Kaupunkiloma!

Perjantaiaamuna koittaa vihdoin se hetki kun leijailen jossain pilvien yläpuolella matkalla Pariisiin. Kiireisen alkuvuoden jälkeen pieni miniloma yhteen Euroopan isoimpaan kaupunkiin on enemmän kun tervetullut. Tottakai rantalomatkin on mun mieleen, mutta itseasiassa musta yks eniten rentouttavista asioista on ihanissa kaupoissa pyöriminen ja kauniiden esineiden tuijottelu, uskokaa tai älkää! Tämän vuoksi pidänkin sitä oikeastaan melkoisena ihmeenä, että en ole ennen Parisiissa käynyt. Toisaalta en ole käynyt elämäni aikana kyllä monellakaan kaupunkilomalla.


En ole esimerkiksi käynyt Tukholmassa kun kerran, sillon olin 5-vuotias. En vain saa aikaiseksi lähteä sinne, vaikka kuinka haluaisin. Ehkä juuri sen vuoksi, että se on ihan vieressä ja suuntaan yleensä lomalla jonnekin kauemmas. Kööpenhaminassa olen taas käynyt kahdesti, Barcelonassa kerran, Firenzessä kerran ja Lontoossa kerran. Kaikki kohteet on ollu ihan huippuja! 

Olen kuitenkin kuitenkin viimeaikoina New Yorkin -matkan lisäksi alkanut haaveilemaan pienestä kaupunkiloma-kiertelystä. Periaatteessa Interrail-tyyliin, mutta ei niin pienellä budjetilla eikä ihan niin vaatimattomasti. Lomakaupunkeja kun on ihan ihan joka lähtöön ja kaikki ois kiva nähdä ja kokea! Esimerkiksi juurikin Barcelonaan oon suunnittellut vielä joskus lähitulevaisuudessa lähteväni. Lisäksi kiinnoistais esimerkiksi Pietari, Monaco, Rooma ja vaikka Berliini! Aasiassakaan en ole koskaan käynyt, joten uusivuosi Thaimaan lämmössä tai vaikka Singaporessa ei kuulostaisi ihan väärältä! 

Antakaa vinkkejä: mitkä on teidän suosikki kaupunkilomakohteita! 

 Kuvat: weheartit.com

11 kommenttia:

  1. Singapore on tosi ihana paikka :) siellä on vaan tosi tiukat säännöt. Mutta ostoskeskuksia löytyy kymmeniä! :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Nii oliko se just siellä missä purkka on kielletty? :D

    VastaaPoista
  3. Pariisi on niin ihana kaupunki! Siellä yleinen haahuilu ja juurikin se kaikkien kauniiden asioiden ihailu on parasta. :D Monacoa voin kyllä myös suositella, aivan upea paikka ja omanlainen maailmansa. Ihanaa matkaa Lotta, innolla jään odottamaan matkapostausta! ;)

    VastaaPoista
  4. Pariisi on aivan ehdoton ykkönen kaupunkilomapaikaksi! Kävin viime heinäkuussa, ja jäin niin koukuun, että tammikuussa piti päästä takaisin. Nyt odottelenkin sitten kesän reissua. ;) Kivaa matkaa!

    VastaaPoista
  5. Elisa: Kiitos! :) Ja matkapostausta on varmasti loman jälkeen tulossa. ;)

    viivi: Mä luulen, että mä tykkään kans aikalailla. :D

    VastaaPoista
  6. Rooma on aivan ihana kaupunki! Lähtisin sinne uudelleen ihan milloin vain:)

    VastaaPoista
  7. Zandra: Sinne on kyllä joskus vielä päästävä! :)

    VastaaPoista
  8. Meillä saattaa tuhrauta koko kevät 2014 Madridissa, haettiin nimittäin sinne vaihtoon ;D

    VastaaPoista
  9. Lindsay: Ohoh! Ei kuulosta kyllä mitenkään liian pahalta vaihtokohteelta. ;)

    VastaaPoista
  10. Sulle olis haaste mun blogissani! :)

    http://millamainen.blogspot.fi/2013/03/haasteita.html

    VastaaPoista
  11. Minun vinkkini:

    http://viisiparasta.blogspot.fi/2013/02/5parasta-euroopan-kaupunkilomakohteet_24.html

    http://kaupunkilomat.blogspot.fi/

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -