Mikä meidän tytön nimeksi tulee?

Olen jo vuosia tiennyt, mikä lapseni nimeksi tulisi jos hän olisi poika. Tyttö-nimiä ei taas ollut yhtäkään "valmiina". Kun heinäkuussa saimme varmistuksen siitä, että esikoisemme on tyttö, käynnistyi nimien miettiminen. Ei mikään helppo homma, voin kertoa.

Kaikenlaisia suosituimmat nimet -listoja on luettu läpi ja mietitty, että mikäköhän meidän tyttärelle sopisi. Lopullisesti nimi laitetaan lukkoon vasta kun tyttö on syntynyt ja olemme hänet tavanneet, mutta nyt ollaan ainakin päästy loppusuoralle nimen valinnassa.


Haluamme lapselle ehdottomasti kolme etunimeä niin kuin myös meillä molemmilla vanhemmilla on. Olisi myös ihanaa, että tytöllä olisi jokin suvussa esiintynyt nimi (toisena nimenä), mutta tämä ei ole mitenkään pakollinen asia. Nimen tulee myös olla suomen- sekä ruotsinkielinen, koska lapsestamme tulee kaksikielinen. Onneksi sukunimi on helppo päättää, sillä meillä molemmilla on sama sukunimi.

Meille on myös ystäviltä tullut hurja määrä ehdotuksia ja nämä on kirjattu ylös Baby Shower -kirjaan, minkä he ovat meille tehneet:

♥ Viviana
♥ Viola
♥ Juli
♥ Ellen
♥ Linnea
♥ Aada
♥ Lily
♥ Elvi
♥ Lilia
♥ Amanda

Myöskin häissämme ihmiset kirjoittivat vieraskirjaamme arvauksia esikoisen nimestä, ja tässä tyttönimet (hassua muuten, että suurin osa vieraista kirjoitti silloin ainoastaan pojan nimen arvaukseksi):

♥ Seela
♥ Josefiina
♥ Pipsa
♥ Charlie
♥ Soili
♥ Salli
♥ Hilja
♥ Julia x 2
♥ Emilia
♥ Charleo
♥ Alexandra
♥ Oona
♥ Coco
♥ Chanel
♥ Emma
♥ Annabella
♥ Eevis
♥ Lara
♥ Viivi
♥ Juliette
♥ Lilli
♥ Maija
♥ Ruudolfiina

Alkoholilla saattoi olla osuutta nimiarvailussa, etenkin poikien nimet olivat sen verran luovia. :D


Mitä nimiä me sitten itse olemme miettineet?

Lotta:

♥ Isla
♥ Ellie
♥ Sienna
♥ Milja
♥ Lillie

Joonas:

♥ Elli
♥ Ada

Näistä listoista on nyt jätetty pois ne nimet, joista tyttäremme nimi tulee mitä luultavimmin muodostumaan + pari muuta nimivaihtoehtoa.


Mitä te luulette, mikä tulee olemaan tyttäremme nimi? Entä mikä on sinun mielestäsi kaikken kaunein tytön nimi? 

Kuvat: Aino Rossi

24 kommenttia:

  1. Täälläkin löytyy Elli, enkä voi onnellisempi olla valinnasta💜nimi selkiytyy kun näätte tyttönne😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli on kyllä ihana nimi! :) Näin mäki uskon ja siksi emme halua liikaa kiintyä yhteen nimeen. :D

      Poista
  2. Täältä löytyy Ellen Alisa Peppiina ❤️ me oltiin päätetty nimi jo oikeastaan etukäteen ja onneksemme tyttäremme näyttikin sitten aivan Elleniltä. Ihania nimivaihtoehtoja teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana nimi! <3 Ellen on nostanut suosiotaan valtavasti viime vuosina. Tuntuu, että aikaisemmin se oli yleisempi lähinnä suomenruotsalaisissa perheissä. Ei sillä, että tulisi vastaan joka tytöllä siis edelleenkään. :)

      Poista
  3. Oi ihanaa että kerroit näin😍 mä haluan aina tietää kaikkien nimet ja toiset nimet ja mun kärsimättömyys on huipussaan jos en saa nimeä tietää 😂pahinta on, jos bloggari ei julkista nimeä somessa 😂vaikka ymmärrän sen täysin, tekisin luultavasti itsekin niin. Mulla on ollut jo vuosia tytölle sekä pojalle nimet. Itsellä ei ole lapsia eikä edes miestä joten lapsiin saattaa kestää vielä jokunen vuosi 😜 mutta ehdoton ykkös nimi on tytölle Olivia ja pojalle Anton♥ täytyy toivoa, että tulevaisuudessa jos lapsia saan, että miehen suvussa ei ole kyseisen nimisiä henkilöitä 😃 onneks on kyllä kasapäin kauniita nimiä jos en saakkaa antaa omille lapsille näitä nimiä 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Olivia on kaunis! Ja Anton löytyy omaltakin poika-listaltani. ;)

      Poista
  4. Siis Isla <3 Myös mun nimilistalla tytölle! Ja myös vivian/na. Ihania nimiä ylipäänsä :) t. Jenppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isla on yksi oma suosikkini, mutta veljeni kesällä syntynyt tyttö sai nimekseen Isla, joten se nimi meni siinä. :D

      Poista
  5. Upeita kuvia ♥ Isla on todella kaunis nimi, mutta vilahti niitä muitakin kauniita kuten vaikkapa Vivian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Isla on omastakin mielestäni yksi kauneimmista, mutta veljeni tytär sai juuri sen nimen, joten siksi se ei ole meille enää vaihtoehto. :)

      Poista
  6. Kaunein nimi on tietysti oman tyttöni nimi Lilja �� kokonaisuudessaan Lilja-Emili mutta kutsumme Liljaksi. Ollaan molempien lasten kohdalla kutsuttu vauvaa tulevalla nimellä jo ennen syntymää. Itse en usko, että valmiiksi nimetty vauva syntyessään muokkaisi jo sitä valmista mielikuvaa. �� Voisin veikata tyttönne tulevaksi nimeksi Lilian taikka Eden. Jos saataisiin itse vielä joskus tyttö, tulisi tämän hetken ajatusten perusteella hänestä Eden. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita nimiä! :) Me ollaan kutsuttu vauvaa lähinnä nimillä "vauva" ja "tyttö". Olemmekin laskeneet leikkiä, että ehkä hänestä tulee vain Tyttö. :D

      Poista
  7. Mulla oli just toisinpäin; että tytölle olisin keksinyt vaikka mitä mutta pojalle olikin sitten hankalampi keksiä :D En tiedä johtuiko siitä että koska meidän vanhempien nimet alkaa samalla kirjaimella niin olisin tietty halunnut että lapsenkin nimi alkaa samalla :D No ihan tähän ei päästy mutta lähelle kylläkin :D

    Kivoja nimiä olette keksineet, nykyisin on kyllä niin paljon kivoja nimiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin aina, että pojalle on vaikeampi keksiä nimiä, siksi olin kai varautunut siihen. :D Meillä ei kummankaan perheessä ole ollut mitään tiettyä yhdistävää tekijää nimillä, joten en ole koskaan ajatellut, että mekään valitsisimme sen mukaan. Se helpottaa kyllä tehtävää ettei tavallaan ole rajoitteita. :D

      Poista
  8. Minä ajattelin että joku C:llä alkava kuten sinulla :)En osaa edes sanoa mikä olisi kaikista kaunein. Ehkä mummini nimi Sigrid.

    VastaaPoista
  9. Tytön nimeksi antaisin Saga.

    VastaaPoista
  10. Antaisin nimeksi Tyra tai Molly ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, etenkin toi Molly on ihana! :) Serkkujeni koira oli lapsuudessani Molly, se ehkä vähän vie fiilistä siitä nimestä, mutta muuten aivan ihana!

      Poista
  11. Elli ja Ellie on ihania. Ellie vaan hankala lausua suomalaiseen suuhun, mutta Elliä voi aina kutsua Ellieksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas ruotsinkielisenä olisi luonnollista, että kirjoitusasu olisi Ellie, mutta lausuttaisiin Elli. En ikinä haluaisi, että viimeistä E-kirjainta lausuttaisiin. Mieheni mielestä taas tuollaiset E-loppuiset nimet ovat noloja, mutta mä tykkään. :D

      Poista
    2. Sano sille Joonakselle, että Marikae ei oo kyllä yhtään nolo >:( Mä muistan ton nimen miettimisen vieläkin niin hyvin. Adalmina tuli sit ku salama kirkkaalta taivaalta mieleen. Addun toinen nimi Edla on kyl yks mun ykköslemppareimmist ikinä <3

      Poista
  12. Mona, Ida, Ella tai Linnea.

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -