Lauantaina

Tämä viikko on ollut seka hyvä, että huono. Olen ollut kipeänä niin fiilis on ollut vähän väsynyt. Yksikin päivä menin aamulla töihin ja iltapäivällä kun tulin kotiin niin menin nukkumaan. Kello oli siis tällöin noin 17. Heräsin sitten juuri sopivasti seuraavana aamuna. Siinä sitten mietin, että hupsista ja puin päälle ja lähdin tuntia aikasemmin toimistolle kuin yleensä, koska olin herännyt vähän aiemmin kun yleensä. :D

Viikko on ollut hyvä siksi, että rakastan uutta työpaikkaani! Erityisen innoissani olen myös siitä, että minulla on illat sitten vapaita ja nämä viikonloput! Toki mulla on ollut ennenkin satunnaisia viikonloppuja vapaita töistä mutta tieto siitä, että on joka viikonloppu kesään asti vapaata on jotenkin tosi virkistävää. Tällaista en olekaan kokenut koskaan aikuisiällä. :D

Tänään Joonas tuli intistä aamulla lomille ja lähdettiin kiertelemään keskustaa ihanan aurinkoisessa säässä. Sen verran kipeä olen vieläkin, että asukuvien oton jälkeen laitoin pipon päähän ja kaulahuivin tiukasti kaulan ympärille, vaikka ulkona onkin jo melko lämmin.

Tekonahkatakki Mango // Paita Bikbok // Farkut Dr. Denim // Huivi Alexander McQueen // Laukku Mulberry // Kengät Converse // Aurinkolasit Le Specs

Kuulin tänään pitkästä aikaa yhden lempikappaleistani enkä tajua miten oonkaan voinu unohtaa tämän! Kuunnelkaapa Shinedown - Call me. Tätä kuunnellaan nyt meidän kodissa koko viikonloppu kunnes Joonas taas kyllästyy siihen, että meillä kuunnellaan nonstoppina yhtä biisiä. :D

Ihanaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva asu, tykkään kovasti pinkki+musta -yhdistelmästä. Sulle näyttää sopivan tosi hyvin :) Mulla on myös tällä hetkellä ehkä mukavin työpaikka mitä mulla on ikinä ollut ja säännöllinen ja lisäksi luikuva työaika ja vielä koulutusta vastaava työ. Olisi ihanaa saada vakituinen paikka, mutta olen iloinen määräaikaisuudestakin. Jotenkin sellainen säännöllisyys sopii mulle, enkä ole koskaan tykännyt ilta-, viikonloppu- tai pyhäpäivävuoroista, vaikka niistä saisikin enemmän rahaa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Kiitos! :) Ihanaa, että myös sä oot löytäny sulle sopivan työn, määräaikaisuudet kun monesti johtaa vakituiseen työsopimukseen! :) Täällä myös toivotaan omalta alalta vakituista työtä, taitaa vaan tässä taloustilanteessa olla aika mahdoton yhtälö. :S

    VastaaPoista
  3. Kiva asu! (:

    http://miakaroliina.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
  4. En ole yhtään ammattikorkean jutuista selvillä, niin mielenkiinnosta kysyn maksetaanko teille harjoittelusta palkkaa? :) meillä ei ollut yliopistossa mitään pakollista harjoittelua mikä monesti harmitti, sillä siitä saa tosi hyvin kontakteja työelämään.

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -