Lauantai Oulussa

Eilinen oli ihan ihana ilta tyttöjen kanssa ja yöllä kun tulin kotiin mietin, että miksi olin sopinut menoa seuraavaksi aamuksi klo YHDEKSÄN? No herätessä kahdeksalta lähti isoveljen tyttöystävälle viesti, että siirretäänkö shoppailut tunnilla eteen päin, ja näin tehtiin. Mä en ostanu muuta kun yhden ihan täydellisen lenkkeilytakin kirppikseltä viidellä eurolla. Sanoisin, että aikamoinen löytö, koska kyseessä on The North Facen takki jonka ovh pyörii siinä 100-200 euron välillä!

Myöhemmin kävin äidin kanssa vielä vähän shoppailemassa ja itselle mä ostin kaks toppia H&M:ltä ja  viisitoista paria sukkahousuja. Kyllä, viisitoistaparia! Mä tarviin töissä ohuita sukkahousuja aina joten niitä menee. PS. Niin ja nää sukkahousut oli 5 pakkauksissa ja ota kolme maksa kaksi.

Illalla mentiin sitten koko perhe Matalaan syömään äitienpäivän kunniaksi, koska ajateltiin, että tänään olisi rauhallisempi päivä mennä ravintolaan.

Huomenna onkin kiva hulabaloo tiedossa, koska äitienpäivän lisäksi mun olis tarkoitus nähdä vielä kolmea kaveria. Onneksi kaverit on luvannu tulla täällä meillä käymään joten tytöt parempi ois pitää lupaukset teillä! ;) Ilta kahdeksalta lähtee sitten lento takaisin kotiin. Nää viikonloput menee täällä aina ihan liian nopeasti ja nyt on vähän haikea mieli kun tietää, että seuraava kotivisiitti tulee mitä todenäköisimmin vasta syyskuussa kun on ystävien häät täällä Oulussa! Joten taas menee neljä kuukautta...

2 kommenttia:

  1. Jos mun pitäisi listata kolme lempiblogiani, sun blogisi olisi ehdottomasti yksi parhaista! Sun bloggaustyylis on ihana & on mukavaa kun postauksia tulee melkein joka päivä ! Jatka samaan malliin !

    VastaaPoista
  2. hannA: Voi kiitos ihana! Mä yritän parhaani aina! :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -