Happy New Year 2015!

Ihanaa uutta vuotta 2015! :) Itse en ole suuri uudenvuoden juhlinnan ystävä ja mieluiten vietänkin tuon illan Joonaksen kanssa kotona hyvän ruuan, viinin ja vaikka elokuvan parissa kuten olen kaksi edellistä vuotta viettänyt mutta tänä vuonna Joonas oli vuoden vaihtuessa töissä joten eilen työvuoron loppuessa suuntasin vauhdilla ystäväni luoksee jossa sitten vietettiin pienen porukan kanssa rauhallisesti uutta vuotta. Iltaan kuului hyvää ruokaa, kivaa seuraa, ystäväni meikkaamista ja tietysti shampanjaa.


Vuoden vaihtumista mentiin seuraamaan Senaatintorille ja täytyy sanoa, että kaupungin ilotulitukset olivat tänä vuonna vähintään yhtä säälittävät kuin meidän tähtisadetikut!

Kirjoitan lähipäivinä varmasti vielä vuosikatsauksen edelliseen vuoteeni, kunhan saan aikaiseksi valita kuvia!

Vielä kerran ihanaa uutta vuotta teille kaikille siellä ruudun toisella puolella, olkoon tämä vuosi kaikille onnellinen! :)

4 kommenttia:

  1. Ihana herkkupöytä ja kaunis koti kaverillasi. Toivon myös sinulle ja Joonakselle ihanaa vuotta 2015 uusine seikkailuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asunto on kyllä niin ihana! :) Kiitos, sitä samaa sulle!

      Poista
  2. Ootpa hyvin saanu ikuistettuu ilotulituksia, mä en nykyään enää ees yritä, kun en kuitenkaan onnistu :D mutta mahtavaa uutta vuotta sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaati kyllä hirveesti photaria noi kuvat kun muuten oli taivas ihan valkoinen kaikesta savusta! :D Sitä samaa kiitos!

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -