The Wedding

Häät ovat ehdottomasti hauskimmat juhlat jotka tiedän. Varsinkin näin hautajaistäyteisen kevään jälkeen häät olivat enemmän kuin paikoillaan vaikkei näissäkään juhlissa kyyneliltä vältytty. Minkäs sille mahtaa kun on niin mahdottoman herkkä ihminen, että kun näkee toisen ihmisen onnen niin se on liikuttavinta mitä on. Yksi katse kaunista serkkuani kohti valkoisessa pitsihääpuvussaan ja maskarat oli jo poskilla. Tuli itsellenikin sellainen fiilis, että Lotta skarppaa nyt vähän! Olen perinyt tämän äidiltäni ja siellä me aina äidin kanssa pillitetään kilpaa. Mulla ei ole hajaukaan miten me tullaan pärjäämään mun omissa häissä. Siis minä ja äiti.


Häät pidettiin tosiaan Hirvihaaran Kartanossa joka sijaistee Mäntsälän lähellä. Ihan käsittämättömän upea paikka varsinkin häille! Kartanossa toimii myös hotelli jossa suurin osa meistä häävieraista vietti vielä yönsä joten saatiin vielä aamulla syödä aamupala yhdessä. Kartanon keittiö hoiti ruokapuolen ja voin sanoa vaan, että well done, well done! Ehdottomasti yksi parhaista hääbuffeteista mitä olen syönyt!


Häissä omat suosikkijuttuni on kaikki visailut ja vanhanaikaiset hääleikit. Tiedän, että monet eivät näistä välitä mutta mulle ne on aina häiden kohokohta! Myös puheita pitää olla ja omissa häissäni suorastaan loukkaannun jos oma kaasoni, vanhempani ja tuleva aviomieheni ei minulle puhetta pidä. Aion ilman muuta pitää puheen myös itse, että tuleville vieraille tiedoksi, että tuokaa nessuja vaan.

Myöskin hääparin ensimmäistä tanssia on aina tunteikasta seurata ja siinäkin saattaa silmäkulmat kostua. Serkkuni ja hänen miehensä ovat seurustelleet jo viisitoista vuotta joten näitä häitä oltiinkin tovi jo odoteltu!


Tätiemme ja setiemme keskuudessa päivän polttava puheenaihe taisi olla, että kuka meistä seuraavaksi menee naimisiin. Meitä kun on vielä neljä serkusta jotka ollaan juuri siinä iässä mutta itse ainakin tyydyn odottelemaan sitä kosintaa vielä. ;)

16 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Oot tosi kaunis, ihan supernätti mekko :) En oo koskaan ollut häissä ja olisi kiva vihdoin päästä, vaikuttaa tosi ihanalta.
    http://sinaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! :) Häät on ihan parhaita, toivottavasti pääset pian! :) Itselläni on viiden vuoden sisään muistaakseni 7 häät ja seuraavina vuosina varmaan vieläkin enemmän!

      Poista
  2. Ihania kuvia! Näytti ja kuulosti todella ihanilta häiltä :) itsekin olin viime lauantaina elämäni ensimmäisissä häissä ja voi vitsi oli ihanaa! Meinasin moneen kertaan vollottaa kuin pieni lapsi joten kyllä oli liikuttavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Häät olivat todella ihanat kyllä. Vedenkestävä maskara on ehdoton seuraaviin häihin. :D

      Poista
  3. Kolmannessa kuvassahan on minttu virtanen kanssasi! Vau upeita mimmejä! Ja sä oot lotta
    todella kaunis ei voi kun ihailla 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu on serkkuni myös, morsiammen sisko! :) Voi kiitos kovasti, ihanasti sanottu!

      Poista
  4. Varmasti aivan ihana juhla. Paikka näyttää upealta, en ollut kuullutkaan tuosta ennen. Ilmakin sattui näköjään suosimaan, hyvä tuuri. Kyllä ootte nättejä naisia. Susta tulee kyllä niin kaunis morsian, että oksat pois. Itsellä on viime hääjuhlista jo vierähtänyt aikaa, mua inhottaa toisaalta kun oon niin herkkä kans, että vaikka saisi kyyneleitä pidäteltyä, niin nenä ja silmät punoittaa ja kiva sitten valokuvissa olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! :) Itse kuulin tosta paikasta ekan kerran kun siellä pari vuotta sitten järjestettiin muistaakseni Lancomen uutuuslanseeraus ja silloin jo mietin miten upea paikka olisi hääpaikkan.! Voi kiitos, tässähän ihan punastuu! :)

      Poista
    2. Niin ja Joonas on kans tosi komea, aina vaan naisia kehutaan :D

      Poista
    3. Haha, no mutta sehän on sanomattakin selvää. ;)

      Poista
  5. Hei Lotta, ihanat puitteet jäillä ja nättinä olet ollut :) Yksi juttu mitä monesti mietin, miksi naisilla on tapana aina niin paljon kertoa, että liikuttavat asiat ovat saaneet itkemään? Tähän törmään usein ja mietin sitä.. Itkeminen esim häissä tai romanttisen kirjan parissa on käsittääkseni meille naisihmisille hyvin normaalia :) Oletko itse pannut koskaan merkille asiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itse en lähtisi yleistämään sitä, että itkeminen on naisille jotenkin "normaalia" tai yleistä sillä eihän me kaikki naiset sentään samanlaisia olla. Jotku itkee helpommin kuin toiset niin se vaan on. Itse kirjoitin tuon tuohon, koska minusta se kuvaa sitä miten juuri minä reagoin häissä joissa minulle tärkeä/tärkeät ihmiset sanoo tahdon. En itke häissä joissa esimerkiksi Joonaksen kaverit menevät naimisiin mutta voi apua kun on omat läheiset kyseessä! Minusta siis ei ole outoa kirjoittaa asiasta eikä minua ole koskaan häirinnyt jos joku kirjoittaa, että on liikuttunut itkuun asti. Itseasiassa pidän siitä, että tekstissä käsitellään tunnetiloja sillä siten koen, että lukijana pääsen lähemmäs sitä oikeaa tilannetta.

      Poista
  6. Ihania kuvia! :) Hirvihaaran kartano tosiaan sijaitsee ihan Mäntsälässä :)

    VastaaPoista
  7. Mistä tuo ihana kukkamekko mahtaa olla ostettu? :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -