It's like rain on your wedding day, It's a free ride when you've already paid

Mikä päivä tänään on ollut! Ei riitä, että viimeiset kaksi viikkoa on ollut ihan käsittämätöntä multitaskingiä opparin, tenttien, palautustehtävien sekä töiden kanssa vaan nyt kun kaikki se on ohi niin alkaa tapahtumaan tietysti vielä lisää.

Vapaapäivän kunniaksi ajattelin lähteä vielä viimeisen kerran kauppoihin katsomaan joululahjoja (minun piti olla jo valmis lahjojen suhteen, mutta nautin niin kovasti lahjojen ostosta!). Joonas oli menossa Vantaalle treenaamaan PT:n kanssa joten päätin lähteä Jumboon autokyydillä. Kesken matkan alkoi satamaan ja siinä samassa huomattiin sitten, että tuulilasinpyyhkimet eivät toimineet. Ihan älyttömän kiva keskellä vilkasta moottoritietä huomata tällainen. Ei kun tien sivuun ja miettimään missä vika on. Tulos oli se, että pyyhkijänsulissa ei ollut vikaa vaan, että viime huollossa oli jotenkin väärin asennettu koko homma ja siitä syystä sulan kiinnike oli mennyt poikki. Faaaaantastic! 




Onneksi hinausauto sitten haki meidät huoltopaikkaamme ja saatiin veloituksetta korjattua. Loppu hyvin, kaikki hyvin mutta kauhistuttaa miten pahasti tässäkin tilanteessa olisi voinut käydä. Eteenpäin näkeminen kun on aika oleellinen osa autolla ajamista. Miten tällaista tapahtuu juuri sinä päivänä kun sataa kaatamalla?

Onneksi nyt on perjantai ja ilta ja voin vihdoin vain olla kotona tekemättä mitään. Taidan laittaa Lushin suosikkikasvonaamion kasvoille ja käpertyä sohvalle viltin alle. Villi viikonloppu siis tulossa. :D

Nahkatakki All Saints // Huivi Alexander McQueen // Paita Hollister // Farkut Bik Bok // Kengät Nilsson // Karvaliivi 2nd Hand // Laukku Valentino

Ensi viikosta on tulossa ihan mahtava. Maanantai ja tiistai menee vielä töissä mutta keskiviikkona ihana ystäväni tulee Lontoosta Helsinkiin joulua viettämään ja pääsen näkemään häntä pitkästä aikaa. Tämän jälkeen lähdetään Joonaksen kanssa lentämällä Ouluun joulunviettoon. Voitteko kuvitella, että alle viikon päästä on jo joulu?

Ihanaa viikonloppua teille! :)


- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -