LOMA

Miten ihanalta tuntuikaan nukkua kymmeneen pitkästä aikaa ja saada unta edes melkein tarpeeksi. Se on loma nyt. Kovin kesäinen ei sää ole kun ulkona sataa vain vettä mutta oikeastaan tää on aika täydellistä: kolme viikkoa aikaa keskittyä oppariin eikä sääkään houkuttele tekemään muuta, score!

Mä olen tällä hetkellä aika motivoitunut kirjoittamiseen. Syksy tulee olemaan ihan hurjan jännä. En malta odottaa, että saan työni palautettua ohjaajalleni ja saan ylpeänä valmistua. En malta odottaa mitä valmistuminen tuo tullessaan.

Tänään kuitenkin vietin ansaitun vapaapäivän ja aloitin aamun syömällä puuron sängyssä samalla kun kuuntelin Zen Caféta. Oli sellainen ihan täydellinen aamu ja tunsin ääretöntä onnellisuutta. Aamuhetken jälkeen lähdettiin siivoamaan meidän kellarikomeroa Joonaksen kanssa ja se lisäsi hyvää mieltä entisestään. Iso kivi vierähti hartioilta kun saatiin heitettyä useampi jätesäkillinen tavaraa pois ja kierrätykseen. Monen monta Ikea-pussillista vaatteita odottaa kirpparille pääsyä ja stressi väheni miljoona astetta kun alkoi tuntumaan siltä, että me tullaan selviämään muutosta.


Meillä koittaa siis muutto syys-lokakuun vaihteessa Punavuoreen aivan ihanaan asuntoon ja vaikka muuttomatkaa ei ole kuin 500 metriä niin muutot on silti aina ihan syvältä. Nythän se tuntuu siltä, että siihen on vielä pitkä aika mutta pari kuukautta menee ihan sekuneissa joten tällä kertaa en aio jättää mitään viime hetkeen vaan alan järjestelemään asioita pikkuhiljaa jo nyt ettei vaan iskisi viime hetken paniikkia juuri ennen muuttoa. Tulevana syksynä ykkösprioriteettina on tuo koulu joten millekään muuttostressille ei todellakaan ole aikaa. Muistan miten viime muuton aikaan havahduin siihen viikkoa ennen muuttoa, että pitäisiköhän tavaroita alkaa laittamaan kasaan. Kiirehän siinä tuli! Onneksi ystäväpiiristä löytyi useampi ihana ihminen jotka auttoivat ja tekivät elämästäni niin paljon helpompaa ja selvisin siitäkin muutosta.

 Olen parina päivänä ennen töitä käynyt katsomassa huonekaluja ja olen suorastaan järkyttynyt siitä miten pitkiä toimitusajat huonekaluille on! Tarkoitus oli aluksi käydä vain fiilistelemässä mutta kun kuulin millaiset toimitusajat ovat niin tartuin tuumasta toimeen ja tilaukseen lähti sohva, kirjahylly ja työpöydän tuoli. Kirjahyllyn toimitusaika on 12 viikkoa (!!!). En voi uskoa tuota todeksi mutta hei, tuleehan hylly Ruotsista ASTI. Kysymys kuuluukin, että soudetaanko se meille vai mikä on homman nimi. ;)

Tänään käytiin siivoamisen jälkeen katsomassa valaisimia ja täydellinen (...ja edullinen!) valaisin laitettiinkin varaukseen. Voi mä en malta odottaa, että nään miltä kaikki näyttää uudessa kodissa.


Joonaksen lähtiessä töihin otin sporan kohti Kalliota ystäväni Emmin luo minne hän on juuri muuttanut takaisin vuosien jälkeen. Oikein kunnon nostalgiaryöppy tuli kun käveltiin Karhupuistosta hänen uudelle asunnolleen. Neljä vuotta sitten vietettiin tuolla ihan hulluja iltoja ja olin siellä melkein joka yö yökylässä. Oikein hymyillyttää kun mietin niitä aikoja, vaikka toisaalta en voisi olla onnellisempi, että ne ajat ovat takana, niin päätöntä se meno välillä oli!


Käveltiin Emmin koiran, Vallun, kanssa ympäri kaunista Torkkelinmäkeä ja mentiin Emmille teelle. Se on meidän tapa. Teetä menee yleensä monta kannullista. Joskus se toki vaihtuu valkoviiniinkin. Tällä kertaa ihan vain teetä kun on sentään sunnuntai. Teehetken jälkeen alettiin purkamaan Emmin muuttolaatikoita ja saatiinkin paljon aikaiseksi.


Tämä päivä on ollut ihan täydellinen ensimmäinen kesälomapäivä ja huomenna voinkin hyvillä mielin jatkaa opinnäytetyön parissa ahertamista.

Mites teillä, joko kesälomat on takana vai vielä edessä? Teille jotka koko kesän joudutte töissä viettämään haluan sanoa vain, että tsemppiä ja lohdutuksena, että nyt on hyvä kesä tehdä töitä sään puolesta! ;)

2 kommenttia:

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -