Under the sun

Kalifornian lomaa varatessa haaveilin aurinkoisista päivistä altaan reunalla tai rannoilla ja mietin sitä älytöntä rusketusta jonka ehtisin kolmen viikon aikana saada. Siis omalla mittakaavallani, minähän en paljoa koskaan rusketu. Noin viikko ennen matkaa yhtäkkiä aloin pelkäämään ettei siellä olisikaan niin lämmin kuin luulen. Olen aina ennen matkustanut syyslomien aikoihin jolloin säät ovat todella hyvät ja nyt matkustettiinkin keväällä. Syy tähän ajankohtaan oli se, että olen valmistumassa enkä tiedä miten pääsisin lomailemaan sen jälkeen kun työpaikkakin saattaa vaihtua valmistumisen jälkeen.

Säät eivät suosineetkaan meitä matkalla ihan yhtä paljon kun oltaisiin toivottu. Eka viikko Kaliforniassa oli todella kuuma ja Joonas paloikin todella pahasti ensimmäisinä päivinä joten jouduttiin ottamaan taukoa auringosta ja sitten kun aurinkoa olisi taas voinut ottaa meni aurinko pilveen viikoksi ja asteet tippuivat kahteenkymmeneen. Ei tämä sinänsä haitannut sillä Kaliforniassa on niin paljon nähtävää, että en edes tiedä miten oltaisiin keretty ottamaan aurinkoa enemmän mutta olisi ollut kiva kun olisi enenmmän pystynyt shortsit jalassa ja ilman pitkähihaista kulkemaan.


Viimeisenä päivänä Losissa aurinko tuli taas esille joten lähdettiin Venice Beachille nauttimaan siitä. Tämä oli sellainen paikka jossa käymistä oltiin molemmat odotettu paljon ja harmitti vähän, että vasta viimeisenä päivänä päästiin nauttimaan rannasta.


Ranta olikin ihana ja oli ihana vaan lukea lehtiä, katsoa ympärillä olevia ihmisiä ja nukahdella auringon lämpöön. Rannalla kulki myös ihana Meksikolainen nainen tyttärensä ja pakastinboksin kanssa ja mainospuhe pyöri jatkuvasti "Watermelon, pineapple, papaya, cucumber", kuvitelkaa tuohon vielä aksentti. Tämä puhe jäikin moneksi tunniksi päähäni vielä.

Ranta oli todella iso ja siellä sai olla ihan rauhassa mikä oli ihanaa. Ei ollut ahdasta eikä meluisaa joten sanoisin, että aika täydellinen paikka.


Venice Beachin kävelykatu ei taas ollut lainkaan mun mieleen ja ahdistuin siellä sekuneissa. Liikaa rahaa eri "taidoilla" kerjääviä ihmisiä, levyjään myyviä artisteja ja turistikrääsää. Toki siellä oli oikeastikin lahjakkaita esiintyjiä mutta esiintyjiä oli vaan ihan liikaa. Kunnon turistirysä josta itse tulevaisuudessa pysyttelen mieluiten mahdollisimman kaukana ja menen tuonne nauttimaan vain ihanasta rannasta.


Kohta kuukausi vaihtuu kesäkuuksi joten toivotaan, että Suomeenkin saataisin sillon vähän hellepäiviä. Sitä odotellessa, ihanaa tiistaita! :)

2 kommenttia:

  1. Kiva virittäytyä lomatunnelmiin kuvia katsellessa, vaikka itse lomailenkin Suomessa.

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -