One day you'll leave this world behind so live a life you will remember

Mä en ole koskaan oikein tykännyt uuden vuoden juhlimisesta. Toki minusta siinä on tunnelmaa kun vuosi vaihtuu mutta se kaikki hysteria siitä mitä silloin tehdään on minusta täysin turhaa. Nuorempana tuli vietettyä vuodenvaihdetta ystävien kanssa mökillä Rukalla. Nekin oli hauskoja kertoja, mutta vihasin aina sitä suunnittelemista joka saattoi alkaa jo syyskuussa.

 Kaikista mieluiten olen vain rennosti kotona, syön hyvää ruokaa ja juon vähän viiniä. Ihanien ihmisten ympäröimänä tai vain kahdestaan Joonaksen kanssa. Tällä kertaa vietin uuden vuoden aattoa Joonaksen, Ainon, Sinin ja Jannen kanssa ja meillä oli ihanan nauruntäyteinen ilta. Me vaan oltiin, syötiin hyvin, juotiin viiniä ja naurettiin ihan älyttömästi. Juuri sellainen ilta josta mä tykkään. Mukana oli myös tyttöjen kolme koiraa ja Joonas joka on epäillyt olevansa allerginen koirille ei saanut mitään oireita. Mä olen siitä ihan innoissani. Rakastan koiria joten on ihana tietää, että jossain vaiheessa elämää voin ehkä taas saada oman hauvan.

Takki Portobello Roadilta // Farkut Bik Bok // Kengät Acne // Laukku Louis Vuitton // Tekoturkiskaulus Asos

 Ihanaa, että vuosi vaihtui ja voi taas aloittaa puhtaalta pöydältä. Tuntuu siltä kuin koko viime vuoden suru ja stressi olisi takanapäin. Huomenna suuntaan heti kauppaan ostamaan kalenteria vuodelle 2016! Let's make this a good one!

Ihanaa uutta vuotta teille ihanille sinne ruudun toiselle puolelle!

4 kommenttia:

  1. Ihana asukokonaisuus! :) Ja hyvää uutta vuotta sinullekkin!

    http://sannalandia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Sulle myös Lotta mukavaa vuotta 2016!

    VastaaPoista
  3. Mun kommenttia ei ole pakko julkaista 😊 Onnea,jos osuin oikeaan. Olet kaunis ja hehkeä,sun blogia olen lukenut alusta saakka. Abu Dhabin kuvat paljastivat salaisuutenne 💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mulla loppuu kohta huumori näiden vihjailujen kanssa sillä en todella ole raskaana. :D Taitaa mielikuvitus laukata, sillä lomakuvistamme ei todella mitään näy jos ei esim löysästä kollaripaidasta halua tekaista päässään raskausmahaa. :D Kiitos kehuista ja kiva kun olet lukenut blogia pitkään mutta noiden vauvajuttujen kanssa voi tulla teille pettymys kun lasta ei synnykään! :) Ps. Olen myös ihan samoissa mitoissa kun jo pari vuotta olen ollut. :D Toivottavasti ei tarvitse montaa kertaa tätä selitellä.

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -