Tyttö vai poika?

Nuorempana haaveilin usein siitä, että saisin ensin pojan ja sitten myöhemmin tytön. Tämä haave johtui siitä, että sellaisessa perheessä olin itse elänyt ja siksi se tuntui oikealta. Isoveli ja pikkusisko.

Kun sain tietää olevani raskaana, olin varma, että mahassani on poika. Tähän teoriaan löytyi syvempi syy, mutta se on sen verran henkilökohtainen, että jätän sen tältä erää julkaisematta. Ensimmäisen ultran jälkeen vaihdoin kuitenkin mielipidettäni. Kuultuani vauvamme sydänäänet ensimmäistä kertaa sanoin miehelleni, että tyttö se on. Hän kertoi, että hänkin uskoo vauvan olevan tyttö.


Eilen meillä oli rakenneultra ja olin onnellinen, että vauvalla oli kaikki hyvin. Se oli pääasia. Odotimme kuitenkin sitä, että saisimme tietää sukupuolen. Kaikki lisäinfo hänestä on niin mielenkiintoista ja tuo meitä kolmea lähemmäksi toisiamme. Me siis saimme tietää vauvan sukupuolen tuolloin aamulla ultrassa.

Järjestimme illalla muutamille ystävillemme Gender Reveal -juhlat. Olimme suunnitelleet kaiken siten, että molempien sukupuolien paljastaminen onnistuisi. Olimme tilanneet värillisiä savupommeja ja tarjoiluissakin oli sinistä ja vaaleanpunaista. Playlistinä oli joukko kappaleita, joissa laulettiin tytöistä, pojista ja vauvoista. Ystävämme yrittivät epätoivoisina selvittää meille tullessaan, että viittaako joku jompaan kumpaan sukupuoleen. He päättelivät muun muassa, että minun ottaessani vaaleanpunaisen kuppikakun, yritän hämätä heitä ja mahassa on ihan selkeästi poika. Syömisen jälkeen siirryimme Johanneksenkirkon puistoon räjäyttämään savupommia. Mukana oli myös matkakaiutin, johon oli valittu teemaan sopiva biisi soimaan paljastuksen aikaan.


Kuten kuvista huomaatte, vaaleanpunaista savua. IT'S A GIRL! Biisi, joka soi oli Alicia Keysin "Girl is on fire". Jos ette ole vielä nähneet, niin kannattaa kurkata tilanteesta video Instagramin puolelta @lottawin.

En voisi olla onnellisempi, että meistä tulee tyttölapsen vanhempia. Mini-Lotta. Tästä olen aina haaveillut. Ihana ystäväni Inka sanoi, "suuret rakastajat saavat tyttöjä." Ihana sanonta ja uskon, että ainakin meidän kohdalla pitää paikkansa.

Kuvat: Aino Rossi

4 kommenttia:

  1. Voi että, tuntuu että viime aikoina kaikki ovat saaneet poikia! Ihanaa, pieni tyttö :) Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! :) Itelläkin melkein kaikki kaverit jotka ovat saaneet lapsen, ovat saaneet pojan tai saamassa pojan. Ollaan innoissamme. Kiitos! <3

      Poista
  2. Paljon onnea teille<3! Olen niin onnellinen teidän puolesta ja odotan malttamattomana lapsen syntymää :D ihanaa! Paljon onnea tytöstänne <3! -minde

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -