Bunny Sneakers

Olin eilen ihan intona taas kun heräsin syntymäpäiväni aamuna. Se kadotettu synttärifiilis löytyikin sieltä jostain. Heti herättyäni sain ison paketin eteeni ja ihmettelin, että mitä ihmettä siellä voisi olla. Muodosta päätellen kengät mutta häh, mitkä ihmeen kengät? No ne kengät jotka olivat viimeksi edellisenä iltana ollut minulla nettikaupan ostoskorissa. Ne kengät joista en ollut kuin joskus aikoja sitten ohimennen maininnut Joonakselle. Miten se aina vaan osaa ostaa ne parhaat lahjat?

Aamupalalle mentiin mun lempparimestaan eli Pohjoisesplanadin Strindbergille. Rakastan sitä kahvilaa ja mennäänkin sinne silloin kun halutaan hetkeksi pois arjesta ja kokea luksushotellimaista tunnelmaa. Ihan täydellinen paikka aloittaa syntymäpäivä. Siellä me istuttiin pitkään ikkunapöytämme ääressä, juteltiin ja katseltiin ohimeneviä ihmisiä heidän aamukiireissään.

Ihan niin rauhallinen koko päiväni ei ollut sillä mulla oli vielä työpäivä edessä. Joonas oli järjestänyt itselleen vapaata mutta mä olin unohtanut koko synttärini joten en tajunnut toivoa vapaapäivää. Illalla pidettiin kuitenkin kunnon lettukestit kahdestaan kotona joten voisin sanoa, että syntymäpäiväni oli ihan täydellinen.

Minna Parikka Bunny Sneaks White nappa

2 kommenttia:

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -