Aikuisuus

Pysähtyykö kukaan muu koskana miettimään, että millon itsestä tuli niin aikuinen? Mä olen varsinkin tässä muuton yhteydessä ihmetellyt, että missä vaiheessa pienestä Lotasta oikein kasvoi aikuinen.

Aikuinen joka innostuu uusista käsisaippuoista ja pesuaineista enemmän kuin uusista vaatteista. Aikuinen jonka mielestä kuivaava pesukone olisi ihan awesome, vaikkakin jo kuivausrumpukin kylpyhuoneessa hymyillyttää. Aikuinen joka ei malttaisi odottaa, että saisin kutsua kaverit meille syömään. Ja mähän en edes viihdy keittiössä. Aikuinen joka toivoo, että joku päivä työhuoneesta tulisi lastenhuone. Aikuinen joka ei ymmärrä teinien Oreo -fanitusta (camoon, mikä vika Dominoissa on?). Aikuinen joka innostuu Hullut Päivät katalogissa eniten huonekaluista sekä ruokatarjonnasta. Aikuinen jonka mielestä johdoton imuri oli paras hankinta aikoihin. Aikuinen joka kilpailluttaa sähköyhtiöitä, miettii huonekaluhankinnoissa kestäviä ratkaisuja ja ostelee lattialistoja.Aikuinen jonka mielestä vaaleanpunainen takki on vielä ihan okei.

On todella vaikeaa sanoa jotai tiettyä ikää jolloin olisi aikuinen. Yleisesti kai ajatellaan, että 20-vuotias on aikuinen kun 19-vuotias vielä teini. Sitten kuitenkin 18-vuotiaana ollaan täysi-ikäisiä ja vastuussa itsestään ja silloin jo tavallaan aikuisia mutta ei kuitenkaan sinnepäinkään. Naurattaa kun ajattelee neljäkin vuotta taaksepäin, että silloin ajatteli olevansa jo ihan täysin aikuinen. Olinhan asunut silloin jo monta vuotta omillani mutta kyllähän sitä oli niin naiivi sillon. En edes halua muistella millainen sitä silloin on ollut mutta se on varmaa, että erilainen kuin nyt.

Voin todeta näin 24-vuotiaana (huh, mihin tää aika on oikeasti oikein mennyt?), että koen olevani aikuinen. En edes enää nuoriaikuinen vaan aikuinen. Hoidan asiani itse ja pärjään hyvin. Tietysti edelleen pahan paikan tullen soitan äidille tai iskälle, mutta silloinkin vain saadakseni tukea ratkaisuihini. Joskus toivon, että pääsisin tästä piirteestä pois mutta toisaalta ei se, että pyydän apua tee minusta yhtään vähempää aikuista. Toisaalta sitten taas 8-vuotiaan serkkuni mielestä minä en ole aikuinen, ainakaan samalla tavalla kuin vanhempamme. En toisaalta ota tästä nokkiini sillä myöskään kolmekymppinen naimisissa oleva serkkummekaan ei ole tämän pienen tytön mielestä aikuinen. Kai meissä on jäljellä vielä sopivasti leikkimielisyyttä, onneksi.

Aikaisemmin sitä on aina miettinyt, että olisipa sen ja sen ikäinen, että elämässä alkaisi tapahtumaan asioita. Nyt ei enää tunnu siltä vaan olen oppinut elämään hetkessä. Tuntuu hyvältä olla juuri tämän ikäinen ja elää tässä ja nyt.

Takki Second Hand // Huivi Acne // Farkut Bik Bok // Kengät Vans // Aurinkolasit Céline // Laukku Chanel