maanantai 11. marraskuuta 2019

Staycation – helppo tapa olla lomalla

Kaupallisessa yhteistyössä Hotel Rantapuisto kanssa.

"Tulee sellainen olo, kun oltaisiin 70-luvun elokuvassa, jossa päähenkilöt on Alpeilla jossain hienossa retriitissä" totesi veljeni vaimo, kun kävellään Hotel Rantapuiston pitkiä käytäviä pitkin huoneisiimme. Kieltämättä tämä todellakin tulee mieleen. Matalan rakennuksen isoista ikkunoista näkyy metsää ja meri.


Hotellin päärakennus on valmistunut vuonna 1963 Suomen Yhdyspankin koulutuskeskukseksi ja selkeälinjainen arkkitehtuuri ja sisustus huokuu edelleen ihanalla tavalla sen aikakauden tunnelmaa. Rakennuksessa tuoksuu tuli, joka palaa ravintolan takassa ja rento tunnelma on taattu. Tämä hotelli on rehellisen kaunis, ei yritetä olla mitään mitä ei olla. Jäljellä on useita 60-luvun alkuperäisiä sisustuksen helmiä, kuten valaisimia ja Artekin huonekaluja, mutta ikkunoista näkee sen kauneimman taideteoksen: luonnon.

Hotelli sijaitsee Helsingissä Vuosaaressa, vain 30 minuutin automatkan päässä keskustasta. Tästä huolimatta ovien takaa avautuu täysin erilainen maailma, kuin mihin keskustassa asuessa on tottunut.


Huoneemme oli kauniisti sisustettu ja ikkunasta avautui näkymä merelle. Tunnelma oli rentouttava ja seesteinen. En ihmettele lainkaan, että Lilja nukkui ensimmäistä kertaa elämässään 12 tunnin yöunet.

Sängyt ja tyynyt olivat juuri meille sopivat – tämä ei todellakaan ole itsestäänselvyys hotelleissa! Usein törmään hotelleissa liian pehmeisiin sänkyihin. Lilja nukkui meidän vieressä matkasängyssä, jonka hotelli oli meidän huoneeseen järjestänyt.


Lauantai-iltana menimme koko porukka illalliselle hotellin ravintolaan – sinne mistä oli koko iltapäivän tullut ihania tuoksuja! Mukanamme tällä hotellivierailulla oli veljeni perhe. Neljä aikuista ja kaksi miniä istuimme ravintolan kulmapöytään, johon oli valmiiksi asetettu syöttötuolit ja piirustussetit näille meidän pienille. Ihana ele ravintolalta, vaikka meidän tytöt vähän liian pieniä niihin vielä olivat. Pienet kuitenkin tutkivat lehtiöitään ja kyniään mielenkiinnolla ja saivat niistä sitä kautta paljon iloa.

Alkupalaksi söimme hiillostettua graavisiikaa, piimää ja tilliä sekä saksanhirvipastramia, selleriä ja mustaherukkaa.

Pääruoaksi valitsimme kaikki klassisen pippuripihvin.

Jälkiruoaksi juustolajitelma, tummasuklaa mudcakea ja mustaherukkaa sekä uuniomenamoussea ja mantelia. Jälkimmäisin oli ehdottomasti oma lempparini!

Olin kuullut ystävältäni kehuja hotellin ravintolasta, joten odotukseni olivat korkealla. Ei tarvinnut pettyä ja illallisen jälkeen odotimme kaikki seuraavan päivän aamupalaa ja brunssia erittäin odottavaisin mielin.

Syömisen ja ulkoilun ohessa vietimme myös viikonloppuna paljon aikaa hotellin leikkihuoneessa, joka oli ihan täydellinen. Pienten lasten kanssa matkustaessa arvostaa sitä, että tällaisia huoneita on. Loistava tapa heille purkaa energiaa ja näin me vanhemmatkin saadaan hetkeksi kädet vapaaksi.


Seuraavana aamuna heräsimme hyvin levänneinä jatkamaan syömistä, sillä luvassa oli kuten sanottu sekä aamiainen että brunssi! Brunssi tarjoillaan sunnuntaisin klo 12-14 ja sen hinta on 27 euroa. Suosittelen tekemään pöytävarauksen, sillä brunssi on todella suosittu ja tuonakin sunnuntaina ravintola oli viimeistä pöytää vaille täynnä.


Ravintolan lisäksi tästä hotellista löytyy myös juhlakerros, joka on todella suosittu häille ja muille juhlille. Kurkattuani tilaa, ymmärrän suosion täysin!



Kiitos Hotel Rantapuiston henkilökunnalle ihanasta pienestä arjen irtiotosta ja kiitos, että sain ottaa perheeni mukaan. Yksi ihanimpia asioita vaikuttajan työssä on se, kun saa ottaa perheensä mukaan töihin.

Meille viikonloppu oli erittäin rentouttava. Kukapa olisi arvannut, että aikahyppy 60-luvulle olisi se,
mitä me tarvitsimme!

maanantai 21. lokakuuta 2019

Miten meidän vauvavuosi on mennyt?

Lilja täyttää huomenna 11 kuukautta ja sehän tarkoittaa samalla myös sitä, että vauvavuotta on jäljellä enää tasan kuukausi. Muistan raskausaikana, miten kaikkialla toitotettiin vauvavuoden olevan rankka ja kamala. Samalla sanottiin, miten ikimuistoista aikaa se on ja miten nopeasti se menee. Rankkaa, kamalaa, ihanaa, ikimuistoista – ristiriitaista. Aika hyvinhän nuo sanat kiteyttää vauvavuoden, mutta se on niin paljon muutakin – ja se voi olla ihan mitä tahansa, eikä siihen voi ennalta varautua.

Neuvoni odottaville vanhemmille onkin, ettei kannata kuunnella ihmisten negatiivisia kommentteja vauvavuodesta etukäteen. Fakta on se, ettei kukaan voi tietää, millainen vauva teille on tulossa ja miten vuosi tulee menemään. Paljon on myös kyse omasta asenteestasi ja siitä, miten koet haastavat tilanteet. Jollekin toiselle helppo vauva voi tuntua haastavalta ja toiselle taas haastava vauva helpolta. Sitten on toki myös vauvoja, jotka ovat oikeasti paljon helpompia tai haastavampia kuin toiset ja vanhempien jaksamista koetellaan todenteolla.




Mikä tuli yllätyksenä?

En olisi ikinä osannut kuvitella, miten paljon voi rakastaa toista. Rankankin päivän jälkeen menen sänkyyn ja sanon miehelleni "Lilja on niin ihana, me ollaan maailman onnekkaimpia, kun meillä on tuollainen lapsi". Yllätyksenä tuli myös se, miten luontevalta äitiys minusta tuntuu, vaikken koe olevani "perinteinen äiti" tai muutenkaan kovinkaan "äidillinen". Koen kuitenkin olevani Liljalle maailman paras äiti, ja se on tärkeintä.

Yllätyin myös siitä, miten tarkka olen joissakin asioissa. Rutiinit ovat tulleet meille tärkeämmiksi, kuin olisin ikinä voinut kuvitella ja minusta se on ihanaa. Arki rullaa hyvin, kunhan vaan peruspilari päivästä on kunnossa. Olen myös hämmästynyt siitä, miten hyvin tunnen lapsemme ja usein tiedän jo etukäteen, miten Lilja tulee suhtautumaan johonkin uuteen asiaan. Lilja on luonteeltaan hyvin samanlainen, kuin minä ja se varmasti helpottaa minua ymmärtämään häntä.

Yllätyksenä tuli myös, miten nopeasti aika ihan oikeasti menee! Ensimmäiset kuukaudet tuntuivat menevän aika hitaasti, mutta sen jälkeen, että Lilja täytti puoli vuotta, on aika mennyt ihan siivillä! Mihin meidän pieni vauva on mennyt?! Kohta hän on jo taapero ja haluaisin vain pysäyttää ajan ja nauttia vielä hetken pienestä viereen nukahtavasta tuhisijasta (Lilja ei siis nykyään enää malta nukkua meidän vieressä, ehkä joskus hän vielä siitä tykkää).

Hämmentävää on myös ollut se, miten ylpeä voi toisesta ihmisestä olla. Siis ihan päivänselvät asiat eivät yhtäkkiä olekaan päivänselviä. Silmiini nousi kyyneleet, kun Lilja ensimmäisen kerran ryömi – ensiaskeleista puhumattakaan! Niitä askelia ei olekaan tullut lisää, mutta ah, se hetki oli maaginen! On niin hämmentävää olla ylpeä, kun toinen ottaa askeleita, vaikka se on ihan täysin luonnollista, että tuon ikäinen oppii kävelemään.

Mikä on ollut haastavinta?

Minä olen kokenut haastavimmaksi sen, kun Liljalle on muodostunut oma tahto ja sitä tahtoahan on sitten riittänyt. Hyvähän se on, että on oma tahto, mutta kyllä se välillä hermoja koettelee. Lilja on kova kiljumaan, hän ei oikeastaan paljoa itke, vaan ilmaisee tunteita kiljumalla. Ilo, suru, innostus, tylsistyminen – kaiken voi ilmaista kiljumalla. Kiljuminen on välillä (lue aina) todella raskasta ja etenkin silloin, kun yrität itse keskittyä johonkin tärkeään ja toinen kiljuu vieressä ilman mitään sinun mielestäsi kunnollista syytä.

Olen myös kokenut haastavaksi, ottaa omaa aikaa itselleni. Inhoan suunnitella asioita liian tarkkaan ja minua harmittaa mennä AINA muiden aikataulujen mukaan. Jos haluan mennä tiistai-iltana pilatekseen ystäväni kanssa, se ei onnistu ellei sitä suunnittele etukäteen montaa viikkoa. Koen, että tämä on enemmän äitien juttu. Ainakin oma mieheni pitää kiinni omista treeneistä hyvin lujasti, eikä hän minulta niistä kysele. Viimeaikoina olemme pyrkineet tuomaan tähän vähän tasa-arvoisuutta, mutta edelleen koen, että se olen ennemmin minä joka joustan menoistani.




"Nuku nyt, kun vielä voit"

Tuo on lause, jonka kuulin tuhat kertaa loppuraskauden aikana. Totuus on kuitenkin se, ettei se ole mitenkään itsestäänselvää, että vauvasi nukkuu huonosti. Meidän vauva nukkui ensimmäiset viisi kuukautta erittäin hyvin ja voin rehellisesti sanoa, ettemme tunteneet silloin väsymystä. No sitten tapahtui jotain ja Lilja alkoi heräämään useammin tutin perään. Hän ei montaa kertaa ole meitä valvottanut öisin, vaan haluaa vain tutin ja menee sitten takaisin nukkumaan. Heräilyä saatiin kuitenkin vähenemään sillä, kun kuukausia myöhemmin siirrettiin Lilja omaan huoneeseen nukkumaan. Omassa huoneessa hän rauhoittuu paremmin ja nukkuu pääsääntöisesti yönsä hyvin. Edelleen on vaikeita öitä, mutta useimmiten nukumme hyvin. Esimerkiksi viime yönä Lilja nukkui klo 20.30-6.00 heräämättä kertaakaan ja lyhyen herätyksen jälkeen hän jatkoi vielä unia klo 8.00 asti. Olemme olleet myös todella onnekkaita, ettei Liljaa useimmiten tarvitse nukuttaa, vaan hän nukahtaa itse.

Meistä tuntuu kuitenkin hassulta, että vauvavuosi on kohta jo ohi, emmekä me ole tämän väsyneempiä. Miten se on mahdollista?

"Vauva ei tee muuta kuin nukkuu, kakkaa ja syö"

Siis mitä?! Ei kai kukaan oikeasti koe asiaa näin. Meillä ainakin Liljaan alkoi saamaan kontaktia jo hyvin pienenä. Jo kolmen kuukauden ikäisenä hän oli todella kiinnostunut ympäristöstään ja oppi kääntymäänkin. Silloin hän jo nauroi, hymyili ja jutteli kovasti.

Yleinen lapsettomien käsitys vaikutti olevan se, että kakkavaippoja tulee kymmeniä päivässä ja, ettet sitten muuta päivässä tee, kun vaihdat niitä. Meillä Liljan kakkavaippoja tuli ensimmäisen puolen vuoden aikana (ennen kiinteää ruokaa) yksi päivässä. Siis yksi, ei kymmenen. On täysin yksilöllistä, miten usein vaippoja vaihdetaan, joten käsitys siitä, että vauvat ei muuta tekisi on täysin absurdi. Me ei myöskään olla koskaan jouduttu vaihtamaan vaippaa keskellä yötä, kun taas toiset vaihtavat viisi kertaa yön aikana. En voi tarpeeksi korostaa, miten yksilöllistä kaikki vauvoihin liittyvä on.

Imetys

Tämä on myös asia, mistä todella monet ovat minulta kyselleet. Itse imetin kolme kuukautta, jonka jälkeen maito alkoi hiipua ja päätin lopettaa. Lilja on syönyt todella hyvin alusta asti pullosta, joten meillä imetyksen lopettaminen oli todella vaivatonta. Olin toivonut, että olisin voinut jatkaa imetystä vielä muutaman kuukauden lisää, mutta tällä kertaa kävi näin. Imettäminen ja pumppaaminen oli minusta kuitenkin mielekästä, joten sen vuoksi lopettaminen harmitti. Toisaalta uskon, että olimme molemmat tähän päätökseen todella tyytyväisiä, joten olen yrittänyt olla ottamatta tästä turhaa stressiä. Toivon kuitenkin, että vielä joskus saan kokea tämän uudestaan!

Sairastelu

Ollaan tässäkin oltu tosi onnekkaita ja Lilja on sairastanut vuoden aikana vain yhden pahemman flunssan ja yhden mahataudin. Toivottavasti pysyy myös jatkossa näin terveenä, vaikka toki tiedostan, että esimerkiksi päiväkotiin meno varmasti altistaa taudeille ihan eri tavalla. Olin myös peloissani, että imetyksen lopetettuani Liljalla olisi huono vastustuskyky, mutta neuvolassa kerrottiin, että kolmessa kuukaudessa vauvalle on ehtinyt tulla jo hyvä vastustuskyky ja näin näyttää olevan, sillä Lilja on ollut näinkin terve tähän asti.




Oma aika 

Mikä aika? No ei vaan, olen keväästä asti päässyt viikottain kuntosalille liikkumaan ja mieheni kanssa ollaan käyty ulkona muutaman kerran. Havahduin itseasiassa nyt vasta siihen, että en ole ollut vielä kertaakaan edes vuorokautta erossa Liljasta. Miehelleni on tarjoutunut muutaman päivän erossa oloa jo muutamaan otteeseen, mutta itse olen ollut tasan yhden yön erossa vauvasta. Silläkään kerralla ei vuorokautta mennyt, kun olin taas Liljan luona kotona. Nyt kun kohta vuosi on kulunut, alan huomaamaan, että esimerkiksi vapaalle viikonlopulle olisi tarvetta. Oma aika olisi tärkeää jaksamisen kannalta, mutta kun mikään ei tunnu tarpeeksi hyvältä syyltä olla erossa Liljasta. Hassua, että se erossa oleminen ei tunnu kamalalta, mutta en vain osaa järjestää sitä omaa aikaa.

Yhteenveto

Me koetaan molemmat mieheni kanssa, että vauvavuosi on ollut meille aika helppo. Ollaan molemmat tehty paljon töitä, mutta silti meidän arki on sujunut hyvin. Välillä huonommin ja välillä paremmin, mutta niinhän se on aina. Parisuhde voi hyvin, Lilja voi hyvin ja meidän perhe on onnellinen. Välillä arki väsyttää, mutta aina saadaan uutta energiaa jostain.

Lilja on ollut tyytyväinen vauva, joka ei hirveän paljoa itke. Jos hän itkee, siihen on aina jokin syy. Hän ei vierasta juuri ketään, mikä on helpottanut meidän sosiaalista elämää todella paljon.

Lilja on ihan älyttömän valloittava persoona, joka huokuu positiivista energiaa. Hän on hyvin vilkas ja nauttii sosiaalisista tilanteista ja huomiosta. Hänellä on hyvä huumorintaju ja hän nauraa paljon. Meille on syntynyt paljon perheen omia vitsejä, jotka ovat Liljankin mielestä ihan hulvattomia.

Olen kokenut, että mieheni osallistuu Liljan hoitoon ja kasvattamiseen todella ihailtavasti – niin kuin kuulukin. Äitinä ja hoitovapaalla olevana teen tietysti paljon enemmän, kuin hän mutta ihailen mieheni omistautumista Liljalle, kun hän pitkän työpäivän jälkeen tulee töistä kotiin. Tätä on pitänyt harjoitella, mutta Liljan kasvaessa olen huomannut, että heidän välilleen on syntynyt todella vahva side. Mikään muu ei tee minua yhtä onnelliseksi.

Tämä kulunut vuosi on opettanut minulle enemmän, kuin mikään aikaisemmin. Opettanut paljon itsestäni, mutta myös tietysti lapsesta. Ennen Liljan syntymää minulla ei oikeastaan ollut mitään tietoa, miten vauvaa hoidetaan ja se oli todella pelottavaa. Jotenkin sitä sitten yhdessä vaan oppii elämään yhdessä tätä elämää. Opetetaan toinen toisillemme elintärkeitä asioita ja ihmetellään yhdessä kaikkea uutta. En malta odottaa, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan! 

tiistai 8. lokakuuta 2019

Kuuluuko synnytyksessä ottaa kuvia?

Minua on pitkään vaivannut se, ettei meistä ole montaa kuvaa synnytyssairaalasta, silloin kuin lapsemme syntyi. Viimeksi pari päivää sitten keskustelimme mieheni kanssa aiheesta ja kerroin, että minua oikeasti harmittaa tämä. Kun tyttäremme syntyi, olimme niin haltioituneita hänestä ettei mieleemme tullut ottaa kuvia muistoksi. Elimme ainoastaan siinä hetkessä eikä meillä varmaan ollut edes suurimman osan ajasta tietoa, missä meidän puhelimet oli. Olin myös pakannut järjestelmäkamerani mukaan, ennen kun hypättiin taksiin kohti Naistenklinikkaa. Tuliko kameralle käyttöä? Tuli, aamulla ennen kuin lähdettiin sairaalasta kotiin otin yhden kuvan miehestäni ja vauvastamme, joka nukkui hänen rinnan päällä. Ihan vaan siksi, ettei kamera olisi ollut turhaan mukana.

Luettuani tänään Iltalehden artikkelin puhelimien käytöstä synnytyksessä ja sen jälkeen, aloin miettimään tuota kuvien puutosta ihan eri kantilta. Niin paljon, kuin toivoisin, että kuvia olisi enemmän, oli tuo hetki (siis ne kaksi päivää!) ihan uskomattomia, enkä tiedä olisiko ne olleet samanlaiset ilman, että olisimme heittäytyneet niin täysillä siihen hetkeen ja unohtaneet kaiken muun.


Synnytykseni eteni yllättävän nopeasti – ja kivuliaasti (lue synnytyskertomus täältä!)! Sen edetessä minulla ei oikeasti ollut mitään tietoa, missä oma puhelimeni oli. Let's be honest here, en tiennyt edes missä itse olin. Muistan yhden kerran sairaalaan tulon jälkeen tiuskaisseeni miehelleni, että laittaisi puhelimen pois (hän perui asiakastapaamisiaan) mutta sen jälkeen en olisi varmaan edes huomannut, jos hän olisi ollut kasvot liimattuna puhelimeensa. Ilmoitin vanhemmilleni, että olin synnyttämässä heti aamulla, mutta sitten kivut olivatkin niin kovia, että en olisi pystynyt tekstaamaan. Otin kuvan miehestäni, jonka lähetin vanhemmilleni (postauksen ensimmäinen kuva), että täällä sairaalassa ollaan. Jossain vaiheessa pyysin miestäni laittamaan parhaille ystävilleni viestin, että vauva syntyy ihan pian.

Saatuani kipupiikin viimein (kun olin 9cm auki!), pystyin vihdoin rentoutumaan. Kätilö kertoi heti minun olevan 10cm auki, mutta minä olin niin väsynyt, etten voinut kuvitellakaan siirtyväni ponnistusvaiheeseen – olinhan juuri kärsinyt yhtä soittoa kipeiden supistusten kanssa aamuyöstä asti. Vauva oli myöskin vielä aika ylhäällä, joten kiirettä ei ollut. Nukuin hetken ja sitten pyysin ruokaa ja puhelimeni. Tekstailin parin kaverin kanssa ja selasin Instagramia (haha!). Keräsin voimia. Päivitin Instagram storyyn kuvan tipasta ja sairaalahuoneesta ja kerroin, että kohta mennään. Inboksiini tulvi tsemppiviestejä teiltä, mutta niitä en ehtinyt kunnolla lukemaan silloin.


Sitten se tapahtui, Lilja syntyi. Hänet laskettiin mun rinnalleni ja mieheni otti meistä heti puhelimella kuvan ja pian otin oman puhelimeni ja soitin Facetime -puhelun vanhemmilleni, halusin heti esitellä heille heidän lapsenlapsensa. Istukan synnyttämisessä meni hetki, mutta sen jälkeen vauva ojennettiin ensimmäistä kertaa isällensä ja minua alettiin hoitamaan. Olin täynnä energiaa synnytyksen jälkeen (adrenaliini), ja tämä oli myös sellainen hetki, että nappasin puhelimeni ja otin muutaman kuvan miehestäni ja vastasyntyneestä vauvastamme ja otin pienen hetken itselleni ja vastailin ystävieni viesteihin.


Mitä sitten tapahtui? Vauvakupla! Vauvakupla tapahtui. Kaikki synnyttäneet varmasti tietävät mitä tämä tarkoittaa. Katsot vain vauvaa ja mietit puolisosi kanssa, että miten ihmeessä olette voineet saada aikaan jotain noin täydellistä ja ihanaa. Olen niin kiitollinen, että saimme kokea tuon kuplan yhdessä mieheni kanssa. Siihen ne kuvat sitten jäivätkin. Minä en todellakaan ollut siinä moodissa, että olisin edes harkinnut laittautuvani sairaalassa ja mieheni puolestaan ei kuvitellut, että haluaisin kuvia minusta ja tytöstä, kun olin sairaalan yöpuvussa toista päivää, hiukset likaisena ja ilman meikkiä kasvoilla. Otin muutamat kuvat vauvasta ja isästä, mutta minusta ei ole tuon synnytyssalikuvan jälkeen yhtäkään kuvaa ennen kuin kotiuduimme. Surullista, mutta toisaalta olimme ainakin siinä hetkessä niin läsnä, kuin mitenkään pystyimme. Se hetki oli meitä kolmea varten. Minä, mieheni ja täydellinen pieni tyttömme.


Jos joskus pääsen vielä synnyttämään, aion kuitenkin kirjoittaa miehelleni pienen listan kuvista, mitä haluaisin, että otetaan. Ottaisin viimeisen kuvan vatsastani, ottaisin pari kuvaa kun makaan sairaalan sängyssä ennen kuin lapsi syntyi. Ottaisin sen kuvan, missä lapsi on juuri syntynyt ja ottaisin kuvia perhehuoneesta. En tarvitsisi montaa kuvaa, mutta muutaman. Vaalisin niitä muistona ikuisesti!

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Millaista olisi olla sinkku vuonna 2019?

"Oletko koskaan miettinyt, millaista olisi käydä treffeillä uuden tuttavan kanssa tämän ikäisenä?" kysyn mieheltäni, kun istumme mieheni kanssa hienossa ravintolassa illallisella. "Haluaisitko käydä?" mieheni vastaa hämmästyneenä. Selitän, ettei kyse ole siitä, vaan tykkään leikitellä ajatuksella erilaisesta elämäntilanteesta, vaikka olenkin enemmän kuin tyytyväinen omaan elämääni. Pohdin usein, että mitä jos elämäni olisi eri tilanteessa? Se on mielenkiintoista ajatusleikkiä, sillä uskon, että elämä on pienistä valinnoista kiinni ja voin helposti kuvitella, että mitä jos olisinkin tehnyt jonkun ison päätöksen eri tavalla. Mitä jos en koskaan olisi muuttanut Helsinkiin? Mitä jos en olisi koskaan alkanut kirjoittamaan blogia? Mitä jos en olisi koskaan kertonut parhaalle ystävälleni olevani rakastanut häneen? Tämä ajatusleikki saa minut myös olemaan todella kiitollinen ja tyytyväinen omaan elämääni. En suosittele tätä ajatusleikkiä, jos olet tyytymätön omaan elämääsi. Silloin kannattaa ennemmin miettiä, miten mennä eteenpäin kuin katsella taaksepäin.


No, palataan hetki tuohon ajatukseen sinkkuelämästä näin 28-vuotiaana. Kaikki ajatukseni ovat mielikuvia, sillä minullahan ei ole asiasta minkäänlaista faktatietoa. Suurin osa ystävistänikin ovat löytäneet rinnallensa puolison ja nekin tyttökaverini, jotka viettivät vuosia sinkkuelämää, ovat nyt vakiintuneet. Minulla on siis hyvin vähäistä kosketuspintaa, millaista sinkkuelämä tämän ikäisenä oikeasti olisi.

Siitä on seitsemän ja puoli vuotta, kun minä olen viimeksi ollut sinkku – ja silloinkin vain muutaman hassun kuukauden ajan! Voin siis sanoa, että olen seurustellut koko aikuisikäni ja viimeksi olen ollut kunnolla sinkku noin 14 vuotta sitten, eli ihan lapsena! Aika tarkalleen puolet elämästäni olen seurustellut kahden eri miehen kanssa ja on siihen väliin mahtunut pari tapailuakin. Sinkkuelämä siis on todella vieras käsite minulle.


Palataan tuohon treffi-iltaan hienossa ravintolassa, missä koko tämä keskustelu sai alkunsa. Istumme siis aviomieheni kanssa perjantai-iltana ravintola Murussa ja ihmettelen, että jos tämän ikäisenä deittailisi, toisikohan joku näin hienoon ravintolaan treffeille? Varmasti joku toisi, toteamme. Mieheni on sitä mieltä, ettei hän käyttäisi ensitreffeihin näin paljoa rahaa ja olemme molemmat samaa mieltä siitä, että se voisi tuoda treffeille myös tarpeettoman paljon paineita. Itse menisin mielummin treffeillä hakemaan take away -kahvit kahvilasta ja lähtisin kävelylle tutustumaan tähän uuteen ihmiseen. Mieheni taas veisi treffiseuralaisen lasilliselle.

Mieheni kokee, että tapailu tämän ikäisenä olisi jopa vähän ahdistavaa, koska halu tavata se oikea, jonka kanssa perustaa perhe ja rakentaa elämä yhdessä, olisi kova. Minä taas mietin, etten nyt vielä näin alle kolmekymppisenä kokisi sellaista painetta, mutta samalla muistan ystävieni kertomukset viime vuosilta, kun heitä ahdistaa käydä treffeillä juurikin tästä syystä. Moni ystävistäni on kokenut vauvakuumetta jo pitkään ja se varmasti on vaikuttanut heidän fiiliksiinsä, samalla kun itselläni ei oikeastaan koskaan ole ollut vauvakuumetta. Hassua, kun minä olen nyt meistä se, jolla lapsi on. Mietin mielessäni, että olisiko minulle tullut vauvakuumetta, jos en olisi elänyt pitkässä parisuhteessa ja asia olisi ollut niin sanotusti näin helposti saavutettavissa (huom! Ymmärrän todellakin, ettei lapsen saaminen pitkässäkään parisuhteessa ole itsestäänselvyys). Olisinko sillon alkanut unelmoimaan näistä asioista? Luultavasti olisin.


Deittailu olisi joka tapauksessa varmasti hyvin erilaista, kuin silloin kun minä olin sinkku. Ensinnäkin silloin ei ollut Tinderiä, joka helpottaa hommaa aika paljon, vaikka kyllä siinäkin varmasti on omat haasteensa.

Huomaan tätä kirjoittaessani, etten oikeastaan tiedä treffikulttuurista paljoakaan, sillä en ole monilla treffeillä käynyt – ja niistä vähäisistäkin on niin pitkä aika! Päässäni treffit tämän ikäisenä poikkeaisivat vuosien takaisiin treffeihin siten, että yhdessä tehtäisiin jotain muuta kuin perus hengailua – käytäisiin illallisilla tai hienoissa paikoissa drinkeillä! Hassua, kun omat unelmatreffit olisivat kuitenkin sitä rentoa hengailua, haha!

Kertokaa, millaiset olisi unelmiesi treffit ja oletteko olleet sellaisilla? 

Kuvat: Satu Mali

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Mikä ihmeen mindfulness ja mitä hyötyä siitä on?

Kaupallisessa yhteistyössä Storytel kanssa.

Kuuntele äänikirjoja ilmaiseksi 30 päivän ajan, ilman sitoutumista.


Mindfulness on tietoisuustaidon kehittämistä – opetellaan elämään hetkessä. Mindfulness -harjoituksista voi olla apua masennukseen, ahdistukseen ja stressiin. Minulle se on apuväline saavuttamaan onnellisempi ja rauhallisempi elämä.

Saan usein kuulla olevani todella positiivinen ja rauhallinen ihminen. Olen jopa tavannut ihmisiä, jotka luulevat tästä syystä, etten ole kohdannut koskaan mitään ongelmia elämässäni. Minusta on hassua ja hyvin kapeakatseista ajatella, ettei positiivinen ihminen ole käynyt rankkoja asioita läpi. Voisiko olla niin, että nämä vaikeat hetket ovat nimenomaan kasvattanut tätä ihmistä, eivätkä pienet vastoinkäymiset elämässä tunnukaan niin vakavilta?


Elämässäni olen kohdannut useampia vaikeuksia, niin kuin varmasti useimmat meistä, mutta niiden kautta minusta on tullut entistä kiitollisempi niistä asioista, mitkä ovat elämässäni hyvin. Olen vuosien aikana oppinut näkemään hyviä asioita niissäkin asioissa, jotka tuntuvat musertavan minut.
Tämä ei ole tullut itsestään, vaan olen tietoisesti opettanut itseni olemaan positiivisempi ja rauhallisempi. Olen oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan niistä asioista, jotka tapahtuvat juuri nyt.

Muistan nuorempana olleeni paljon räjähdysherkempi, minkä toki osittain voi laittaa teini-iän piikkiin, mutta osa johtui myös tavasta suhtautua vaikeuksiin. Olen aina ollut todella kiinnostunut psykologiasta ja siitä, miten ihmismieli toimii ja tämän lisäksi olen koukussa itseni kehittämiseen. On jotenkin todella rauhoittava ajatus, että voin koko ajan kehittyä ihmisenä, eikä minun tarvitse koskaan olla valmis tai täydellinen. Itseasiassa olen sitä mieltä, että siinä vaiheessa mennään pahasti pieleen, jos joku ajattelee, ettei itsessään ole mitään muutettavaa tai kehitettävää.

Rakastan hyvinvointi-, elämänhallinta- ja motivaatioluentoja, mutta koska sellaisiin ei aina ole mahdollisuutta osallistua, kuuntelen myös mielelläni hyvinvointiin keskittyviä kirjoja. Motivaatio- sekä Mindfulness -kirjat ovat suosikkejani. Koen, että nämä kirjat ovat halpaa terapiaa ja minusta on ihanaa haastaa omaa mieltä sekä omia ajattelutapoja.Tässä pari kirjavinkkiä, joista olen itse tykännyt ja mitä tärkeintä, mistä olen oppinut jotain ja saanut voimaa omaan arkeeni:

1. Vapaudu huolista – Sanna Mämmi
2. Hyvän elämän resepti – Sanna Wikström
3. Onni asuu jo sinussa – Auli Malimaa



Tykkään myös iltaisin kuunnella meditaatioharjoituksia ja täytyy sanoa, että niiden aikana on todella helppo päästää irti stressistä ja ahdistuksesta. Ne auttavat myös, jos mieli käy vielä iltaisin ylikierroksilla. Olen varma, että etenkin jälkimmäinen on monille hyvin tuttua ja suosittelenkin kokeilemaan tätä kikkaa!

Keskustelin juuri tällä viikolla tuttavieni kanssa tästä tekniikasta ja heiltä tuli heti vastaväite "ei se auta, sittenhän mä ajattelen vaan sitä rentoutumista", hymyilin ja nyökkäsin. Niimpä, mä mietin paljon mielummin iltaisin sitä, että rentoutan vasemman pikkurillini, kuin sitä että montako sähköpostia minulla on, joihin täytyy tarttua seuraavana aamuna tai miten monta julkaisua onkaan seuraavalla viikolla.

Omat suosikki meditaatioharjoitukseni:

1. Kehorentoutusmeditaatio 15 min, Hidasta elämää
2. Kehomeditaatio 30 min, Sanna Mämmi
3. Stressinhallintameditaatio 15 min, Hidasta elämää


Kaikki nämä kirjat ja harjoitukset löytyvät Storytelin valikoimasta ja tästä linkistä saat ilmaiseksi Storytelin käyttöösi 30 päivän ajaksi, ilman sitoutumista.

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Vauvan siirtäminen omaan huoneeseen + huoneen esittely!

Meidän oli alunperin tarkoitus siirtää tyttö omaan huoneeseen puolen vuoden iässä. Kuusi kuukautta on kai jonkinlainen minimi-ikäsuositus, että vauva nukkuisi samassa huoneessa vanhempien kanssa. Se ikä oli meillä heti vauvan syntymän jälkeen päämääränä siirtoa ajatellen. Heti tässä alussa kerrottakoon, että on varmasti hyvin yksilöllistä, milloin vauva on valmis nukkumaan omassa huoneessa ja tämä on vain meidän tarinamme.

Liljan ollessa kolmen kuukauden ikäinen mieheni ajatteli jostain kummallisesta syystä, että Liljan voisi siirtää jo silloin. Kerroin hänelle, että minun mielestäni Lilja on aivan liian pieni nukkumaan omassa huoneessa, mutta niin mieheni silti itsepäisesti siirsi pinnasängyn vauvan omaan huoneeseen. Mitä tästä sitten seurasi? Lilja heräsi keskellä yötä ihan hirveään huutoon ja kun huuto ei loppunut, mieheni siirsi pinnasängyn takaisin meidän makuuhuoneeseen ja samalla unisena moitti minua siitä, etten ollut ylipuhunut häntä jättämään typerää pinnasängyn siirtoprojektia.

Mitä opimme tästä? Meidän vauva ei ollut valmis kolme kuukautisena muuttamaan omaaan huoneeseen nukkumaan. Tämä episodi sai meidät sitten vähän varpasilleen, ja mieheni poti hieman huonoa omatuntoa edellisestä siirtoyrityksestä, joten Liljan täyttäessä puoli vuotta, ei vain raaskittu siirtää häntä pois meidän huoneesta.


Nautittiin vielä hyvä tovi siitä, että vauvan pinnasänky on öisin niin lähellä meitä. Se oli meistä todella kodikasta ja ihanaa. Lilja alkoi kuitenkin noin puolen vuoden iässä nukkumaan huonommin. Hän heräili usein öisin itkemään tutin perään ja sen lisäksi joi maitoa kerran yön aikana. Aloin huomaamaan, että aina kun käänsin kylkeä, Lilja heräsi. Aloin itsekin heräämään omiin kääntymisiin ja laskin aina vain sekunteja, että huuto alkaisi – ja aina alkoi. Kerroin miehelleni, että Liljan uni ihan selkeästi häiriintyy meistä ja tästä syystä hän nukkuu nykyään niin paljon huonommin. Mieheni ei uskonut minua, vaan piti tätä nyt vain outona sattumana.

Liljan ollessa 8,5 kuukauden ikäinen päätettiin kokeeksi siirtää hänet olohuoneeseen nukkumaan yhdeksi yöksi. Miten kävi? Lilja nukkui koko yön heräämättä ja heräsi aamullakin paljon myöhemmin! Nyt miehenikin uskoi minua – me todella häiritsimme Liljaa. Syy miksi emme siirtäneet Liljaa heti hänen omaan huoneeseensa oli se, että huone oli vielä todella kesken. Vauva ei olisi sinne mahtunut ja sen lisäksi huoneesta puuttui ovi, jolloin huoneeseen tuli liikaa valoa aamuisin, jolloin hän olisi herännyt aina kukonlaulun aikoihin. Ovi puuttuu edelleen tänäpäivänä, mutta päätimme ripustaa pimennysverhon oviaukon kohdalle ja nyt odotammekin oven saapuvaksi ihan pian.


Lilja on viihtynyt huoneessaan erittäin hyvin ja öistämme tuli rauhallisempia kertaheitolla. Kun Lilja nukkui meidän huoneessa, hän heräsi pahimmillaan tunnin välein, kun taas omassa huoneessa hän saattaa nukkua 12 tuntia putkeen. Mitä luksusta! Toki edelleen herätyksiä saattaa silloin tällöin olla, mutta lähinnä silloin kun on hammas puhkeamassa.

Lilja viihtyy myös omassa huoneessaan päiväsaikaan ja pehmeä iso matto oli huoneeseen loistohankinta. Olen muutenkin todella tyytyväinen huoneen yleisilmeeseen. Pienestä huoneesta saatiin täydellinen ensimmäinen oma huone pienelle tytölle.

perjantai 6. syyskuuta 2019

Miten joku onnistuu elämään kaksoiselämää?

Kaupallisessa yhteistyössä Storytel kanssa.

Kuuntele äänikirjoja ilmaiseksi 30 päivän ajan, ilman sitoutumista. 

Mieleeni on jäänyt eräs keskustelu, jonka kävin vanhan työpaikkani taukohuoneessa, minulle täysin tuntemattoman kollegan kanssa. Hän oli samana päivänä palannut takaisin töihin äitiyslomalta ja hänellä oli 10 kuukautta vanha poika. Hän kertoi tavanneensa uuden miehen ja menneen juuri hänen kanssaan naimisiin, eikä siinä vielä kaikki – heille oli tulossa nyt yhteinen lapsi. Hetkinen, mietin hetken. Miten tämä nainen on ehtinyt vain parissa vuodessa rakastua useasti, saada yhden kanssa lapsen, mennä naimisiin toisen kanssa ja tulla vielä raskaaksi uudestaan toiselle. Äkkiä tarina meni vielä hullummaksi, ja jäin istumaan siihen tuoliin vain suu auki, kun tämä minulle täysin tuntematon nainen kertoo oudoimman tarinan entisen miehensä, lapsensa isän, kaksoiselämästä. Siitä, miten hän onnistui huijaamaan naista sata-nolla.


Tämä nainen oli siis tavannut miehen ja alkanut seurustelemaan tämän kanssa. Mies muutti nopeasti hänen luokse asumaan ja he elivät ihan tavallista arkea. Mies lähti joka aamu töihin, mutta rahasta tuntui aina silti olevan puutetta, joten nainen maksoi suurimman osan heidän elämisestä. Naisen tullessa raskaaksi puolen vuoden seurustelun jälkeen, he menivät yhdessä neuvolaan, jolloin salaisuuksien verkko alkoi paljastua. Järjestelmä ei löytänyt miehen nimeä mistään, eikä hänen antamaansa henkilötunnustakaan ollut olemassa. Kävi ilmi, että hän oli koko suhteen ajan valehdellut kuka hän oli. Työpaikkaakaan hänellä ei ollut, mikä taas selitti hänen huonon rahatilanteen. En muista enää, mitä kollegani kertoi motiiviksi tähän kaksoiselämän elämiseen, oliko taustalla toinen perhe vai oliko miehellä muita hämäriä puuhia tämän syynä. Joka tapauksessa järkytyin siitä, miten tällainen voi olla mahdollista!

Eniten minua järkytti kuitenkin se, ettei naisesta ollut tullut varovaisempi, vaan melko pian lapsen synnyttyä hän tapasi uuden miehen ja meni vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen tämän kanssa naimisiin ja päätti hankkia tämän kanssa lapsen. Toisaalta ihanaa, ettei hänellä mennyt luotto kaikkiin ihmisiin, mutta itse olen sen verran varovainen luonteeltani, että olisin ollut todella varpaillani.


Olen aina todella kiinnostunut lukemaan uutisia, jotka kertovat kaksoiselämää eläneistä ihmisistä, tai no,  lähinnä heidän uhreiksi joutuneista henkilöistä. Bongasin juuri tällä viikolla Me Naiset -lehden jutun kirjasta, joka kertoo nimenomaan kaksoiselämää eläneen miehen uhriksi joutuneen naisen tarinaa. Ajattelin heti, että tuo kirja täytyy lukea. Olisikohan se jo Storytelin valikoimassa? Olin todella yllättynyt, kun syyskuussa (siis tässä kuussa!!) julkaistu kirja löytyi jo äänikirjana.

"Rakas, Tiesitkö että olen psykopaatti" -kirja on Ulla Feldscherin esikoiskirja ja se on tositarina naisesta, joka rakastuu hurmaavaan herrasmieheen. Julma totuus miehestä alkaa paljastua häämatkan jälkeen ja uhkaa hajottaa naisen henkisesti kappaleiksi.


Ajatteletko samoin kuin minä – tämä kirja on pakko kuunnella! Kuuntele tästä Storyteliä ilmaiseksi 30 päivän ajan, ilman sitoutumista.

Omat viikonloppusuunnitelmani peruuntuivat, jo toista viikkoa putkeen! Ei kuitenkaan haittaa, sillä minä aion olla kiinni äänikirjassani. Ihanaa viikonloppua teille!

PS. Kuvat ovat Satu Malin ottamia, eivätkä liity postauksen aiheeseen mitenkään. Mielestäni vain olivat tunnelmaltaan sopivia! 

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Kirje nuorelle itselleni

Rakas Lotta,

Sinulla on tällä hetkellä aika kiireinen elämä. Käyt yläastetta, harrastat tanssia ja sinulla on paljon ystäviä.

Olet vihainen vanhemmillesi, koska he palkkasivat sinulle kotiin kesäksi yksityisopettajan, joka opettaisi sinulle niitä kouluaineita, joita et oikein ymmärrä. Sinua hävettää ihan hirveästi kertoa ystävillesi, että et voi viettää heidän kanssaan aikaa päivisin, sillä sinun pitää opiskella päivisin kemiaa, matematiikka ja biologiaa. Vanhempasi tarkoittavat hyvää ja on täysin heidän ansiota, että pääset myöhemmin haluamaasi lukioon opiskelemaan – ja valmistut vielä ihan hyvällä todistuksella. Myöhemmin valmistut vielä ammattikorkeakoulustakin! Tulet vielä ymmärtämään, miten huikeat vanhemmat sinulla on ja toivot, että sinusta tulisi edes puoliksi yhtä hyvä vanhempi omalle lapsellesi.

Vapaa-aikasi menee kahden parhaan ystäväsi kanssa ja sinusta tuntuu, että he tulevat olemaan parhaita ystäviäsi koko loppuelämän. Näin ei tule olemaan, mutta näillä tytöillä on edelleen erityinen paikka sydämessäsi. Tuntuu hassulta kertoa tämä sinulle nyt, mutta et ole edes vielä tavannut ystävääsi, josta tulee lapsesi kummitäti!

Viikonloppuisin juhlit paljon ystäviesi kanssa ja alkoholia kuluu paljon. Olisit joskus voinut ottaa vähän rauhallisemmin, mutta jälkikäteen mietittynä, olen onnellinen, että sinulla oli hauskaa. Äitisi oli sinusta usein huolissaan, mutta käyttäydyit useimmiten fiksusti. Onneksi sinulla on myös poikaystävä, joka pitää sinusta huolta, vaikka sinua välillä ahdistaa näin nuorena sitoutuminen. Tulet muistelemaan näitä iltoja vielä yli kymmenen vuotta myöhemmin ja muistat edelleen kaikki yksityiskohdat, ne tunteet ja sen, miten hauskaa teillä oli. Olen onnellinen, että nuoruutesi oli huoletonta aikaa, sillä vanhempana tulet tekemään niin paljon töitä, ettet tule edes ammattikorkeakoulussasi osallistumaan yksiinkään sitseihin.



Voisit välillä kohdella poikaystävääsi vähän paremmin. Kärsit mustasukkaisuudesta ja sinun on vaikea luottaa muihin ihmisiin, mutta usko pois – elämä on niin paljon helpompaa, kun otat vähän rennommin. Hän ei ole se mies, kenen kanssa päädyt naimisiin, mutta hän tulee olemaan merkittävä henkilö elämässäsi, hänestä tulee yksi sinun parhaista ystävistä. Eronne tulee olemaan surullinen asia, mutta jälkikäteen mietittynä niin luonnollinen päätös kauniille suhteelle. Sinä olisit toki voinut hoitaa eron vähän paremmin, hän todella välitti sinusta ja halusi sinun parasta. Kuulostaa hassulta nyt, mutta lähes kymmenen vuotta eron jälkeen hän on edelleen yksi parhaista tyypeistä, jonka tunnet ja hän on sinulle ihan uskomattoman tärkeä. Olette viikottain tekemisissä ja tulet istumaan vielä vuosia myöhemmin hänen perheen joulupöydässä aina joulupäivänä.

Yritä myös välillä hillitä tunteitasi, kun poikaystäväsi pikkuveli koettelee hermojasi ja huudatte toisillenne kilpaa kerroksista toisiin. Tämä kaikki johtuu vaan vaikeasta teini-iästä ja teistä tulee vielä toisillenne tärkeitä ystäviä, perheenjäseniä, ja yhtäkkiä häntä ei enää olekaan ja sinulla on häntä ihan valtava ikävä. Hän kuitenkin tiesi, miten paljon hänestä välitit. Ne teiniajan riidat eivät olleet kovinkaan merkityksellisiä, vaikka ne sillä hetkellä tuntuivat niin isoilta.




Kaipaat ihan hirveästi toiseen kotiisi Helsinkiin, eikä Oulussa asuminen tunnu omalta. Vuosia myöhemmin tulet kuitenkin kaipaamaan Oulua, etkä malta odottaa, että pääsisit siellä käymään. Et edelleenkään haluaisi asua siellä, vaan tulet olemaan erittäin onnellinen Helsingissä ja sinne muuttaminen oli ehdottomasti yksi parhaita päätöksiä, jonka olet tehnyt.

Kun muutat Helsinkiin, elämäsi alkaa muuttua. Tutustut uusiin ihmisiin ja näistä ihmisistä tulee sinun tuki ja turva, sinun parhaat ystäväsi. Onneksi olet luonteeltasi kiltti, etkä halua, että kukaan olisi yksin. Ensimmäisenä päivänä ammattikorkeakoulussa haet porukkaasi hiljaisen ja ujon tytön, joka ei tunne ketään, jotta hänen ei tarvitsisi olla yksin. Hänestä tulee yksi parhaista ystävistäsi ja tulet olemaan kiitollinen hänestä joka päivä. Tämä hiljainen tyttö tulee tulevaisuudessa toimimaan häissäsi kaasona.

Niin ne häät. Koko teiniajan kestänyt parisuhteesi tulee päätökseen, mutta samalla ymmärrät, että olet rakastunut yhteen parhaaseen ystävääsi. Siihen poikaan, jolla on ne isot housut ja jolla on maailman surkein suuntavaisto. Jep, siihen tyyppiin, jolla junamatka Vantaalta Ouluun kestää lähes vuorokauden. Et ehkä voi kuvitella sitä nyt, mutta ihastumisen vuoksi olette puhumatta toisillenne yli vuoden ajan. Saatte kuitenkin välinne kuntoon ja päädytte seurustelemaan, asumaan yhteen, kihloihin, naimisiin ja ihanan tyttövauvan vanhemmiksi. Tiedän, kuulostaa ihan älyttömältä! Elämäsi on parempaa, kuin olisit ikinä voinut kuvitellakaan.


Rakkaudella,

Pian 28-vuotias aikuistunut Lotta

maanantai 2. syyskuuta 2019

Kaunista syysmuotia vauvoille

Kaupallisessa yhteistyössä Lindexin ja Indieplacen kanssa.

Hassua, miten ajattelin ennen vauvan syntymää, että vauvan vaatteilla ei ole niin suurta merkitystä, "kaikki käy, kunhan on vaatteet", "vauva kasvaa kuitenkin niin nopeasti niistä vaatteista ulos". Voi, kuinka väärässä olinkaan. Nyt äitinä huomaan, että vauvanvaatteilla on minulle isompi merkitys, kuin omilla vaatteillani ja mielelläni niihin panostan. Hän on kuitenkin näin pieni vain vähän aikaa.

Lilja pääsi yhteistyössä Lindexin Baby -malliston kanssa kokeilemaan heidän syysvaatteita. Meille Lindexin lastenosasto on tullut tutuksi tässä vuoden aikana, ja täytyy vielä erikseen mainita, että ensimmäinen hankinta, joka raskausaikana vauvalle tehtiin, oli Lindexin teddyhuppari ja söpöt raidalliset housut.




Meille vauvanvaatteiden valitsemisessa tärkeintä on niiden kauniin ulkonäön lisäksi hyvät materiaalit – ja tietysti se, että ne ovat käytännölliset! Pikkuvauva aikoina välttelimme pään yli vedettäviä yläosia, kun taas nykyään kietaisubodyt ovat menneen talven lumia. Lindexillä löytyy monesta bodysta niin kietaisu- kuin tavallinenkin versio.

Lindexin vauvanvaatteet valmistetaan luomusertifioidusta puuvilasta, joka on lapsen ihoa vasten mukavan tuntuista ja pysyy hyvänä pesu toisensa jälkeen. Hyvä ja kestävä materiaali siis kaiken kaikkiaan niin lapsen sekä äidin näkökulmasta.

Syksyn mallisto on mielestäni erityisen onnistunut ja sieltä löytyy nyt juurikin niitä meidän värimaailmaan sopivia sävyjä: ruskeaa, mustaa, harmaata ja luonnonvalkoista.

Itse ihastuin erityisesti kuvissa näkyvään ruskeaan helmineuletakkiin, joka on päässyt jo ihan meidän luottotuotteeksi. Se sopii lähes kaikkien Liljan vaatteiden kanssa käytettäväksi. Olimme lenkillä ystäväni kanssa viime viikolla ja toisella hänenkin pojista oli tämä sama neule päällä. Siinä Lilja ja Leo sitten samistelivat samanlaisissa Lindexin neuleissaan, so cute!




Lindexin hinnat ovat kuluttajalle edullisia, mutta heillä ei tingitä vastuullisuudesta. Näin syyskauden alussa, haluan mainita vielä heidän takeista ja haalareista, jotka ovat valmistettu kierrätysmateriaaleista. Niin siistiä!

Meidän Liljan syysvaatekaappi alkaa olemaan aika valmis. Vaatekaappiin on muuttanut muun muassa muutama neule, pipoja, takki ja haalari. Syksyn värimaailma on kovasti meidän mieleen, enkä malta odottaa, että kelit vähän viilenisivät ja syysvermeet saisi kaivaa oikein kunnolla käyttöön.

Mites muilla ollaan valmistauduttu syksyn tuloon?

lauantai 31. elokuuta 2019

Yhdeksän kuukautta synnytyksen jälkeen – Näin vartaloni on muuttunut!

Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on aina yksilöllistä ja olen huomannut, miten tärkeää on olla vertaamatta itseään muihin äiteihin. Kaikilla meillä on omat lähtökohdat ja jokaisen vartalo toimii eri tavalla. Sen enempää asiaan uppoutumatta totean, että oma vartaloni ja synnytyksestä palautuminen joutui tänä keväänä kohtaamaan vastoinkäymisiä, mutta onneksi niistä on selvitty ja nyt alan vihdoin olemaan taas sinut kroppani kanssa.

Raskauden aikana minulle tuli noin 12 kiloa (jos laskemme ensimmäisestä neuvolasta, ennen sitä en käynyt puntarilla, mutta kokonaispainonnousu oli varmaan 15 kilon luokkaa), joista synnytyslaitokselle jäi noin kuusi kiloa.

Kotona painoni jatkoi laskemista ja puntari näyttikin viikossa kahdeksan kiloa vähemmän, kuin mitä se näytti synnyttämään mennessä.




Tähän se paino sitten tyssäsi. Ei auttanut, vaikka yritin syödä terveellisemmin ja jumpata vähän kotona. Paino oli ja pysyi. Yksi ongelmistani oli ehdottomasti se, etten osannut syödä säännöllisesti. En ole ikinä osannut. Aloin kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen, että muistaisin syödä tarpeeksi monta kertaa päivässä ja tietysti terveellisesti. Yritin kieltää itseltäni epäterveelliset asiat ja huomasin, että minulla ei ole tähän tarpeeksi itsekuria. Vietin pahimpaan aikaan vauvan kanssa 16h vuorokaudesta yksin mieheni ollessa töissä ja olin niin väsynyt. En jaksanut tehdä montaa kertaa päivässä ruokaa, joten oli helppoa tarttua epäterveellisiin välipaloihin, joista sain nopeasti energiaa.

Loppukeväästä sain tarpeekseni ja otin itseäni niskasta kiinni. Palkkasin itselleni Personal Trainerin. Aloitin treenit hänen kanssaan kaksi kertaa viikossa ja tästä olen nyt pitänyt kiinni neljän kuukauden ajan. Olen oppinut rakastamaan kuntosalilla käymistä ja hänen kanssaan treenaamista ja oikein odotan aina seuraavia treenejäni. Olen täysin vakuuttunut, että jos olisin alkanut käymään salilla yksin, olisin jo kyllästynyt. Oman valmentajan kanssa treenaaminen on niin paljon antoisampaa. Voin keskittyä täysillä suoritettaviin liikkeisiin, eikä minun tarvitse treenin aikana miettiä mitään muuta. Erityisen innoissani olen siitä, miten paljon vahvempi minusta on tullut. Painot, joita nostelen ovat toki edelleen pieniä, mutta ei minulle. En ole ikinä kuntosalilla kehittynyt näin lyhyessä ajassa näin paljoa. Tällä viikolla tein oman henkilökohtaisen ennätykseni jalkaprässissä!

Entä se paino? Tällä hetkellä painan noin 15 kiloa vähemmän, kuin raskauden lopussa painoin. Synnytyslaitokselta palattuani painoa on tippunut yhteensä yhdeksän kiloa. Vyötäröltäni on lähtenyt kesän aikana viisi senttiä. Olen tähän erityisen tyytyväinen siksi, etten ole tehnyt mitään nopeaa dieettiä, vaan muuttanut omia elintapoja.

Tavoitteeseeni on matkaa vielä viisi kiloa, mutta vihdoin minusta tuntuu, että tulen sen saavuttamaan. Toivon, että saavuttaisin tavoitepainoni jouluun mennessä.




Miten muuten vartaloni on muuttunut synnytyksen jälkeen? Vatsalihakseni eivät todellakaan ole enää entisensä. Onneksi minulle ei jäänyt erkaumaa raskaudesta, mutta vatsa on edelleen vähän pehmeämpi, kuin mitä se oli ennen raskautta. Minulle ei tullut raskausarpia raskauden aikana ja koen myös, että ihoni palautui hyvin ja nopeasti synnytyksen jälkeen.

Imetys ei minulla vaikuttanut rintoihin paljoa. Kuppikokoni kasvoi yhdellä, eikä se ole vielä palautunut, enkä tiedä palautuuko. Rinnat ovat edelleen aika samannäköiset, mitä ennen raskautta ja tästä olen tietysti kiitollinen.

Treeni ja lisääntynyt veden juonti on poistanut selluliittia tehokkaasti vartalostani. En olisi uskonut pari vuotta sitten, että olisin tänä kesänä mielelläni kulkenut shortseissa ja topeissa kaupungilla, sillä reidet sekä käsivarteni ovat näyttäneet paremmilta kuin vuosiin.

Summa summarum, olen tällä hetkellä todella tyytyväinen siihen, mitä olen tähän mennessä saavuttanut ja entistä motivoituneempi jatkamaan projektiani. Toivottavasti voin joulukuussa kertoa teille, että olen onnistunut!