Talomme sydän – keittiösuunnitelmat!

 Taloprojekti etenee, vaikka vähän toivottua hitaammin. Olimme toivoneet, että viime kuussa olisimme saaneet jätettyä rakennuslupahakemuksen, mutta sitä ennen pitää vielä muutama homma saada hoidettua. Uusi tavoite voisi olla jättää se viimeistään vuoden loppuun mennessä. Meidän suunnitelmat ovat kuitenkin käyneet kaupungin rakennusvalvonnassa jo kaksi kertaa kommenttikierroksella ja saaneet lopulta vihreää valoa, joten toivottavasti ei enää tulisi ikäviä yllätyksiä hakemuksen jätön jälkeen. 

Kysytte usein Instagramissa, että aionko jakaa rakennusprojektiamme erillisellä tilillä vai raotanko projektia omalla tililläni. En aio perustaa erillistä tiliä aiheelle, mutta ajattelin lukuisten storyjen ja satunnaisten feed-postauksien lisäksi tallentaa ajatuksia yhdestä elämämme isoimmasta projektista tänne blogin puolelle. Täällä sekä te että me itse pääsemme palaamaan postauksiin helpommin. Kaikki rakentamiseen liittyvät postaukset löydätte tulevaisuudessa "rakentaminen"-tägin alta.

Päivän aiheena on keittiö! Instagramin storyssä esittelin jo joku aika sitten suunnitelmamme, mutta mikäli ne silloin ohi, kerrottakoon ne vielä täällä blogin puolella! 

Meidän talotoimittaja on Kastelli ja näin ollen muuttovalmiiseen, also known as "avaimet käteen",   -talopakettiin kuuluu samaan konserniin kuuluvan Puustellin kiintokalusteet. Tämä sopi meille oikein hyvin, mutta mikäli olisimme rakentaneet ilman talopakettia, olisimme varmasti harkinneet Puustellin lisäksi myös A.S Helsingön tai Blaun keittiöiden välillä. 


Olimme jo pitkään ihastelleet mustia keittiöitä, mutta aika nopeasti kuopattiin ajatus sellaisesta meidän kotiin. Meille tulee avokeittiö olohuoneen ja ruokailutilan yhteyteen ja pelkäsimme mustan keittiön näyttävän liian hallitsevalta tilassa. Mustat keittiöt ovat todella trendikkäitä ja upeita, mutta monilla on niistä myös huonoja käyttökokemuksia – etenkin lapsiperheissä, joissa pienet kädet koskevat kaapinovia jatkuvasti. Meilläkin on itseasiassa mökillä musta keittiö ja kyllähän kaapeissa näkyy helposti sormen jäljet. Hetken mietittiin myös vaaleaa keittiötä puisella saarekkeella, mutta sekin kuopattiin. 

Ihastuimme viime kesänä Lohjan asuntomessuilla greigen (mikäli termi ei ole tuttu, tarkoittaa se beigen ja harmaan välimuotoa) ja hiekan sävyisiin keittiöihin. Pohdittiin kahden Puustellin sävyn välillä: Cashmeren ja Stone Greyn. Lopulta päädyttiin siihen, että Stone Grey miellyttää meidän silmää enemmän ja niinpä keittiöovet tulemaan olemaan MDF-ovet Stone Grey Matt -sävyssä

Taso aiheutti kunnolla päänvaivaa, kun sopivaa ei meinannut löytyä. Ihastuimme siihen, miltä Dekton -kvartsitasot tuntuivat ja näyttivät, mutta kuulimme niistä hyvin paljon ristiriitaisia kokemuksia. Me ei olla kovin varovaisia ihmisiä ja meidän taloudessa asuu myös kaksi pientä lasta – mietittiin pitkään olisiko tämä panostuksen arvoista. Laminaatti tuntui hyvältä vaihtoehdolta ja ihastuttiin Chromix white -sävyiseen laminaattiin Puustellin valikoimasta. 

Kvartsitasovalikoimasta ei löytynyt sellaista tasoa, joka tuntui itsestäänselvältä valinnalta, kunnes ensimmäisen keittiöpalaverin jälkeen valikoimiin oli ilmestynyt uusia tasoja. Siinä se sitten oli, Louhi Rem -dekton kvartsitaso. Meille laskutilaa tulee 2,40m niemekkeen lisäksi 1.80m seinälle (ml. upotettu allas) ja hintaero kvartsitason ja laminaattitason välillä on n. 4000€, joten kyse on aika merkittävästä investoinnista, mutta uskon meidän olevan tyytyväisiä tähän valintaan. 

Niemekkeelle meille tulee liesitaso integroidulla liesituulettimella ja paljon säilytystilaa laatikoihin. Vastapäätä tulee uuni ja mikroaaltouuni nostettuna lattiatasosta vähän ylemmäs. Säilytystilan lisäksi tälle puolelle tulee myös kierrätys, musta hana ja allas sekä integroitu astianpesukone. 

Oikealta puolelta eri seinältä löytyy vielä lisää kaappitilaa, jääkaappi ja pakastin sekä aamiaiskaappi, johon saa kätevästi kaikki kodinkoneet piiloon. Aamiaiskaapin leveys on hurjat 1,20m ja sen alta löytyy vielä tilavat laatikostot. 



Me pelättiin, että jouduttaisiin luopumaan monesta meille tärkeästä asiasta keittiön suhteen, koska alunperin tilaa ei ollut näin paljon. Tajusin kuitenkin siirtää yhtä makuuhuoneen seinää reilu 60cm, jolloin saatiin luotua tilaa vielä yhdelle kaappiriville keittiöön – ja siinä se nyt on. Mistään tinkimättä, meidän keittiö. Se on meille täydellinen. Näissä 3D-kuvissa keittiö näyttää vähän tummemalta, mitä se todellisuudessa on ja lisäksi lattian sävy ei vastaa meidän valintaa. Lisäksi niemekkeen tuolit ovat erilaiset, kuin mitä meille tulee. Minä haaveilen kahdesta tai kolmesta puisesta baarijakkarasta.  

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -