Keratiinisuoristus – Ennen ja jälkeen!

Yhteistyössä Style Workshopin kanssa

Kävin maanantaina laittamassa hiukseni kuntoon Style Workshopin Jätkäsaaren liikkeessä. Osa saattaa muistaa, että minulle on ennenkin laitettu keratiinisuoristus heillä. Tällä kertaa oli kuitenkin isomman muodonmuutoksen aika, sillä olin jo pitkään haaveillut hiukseni leikkaamisesta lyhyeksi. Olin jo parin vuoden ajan haaveillut siitä, että saisin lahjoittaa hiukseni hyvään tarkoitukseen, syöpäsairaiden lasten peruukkien tekoa varten. Tästä aiheesta lisää postauksen lopussa.

Omat hiukseni ovat luonnonkiharalle hyvin tyypillisesti pörröiset ja kuivat. Itse kihara ei minua häiritse, mutta se pörröisyys käy hermoille. Keratiinisuoristuksella haenkin hiuksiin kiiltoa, pehmeyttä sekä sileämpää, helpommin käsiteltävää hiusta.


Hiukset pestyinä ennen leikkausta ja hiukset juuri leikattuna ja föönattuna (tästä pituudesta lähti vielä muutama sentti).

Miten keratiinisuoristus tehdään?

Keratiinisuoristus on hoito, jossa hiuksiin lisätään keratiinia. Keratiinia on hiuksissa jo luonnostaan, mutta hiuksien kasvaessa se vähenee ja etenkin luonnonkiharassa hiuksessa sitä on vähemmän. Keratiinin puuttuminen tekee hiuksesta kuivemman. 

Hoito aloitetaan pesemällä hiukset keratiinia sisältävillä shampoolla ja hoitoaineella. Tämän jälkeen hiuksiin levitetään keratiini vaikuttamaan. Kun vaikutusaika on täynnä, föönataan hiukset kuivaksi, jonka jälkeen hiukset vielä suoristetaan huolellisesti. 

Hoidon jälkeen hiukset ovat sileät, mutta erittäin tahmaiset. Keratiinia ei nimittäin saa kahteen tuntiin pestä pois. 

Lisää infoa käsittelystä löydät täältä.

Kenelle keratiinisuoristus sopii? 

Keratiinisuoristus sopii kaikille, jotka haluavat hiuksistaan sileämmät, suoremmat ja helpommin käsiteltävät. Erityisesti käsittely sopii luonnonkiharalle, -taipuisalle ja pörröiselle hiukselle. Tämä käsittely tuo ihan uutta elinvoimaa hiuksiin! 

En kuitenkaan ikinä suosittelisi keratiinisuoristusta raskaana oleville tai imettäville. Keratiinisuoristuksessa käytetään sen verran vahvoja kemikaaleja, että jättäisin suosiolla tämän käsittelyn välistä edellä mainituissa tilanteissa. 



Kuinka kauan keratiinisuoristus pysyy hiuksissa?

Käsittelyn jälkeen on tärkeää käyttää sulfaatittomia shampoita ja hiusten hoitoon suositellaan myös keratiinia sisältäviä tehonaamioita jotta suoristus pysyisi hiuksissa mahdollisimman pitkään. 

Oikein hoidettuna keratiinisuoristuksen vaikutus pysyy hiuksissa noin 2-3 kuukautta. Minulla hiukset ovat pysyneet käsittelyn jälkeen suorina juurikin noin kolmen kuukauden ajan. 




Kiinnostuitko keratiinisuoristuksesta? Hinnastoon ja ajanvaraukseen pääset tästä


Hiusten lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen

Yksi syy hiuksien leikkaamiseen oli se, että olin jo vuosia haaveillut hiuksien lahjoittamisesta syöpäsairaiden lapsien peruukkeja varten. Päädyin lahjoittamaan tunnettuun Little Princess Trust -järjestölle hiukseni. Heille voi lähettää hiukset suoraan, mutta se onnistuu myös helposti Suomessa Hiusextra Heinilä Oy:n kautta. Näin ei tarvitse stressata postin ulkomaan lähetyksen kanssa. 

Hiusextra Heinilän nettisivuilta näkee hyvin selkeät ohjeet lahjoitusta varten, mutta pääpointit ovat seuraavat:

  • Lahjoitettavan hiuksen tulee olla vähintään 17 cm 
  • Pesty ja kuivattu hius letitetään ja kiinnitetään molemmista päistä
  • Hius saa myös olla värjättyä (luonnonsävyt), huom! Harmaata hiusta saa olla enimmillään 10% 

Toivottavasti joku muukin innostuu leikkaamaan ja lahjoittamaan hiuksensa hyvän asian puolesta!

2 kommenttia:

  1. Etkö enää itse imetä jos kerran otit tuon? Vai täytyykö siinä pitää joku tauko imetyksestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää itse imetä. :) Maito hiipui, kun kuukautiset palasivat vähän liiankin nopeasti takaisin. En osaa valitettavasti vastata siihen, että voiko ottaa, jos pitää taukoa imetyksestä, mutta itse en olisi niin tehnyt. :)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -