Baby Shower

Eilen tytöt yllätti mut, mitä parhaimmalla tavalla. Oltiin Joonaksen kanssa aamupalalla samalla kuin he olivat saapuneet meille laittamaan paikat kuntoon Baby Showereita varten. Joonaksen viestittely pitkin aamua herätti minussa epäillystä, mutta silti olin yllättynyt, kun näin tytöt meillä.

Olen pitänyt kiinni sosiaalisesta elämästäni myös nyt raskauden aikana, mutta etenkin näin loppuvaiheessa oma jaksaminen on aika kortilla. Tällainen yllätys, joka järjestettiin omassa kodissa, oli siis enemmän kuin tervetullut ja oli ihana nähdä melkein kaikkia rakkaita ystäviä.

Olen valtavan kiitollinen siitä, että Joonas ja tytöt olivat jaksaneet nähdä vaivaa näiden juhlien järjestämiseen.


Suosikkikoriste oli ehdottomasti "Hlolo World" -teksti seinässä. Aluksi ajattelin, että kyseessä on joku minulle tuntematon vauvatermi, jonka kaikki muut tuntee. Ei sentään, vaan valmistusvirhe, joka nauratti meitä jokaista.


Tytöt oli loihtinu ihan mielettömiä tarjoiluja, kivoja leikkejä ja toivat myös vauvalle ihania lahjoja. Parasta oli silti ihan vain nauttia heidän seurasta. Liikuttuneena illalla luin tyttöjen terveisiä, joita he jättivät Baby shower -kirjaan. Ihana muisto minulle mutta myös meidän tulevalle tyttärelle.


Voin vain toivoa, että vajaa 30 vuoden päästä tästä, meidän tyttö on yhtä onnekas kuin minä ja saa tuntea tällaisen ystävien rakkauden. Hän on jo nyt niin onnekas, että saa syntyä niin monen ihmisen rakastamaksi.

Nyt nautin sängyssä juhlista ylijäänyttä mustikkapiirakkaa ja mietin, että elämä on aika ihanaa. Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

Kuvat: Aino Rossi

3 kommenttia:

  1. Wautsi, ihanalta vaikutti ja nu tarjoilut, nam ♥ Mulle järkättiin kans aikoinaan ylläri showerit ja ne oli ikimuistoiset! Mukavaa lokakuun alkua ja odotusta ♥

    VastaaPoista
  2. Onnea Teille. 😊 Ihanat, somat juhlat & tarjoilut. Kotoisaa ja kaunista.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva ylläri :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -