Manhattan Beach






Los Angelesin piirikunta (eli siis Los Angeles ja sen lähikaupungit) on monien matkailijoiden unelmakohde mutta itse en ole alueelle koskaan oikein lämmennyt. Tykkään huomattavasti enemmän San Diegosta ja San Franciscosta mutta toki Los Angelesin alueeltakin löytyy kivoja paikkoja. Yksi niistä on ehdottomasti Manhattan Beach. Rento ja pieni rantakaupunki noin 45 minuutin ajomatkan päässä esimerkiksi Beverly Hillsistä. Jos jostain syystä muuttaisin joskus Losiin niin asettuisin varmaankin taloksi juurikin tällä alueella.


Korttelin päästä rannasta löytyy ostoskatu jonka varrelta löytyy pieneniä kivoja putiikkeja, ravintoloita ja mm. Second Hand -liikkeitä. Tältä alueelta oli vähän vaikeaa löytää vapaata parkkipaikkaa mutta sitä kannatti ehdottomasti etsiä sillä tämä on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Aurinkoisena ja lämpimänä päivänä heittäytyisin ehdottomasti tonne kilometritolkulla jatkuvalle biitsille nauttimaan päivästä. Meidän reissulla siellä oli vielä aivan liian kylmä valitettavasti.


Myöskin Manhattan Beachiltä löytyy monille Kalifornialaiskaupungeille tyypillisesti rannasta iso laituri jonka päässä on kahvila.


Kaiken kaikkiaan oikein mukava pieni kaupunki jossa viihtyy helposti muutaman tunnin joten suosittelen Losiin matkustavia poikkeamaan tänne! :)

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -