Meidän kodinhoitohuone

Yksi varma aikuisuuden merkki on se, että yksi villeimmistä talounelmistamme liittyi kodinhoitohuoneeseen. Siellä tulee vietettyä paljon aikaa tulevaisuudessa, joten sen toimivuus oli ihan yhtä tärkeää, kuin esimerkiksi keittiön tai olohuoneen. Tolkuttomasti neliöitä ei siihen kuitenkaan haluttu tai ollut mahdollisuutta käyttää, mutta pohjasuunnitelmaa hiomalla saimme sinne kuitenkin 8,8 neliötä ja olemme tosi tyytyväisiä! 

Tuohon neliömäärään haluttiin saada mahtumaan pyykinpesukone, kaapistoa, laskutilaa, allas, kuivauskaappi, ulko-ovi ja kurasyöppö. Talotoimittajamme linjaus oli vesivahinkoriskin vuoksi se, ettei kurasyöppöä voitu asentaa suoraan oven eteen, joten sille paikan löytäminen vaati vähän jumppaamista. Instagramissani pohdin tätä huonetta yhdessä teidän kanssanne ja sainkin täältä idean, mitä en ollut keksinyt itse – huoneenhan ei tarvitse automaattisesti olla neljäkulmainen! Vieressä sijaitseva WC oli tarpeettoman syvä, joten varastimme kodinhoitohuoneen puolelle metrin ja tällä tavalla saimme luotua kurasyöpölle oman syvennyksen. 


Kun kurasyöpölle löytyi oma paikka, saimme maksimoitua kaappien määrän ja saimme jopa tilaa toivotun kuivauskaapin lisäksi kuivausrummulle ja siivouskaapille (joka oli lähellä joutua eteiseen). Kaapeista löytyy tilaa ainakin pyykkikoreille, siivousvälineille ja -aineille, puhtaille pyyhkeille ja mahdollisesti lakanoille. Lisäksi kodinhoitohuoneeseen olisi ihana saada jotain seinää vasten katosta roikkumaan vaaterekki

Vaatesäilytystä meillä ei tule lainkaan kodinhoitohuoneeseen, vaan koemme meille luonnollisemmaksi laittaa lapsille vaatekaapit omiin huoneisiin ja meille vanhemmille tulee makuuhuoneemme yhteyteen pieni vaatehuone. 


Kodinhoitohuoneen altaasta tulee valkoinen ja hanasta musta. Kaapeista tulee muuten valkoiset, mutta toisen seinän alakaapit tulevat olemaan puunväriset. Taso on valkoista laminaattia. Kodinhoitohuoneesta on kulku lasioven kautta pesutilaan ja saunaan. Minulle oli tärkeää, ettei KHH tulisi liian käytävämäinen ja ahdas – tässäkin varastettiin vähän lisätilaa eteisestä, joka on tilava muutenkin. Nyt kaappien väli kodinhoitohuoneessa on 1,3m – mitä olen täällä kotona yrittänyt mittailla, niin se tuntuu toimivalta, eikä yhtään ahtaalta. 


Kodinhoitohuoneen lattialaattoja ei ole vielä valittu, mutta todennäköisesti ne tulevat olemaan vaalean harmaat ja seinät vaaleat. Tykkään sellaisesta sementin näköisestä laatasta, joten uskon sitä löytyvän meidän tulevasta kodista. Haaveilen myös trendikkäästä rimaseinästä, mutta en tiedä vielä tuleeko sellaista ja jos tulee niin mihin. 

Kiitos kaikille ideoista, mitä saimme tähän huoneeseen liittyen! Ennätykseni on laittaa yöllä klo 3.30 sähköpostilla luonnoksiani projektivastaavalle – se ehkä kertoo, miten tärkeä tämä huone minulle on! Muutamat yöunet tämä suunnittelutyö vei, mutta eiköhän se lopussa palkitse.

PS. Jos jollain on hyviä kokemuksia pesukoneista, kuivauskaapeista ja -rummuista, niin niitä saa jakaa! 

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -