaukusta ei nimittäin tuntunut paljolta. Tämä laukku on ihan täydellisen kokoinen minulle ja malli on ihana kun tätä voi kantaa myös Cross-bodynä. Olen huomannut, että lähes kaikki suosikkilaukkuni ovat tämän mallisia.


Täällä on muuten nyt aamu ja olen juuri herännyt jälleen kerran kauniiseen päivään. Jet lag alkaa selkeästi hellittää sillä heräsin tänään vasta vähän ennen kymmentä. Yleensä olen siis herännyt kuuden ja seitsemän välillä joka on ollut kivaa kun olen voinut käydä hotellin salilla vetämässä päivän treenin ja syödä aamupalaa rauhassa ja silti on ollut koko päivä vielä edessä. Nyt kuitenkin viime yö oli aika rankka nimittäin viisaudenhammas alkoi pitkästä aikaa tuntua taas ja koko poski on kipeä. Odottelen Joonasta lähikaupasta hotellille mehujään kanssa, että saisin vähän turvotusta mahdollisesti laskemaan. Other than that, täällä menee ihanasti! Huomenna haetaan vihdoin auto ja ajetaan perheystäviemme luokse La Jollaan ja sinne pääseminen on kyllä reissumme kohokohtia. Se alue on nimittäin se missä olen lapsuudessani viettänyt paljon aikaa.

Nyt kuitenkin mehujäät suuhun ja alan valmistautua tähän päivään. Ainiin, hyvää vappua hei sinne! Täältä puuttuu simat ja tippaleivät ja mutta aurinkoinen sää kompensoi aika hyvin. ;)

Paita Hollister // Housut Banana Republic // Kengät Steve Madden // Laukku Rebecca Minkoff // Aurinkolasit Le Specs

PS. New York -postauksia on tulossa vielä monta mutta voi olla, että vasta reissumme jälkeen!

8 kommenttia:

  1. Mäkin haluun jenkkeihin (shoppailemaan ;)). Ihana asu, noi housut on mielettömän kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä just semmoset mitä mun vaatekaappi kaipas! :)

      Poista
  2. Voi että, toivottavasti viisaudenhammas ei oireile pahemmin. Toi laukku on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että loppuu nopeasti tämä! :( Kiitos, se on kyllä todella monipuolinen!

      Poista
  3. Voi miten kauniilta näytät näissä kuvissa :)

    VastaaPoista
  4. Mikä laukku!! Rebeccan laukut on kyllä niin nättejä, eivätkä hinnalla pilattuja! :) hienot on kyllä housutkin. Oikein kivaa lomaa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tosiaankin! Ja Suomessa vielä ihan kaikilla noita ei ole joten plussaa siitäkin. ;) Kiitos! :)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -