Unelmakulmat – Miten Microblading pigmentointi tehdään?

Yhteistyössä Boho Beautyn kanssa. 

Kun microbladingit ensimmäistä kertaa rantautuivat suomeen ajattelin, että ne on vain heitä varten, joilla ei ole kulmia omasta takaa lainkaan. Ihailin usein niitä kavereita, joilla kulmat oli laitettu ja mietin, että höh, ei minun kulmani kuitenkaan näytä tuolta ilman meikkiä. Vuosien mietinnän jälkeen päätin, että nyt on aika! Odotin raskauden ja imettämisen yli vielä ja juuri nyt tuntui olevan hyvä aika tarttua toimeen ja vihdoin saada ne unelmieni kulmat – myös ilman meikkiä.

Minun meikissäni on kolme asiaa, jotka ovat minulle tärkeitä. Kaunis iho, hehku ja kulmat. Kulmat ovat se osa meikistäni, joka on aina vienyt eniten aikaa. Kulmani ovat jo valmiiksi tummat ja tuuheat, mutta silti niistä löytyy rakoja, ne ovat vähän eriparia ja sen lisäksi loppuosat kasvavat hieman harvemmin, kuin mitä haluaisin.

Käytin vuosia samaa kulmatuotetta: Anastasia Beverly Hills Dip brow pomade -kulmaväriä. Tuote on ihan huippu, mutta tästäkin huolimatta kulmat olivat keskenään päivästä toiseen aina vähän erilaiset. Joskus ne onnistuivat ja toisina päivinä taas mietin, että enkö muka yhtäkkiä osaa meikata näiden kaikkien vuosien jälkeen.

Miksi siis halusin laittaa microbladingit kulmiin? Yksinkertaisesti helpottamaan arkeani. Halusin tuntea itseni kauniimmaksi myös ilman meikkiä.




Miten löytää paras microblading tekijä?


Kulmien microbladingia suunnitellessa kannattaa valita tekijä tarkkaan. Tekijöitä löytyy kuulemani ja näkemäni mukaan laidasta laitaan – tässä ette halua mokata, trust me! Susannen sanoin:

"Varmista että tekijälläsi on kattava koulutus ja oikea tekniikka hallussa. Kysy lisätietoja käytössä olevista pigmenteistä ja teristä (kuten esim. pigmenttien inci-listat, valmistusmaa, terien alkuperä ja steriilisyys).
Jos et saa kattavaa informaatiota käytettävistä tuotteista ennen hoitoasi, suhtaudu varauksella.
Ammattitaitoisen kulmateknikon prioriteetti on oltava aina asiakkaan turvallisuus."

Microblading Helsingissä


Minun tekijäni löytyi helposti. Vanha työkaverini Susanne Hinnelä laajensi pari vuotta sitten osaamistaan meikkitaiteilijasta microbladingin rautaiseksi ammattilaiseksi. Susanne kävi vuoden 2017 alussa ensimmäisen koulutuksensa (Sharp Brows) mutta, koska hän halusi kehittää osaamistaan kävi hän saman vuoden kesänä vielä toisen koulutuksen, alan huipun Phibrows -brändin kattavan ja arvostetun koulutuksen. Tänä päivänä hän pitää putiikkiaan Helsingin Kalliossa osoitteessa Kolmas Linja 17.

Liike on nimensä mukaan boheemi ja viihtyisä. Sermillä muusta liikkeestä rauhoitettu tila takaa täyden yksityisyyden toimenpiteen aikana, eikä liikkeessä ole koskaan samaan aikaan muita asiakkaita.





Olin parin vuoden ajan ihaillut Susannen tekemiä kulmia hänen Instagramissa  ja sen lisäksi useat ystäväni olivat käyneet hänen luonaan laittamassa kulmansa kuntoon – aina täydellisin lopputuloksin!   Löysin siis tekijäni jo kauan ennen kuin päätin edes ottaa microbladingejä.

Olen vuosia sitten käynyt monesti Susannen meikattavana ja lopputulos on aina ollut häikäisevä. Olen aina tuntenut itseni kauniiksi ja erityisesti kulmat on aina tehty huolellisesti ja niin kauniisti, etten hetkeäkään epäillyt, ettei näistä "kestokulmistakaan" tulisi kauniit.

Kestokulmat lainausmerkeissä, koska microblading -tekniikka poikkeaa suuresti pysyvään pigmentointiin, joita tehtiin ennen paljon. Tatuoinnissa tai kestopigmentoinnissa väri laitetaan mekaanisesti syvemmälle ihon kerroksiin, jolloin värit pysyvät pidempään, mutta toimenpide saattaa aiheuttaa arpikudosta ja värit muuttuvat usein haalistuessaan siniseksi tai punaiseksi. Microblading -tekniikalla taas pyritään tekemään luonnolliset ja pysyvät kulmat, jotka kuitenkin vaativat ylläpitoa. Toimenpide kannattaakin uusia ennen kuin kulmat ovat kokonaan haalistuneet ensimmäisestä laitosta.


Miten microblading -kulmat tehdään?

Microblading on pigmentointitekniikka, jolloin kulmateknikko tekee ihon pintakerrokseen epidermikseen ja dermiksen väliin pieniä viiltoja manuaalisesti microblading-terää käyttäen. Nämä viillot täytetään pigmentillä. Pysyvyyden ja lopputuloksen kannalta on tärkeää, että pigmentti laitetaan oikeaan syvyyteen. 

Minulle ensimmäinen kerros tehtiin ilman puudutusta. Ilman puudutusta tehty ensimmäinen kerros varmistaa sen, ettei puudute pääse vaikuttamaan kulmien ulkonäköön, vaan kulmien rajat tehdään niin, että iho on mahdollisimman rento. En aio valehdella etteikö ensimmäisen kerroksen viillot olisi vähän tuntunut, mutta minulla se ei sattunut. Vähän nipisteli ja en missään nimessä kokenut sitä mitenkään pelottavaksi, vaikka kärsinkin järkyttyvästä neulakammosta. Susanne osasi kertoa minulle juuri sopivan tarkasti, että missä mennään ja pitää minut rauhallisena. 

Toisen kerroksen ajaksi sain puudutteen ja silloin en tuntenut mitään. En ollut varma, että tehdäänkö edes sillä hetkellä mitään, haha! Kolmannen kerran kun alettiin täyttämään pigmenttiä mentiin taas ilman puudutetta, koska minä en kokenut sitä tarvitsevani. Koko laitto kestää noin 2,5 tuntia. Jokaisen kulmat ovat yksilölliset, mutta jos teko kestää tunnin, kannattaa kestoa ja laatua kyseenalaistaa.

Boho Beautyssä laitettuihin kulmiin kuuluu aina ensimmäisen kerran lisäksi vahvistuskerta, joka tehdään noin neljän viikon kuluttua ensimmäisestä kerrasta. Tämän kerran kulmien tulisi pysyä hyvänä noin vuoden. Vahvistuskertoja saattaa yksilöllisistä tekijöistä riippuen (esimerkiksi rasvainen ihotyyppi) tarvita useammin. Pysyvyys on yksilöllistä, mutta oikein tehtynä kulmat häviävät ihosta kokonaan noin 1-1,5 vuodessa ihokerroksen uusiutuessa.

Kertojen välissä on tärkeää noudattaa kotihoito-ohjeita. Neljän viikon aikana parantumisvaihe voi pitää sisällään kuoriutumista, värin hetkellistä muuttumista, tiettyjen kohtien kulumista, mutta tätä ei pidä säikähtää. Liikkeestä saa mukaan kotihoito-ohjeiden lisäksi tarvittavat hoitovoiteen ja puhdistuspyyhkeet, jotka ovat nimenomaan tarkoitettu tähän tarkoitukseen.

Ennen ja jälkeen (ensimmäinen hoitokerta):



Toisen hoitokerran jälkeen:



Minulla on herkkä iho ja heti laitoin jälkeen ihoni punotti hieman, mutta se hävisi ihan parissa tunnissa. Monilla iho ei kuulemma punoita lainkaan! Itse koin, että pystyin heti laiton jälkeen olemaan normaalisti ihmisten ilmoilla, eivätkä kulmat näyttäneet laiton jälkeen ollenkaan pahalta, vaikka punoitusta oli vähän.

Nyt olen elänyt microblading -kulmien kanssa pari kuukautta ja olen aivan ihastunut näihin! Miten ihanaa onkaan tuntea itsensä kauniiksi ja huolitellun näköiseksi ilman meikkiä? Pakko myöntää, että aluksi tuntui oudolta, kun laittautuminen vei niin paljon vähemmän aikaa, kuin ennen. Tuntui siltä, että joku puuttuu. Totuin kuitenkin tähän helppouteen aika nopeasti ja vitsit, miten paljon aikaa säästyy aamuisin.

Ajan varaaminen + alennuskoodi

Nyt saat varattua ajan (microblading + vahvistus) koodilla "ystäväetu" hintaan 270€ (norm. 330€). Tästä pääset suoraan ajanvaraukseen!

PS. Instagramissani on menossa arvonta, missä voi voittaa microblading kulmat itselle ja ystävälle, käykäähän osallistumassa!

4 kommenttia:

  1. Siis vau! Oon kyllä ihaillut sun kulmia❤️ itsellä on myös todella tummat ja paksut kulmat mutta ehkä vähän harvat? Ihoa näkyy ilman meikkiä enkä tykkää kulmistani ilman meikkiä. Unelma olis tietenkin microblading mut EN VAAN USKALLA! En pelkää kipua yms tekoa mitenkään vaan sitä lopputulosta jos siitä tuleekin ruma tai liian vahvat tai jotain 😆 käytän samaa kulmaväriä kuin sinäkin aikoinaan ja olen omasta mielestäni ihan nopea ne meikkaamaan. Silti vaan haaveilen näistä kulmista. Ongelma vaan on, että MITÄ JOS 🙄 En varmaan pystyisi elää asian kanssa jos kulmat olisi pilalla 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Ihana kuulla! Mulla oli kans vähän aikaa samanlainen fiilis, mutta sitten luotin siihen, että jos Susanne osaa meikata mun kulmat, niin se taitaa varmasti tämänkin homman. Kulmat piirretään eka myös TODELLA tarkasti haluttuun muotoon ennen kuin aletaan microbladingejä tekemään. :)

      Poista
    2. Vitsi miten upeet kulmat, vaikka ilman microbladingiakin sun kulmat on kyllä aivan ihanat! <3 Hei osaatko sanoa, miten kauan alekoodi on voimassa? :) Ihanaa kesää sulle!

      Poista
    3. Voi kiitos! <3 Alekoodi on voimassa toistaiseksi, jos huolestuttaa ehditkö käyttää koodia, kannattaa laittaa Susannelle viestiä niin löytyy varmasti ratkaisu! ;)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -