Hello autumn

Mistä bloggaaja tunnistaa, että on syksy? Sähköposti täyttyy pressikutsuista ja viikot on entistä kiireisempiä. Tänään suunnattiin Natalien kanssa aamulla Hotel Kämpiin Avènen uutuustuotteen lanseerausaamiaiselle. Tuo hotelli on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani joissa näitä tilaisuuksia usein järjestetään.

Aamupalan jälkeen otettiin Natan kanssa asukuvia pitkästä aikaa. Mulla ei ole ollut pitkään aikaan fiilistä asettua kuvattavaksi vaan olen viihtynyt kameran toisella puolella. Blogissani jossa on lähes kolmesataa asukuvapostausta on ollut viime aikoina hiljasta tämän asian suhteen. Jos kesähäiden juhla-asuja ei lasketa, blogiini on kuvattu tavallista päivän asua viimeksi kesäkuun alussa! Olikin siis aika jo aktivoitua tämän asian suhteen ja uskon, että pääsen pian taas normaaliin vauhtiin sillä syksy on suosikkiaikaani pukeutua. Saatatte huomata, että olkapäälläni roikkuu jotain kauan haluttua ja johon on kauan säästetty. Kerron tästä klassisesta kaunottaresta enemmän ihan omassa postauksessa ensi viikolla! :)

Nahkatakki ja paita Mango // Farkut Dr. Denim // Laukku Chanel // Huivi Alexander McQueen // Kengät Michael Kors

8 kommenttia:

  1. Mullekki koko ajan tulee kutsuja, mutta täältä Oulusta ei niin vaan pääsekään sinne, kun kaikki tapahtuu Helsingissä.. Ihanat kuvat ja sun asukuvia näkis kyllä mielellään useamminki :) xx

    Picture Me

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä harmi niille jotka asuvat muilla paikkakunnilla. Toisaalta onhan sielläkin jotain tapahtumia onneksi! :) Voi kiitos kovasti, kiva kuulla! :)

      Poista
  2. Ihanan simppeli asu! Syksy on munki lempiaikaa pukeutua<3

    VastaaPoista
  3. Juu, asukuvia saa aina olla, vaikka mielellään luen monipuolisesti muitakin postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä, että postauksien on hyvä olla monipuolisesti! :) Monta asuakin vaan peräkkäin on tylsää!

      Poista
  4. Voi onnittelut uudesta laukusta! :) Onko laukku minkä ikäinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laukku on vuodelta 1987. Todellinen vintageyksilö siis. :)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -