ARVONTA – Voita ripsienpidennykset Salon Duessassa!

Olen nyt loppukesästä asti käynyt huoltamassa ripsienpidennyksiäni Heidin luona Salon Duessa -kampaamossa ja ollut ihan äärettömän tyytyväinen. Heidi on ihminen jonka kanssa on helppo rentoutua ja jos tunnin haluaa höpötellä maailman menoista se onnistuu mutta liikkeessä on ihana myös vaipua päiväunille hyvän musiikin soidessa. Juuri viime huollon aikana mietin, että miten mukava tuohon liikkeeseen on aina mennä ja, että se on kunnon arjen pakohetki.


Olen niin onnellinen ja tyytyväinen, että päädyin yhteistyöhön juuri Heidin kanssa sillä kukaan ei tee ripsienpidennyksiä paremmin kuin hän. Believe me, olen kokeillut montaa tekijää eikä mulla ole koskaan ollut näin nätit ripset jotka ovat myös pysyneet näin hyvin. Viikon aikana mulla on lähtenyt kaksi ripseä ja se on ihan mieletöntä. Heidi tekee ripset tarkasti mutta yksi valttikortti hänen taskussaan on ehdottomasti myös nopeus. Huoltoon mulla menee yleensä tunti, vaikka olisi ollut pidempikin väli. Omat ripseni ovat D-kaarevuutta ja 11,12 ja 13mm pituuksia on laitettu sekaisin.

Miltä teistä kuulostaisi uudet ripsienpidennykset pikkujoulukaudeksi? Kehiteltiin Heidin kanssa blogini lukijoille arvonta jossa voi voittaa uudet ripsienpidennykset! Kommentoimalla tätä postausta sähköpostiosoitteen kera olet mukana arvonnassa! Arvonta päättyy sunnuntaina 18.10.2015 klo 22.00. Nyt siis kaikki Helsinkiläiset ja pääkaupunkiseutulaiset jotka haluaa ripsienpidennykset kommentoimaan ja miksei kaikki kauempanakin asuvat joilla reissu tänne etelään on edessä! :) ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, ILMOITAN VOITTAJALLE HENKILÖKOHTAISESTI!


Mikäli arpaonni ei osu kohdille Heidi tarjoaa myös -15 % kaikista uusista ripsienpidennyksistä (norm. 85€) ja uusista huolloista (55€) 30.11.2015 asti. Mainistethan varauksen yhteydessä, että luet blogiani ja varaat ajan nimenomaan Heidille!


Salon Duessa
Pohjoinen Makasiininkatu 4, Helsinki
Puh. 09 604882

Ripset saatu blogiyhteistyönä.

21 kommenttia:

  1. mukana arvonnassa! :)

    nona.haasnoot@gmail.com

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia taas kerran :) ja mukana arvonnassa
    monnakeinanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa. Käyn aina ihailemassa kirjotuksia ja kuviasi. Ihana Lotta!

    valokuvaus.satumali@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa :)

    tiiojanpera@gmail.com

    -Tiina

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniin luonnolliset! Mukana arvonnassa,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Hartsu_@luukku.com osallistun ☺️

    VastaaPoista
  7. voihh!! Mukana ollaan :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana! :)

    ulla.riikka.haapanen at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana:)
    koiranakavelyttajat@hotmail.fi

    VastaaPoista
  10. mukana ! (:

    elina.lusa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukaan ehdottomasti ! tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana! :)

    pepzi4@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Oiii ihanaa, ehdottomasti mukana! Suloiset räpsyripset kelpaisivat, ja paikkakin on miltei naapurissa, eli aika olisi helppo sopia ja käydä sitten jatkossa huollattamassakin ripset... :)

    Aurinkoisin terkuin
    Mimmu
    flower3000 (a) suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Mukana todellakin!
    jenni.wickstrom (a) hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Ihana arvonta, ehdottomasti mukana.
    marja.valajarvi@netti.fi

    VastaaPoista
  16. Mukana oon
    salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana! :)

    weckstromiida@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana :)

    hannakaisa.ojanpera@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa!

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa! Luinkin tämän postauksen oikeaan aikaan, sillä olin juuri etsimässä ripsienpidennystentekijää Helsingistä, jotta saisin itselleni kauniit ripset valmistujaisjuhliini :)

    imavak@utu.fi

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -