16. Syyskuuta

Tuntuu vaikealta palata blogiin sen jälkeen kun juuri viime postauksessa totesin, että kaikki oli hyvin ja oli hyvät fiilikset syksyn suhteen. Viikossa kaikki on muuttunut ja käsittelen tällä hetkellä lähipiirini kanssa odottamatonta menetystä ja suru on loputon. Blogi on kuitenkin tällä hetkellä ehkä minulle semmoinen keino paeta todellisuutta ja käsitellä pinnallisia asioita vaikka pääni onkin täynnä pelkkiä syvällisiä ajatuksia. Tuntuu ehkä vähän vaikealta ylipäätänsä tarttua siihen normaaliin elämään mutta tärkeää tällaisina hetkinä onkin nähdä niitä valonpilkahduksia elämässä.

Tällä viikolla täytin myös vuosia ja minut tuntevat tietävät, että rakastan syntymäpäiviä. Tänä vuonna niiden viettäminen ei kuitenkaan tuntunut oikealta ja olin lähinnä helpottunut kun päivä oli ohi. Tuntuu, että 26 vuotta täytettyäni silmäpussini myötä vanhenin vuosikymmenen samalla kun tunnen olevani lähempänä 16-vuotiasta Lottaa kuin ikinä.

Tänään kävin ostoksilla ja oli ihanaa hetkeksi paeta omia ajatuksia ja keskittyä kauniisiin esineisiin.

Housut Vero Moda // Takki All Saints // T-paita Stylein // Hattu H&M // Laukku Chanel // Kengät &Other Stories 

Hyvää viikonloppua teille! PS. Tästä postauksesta ei ollut tarkoitus tulla näin synkkä. Toivotaan, että seuraava postaus on jo positiivisempi ja jatkan niiden pinnallisten asioiden kanssa. 

4 kommenttia:

  1. Ikävä lukea että sulla on murheita, mutta sellaistahan tämä elämä välillä on. Voimia syksyyn!

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs asukokonaisuus t.Jani-75

    VastaaPoista
  3. Hei, otan osaa suruusi. Elämä osaa yllättää käänteillään. Reilu kuukausi sitten myös minun läheiseni menehtyi yllättäen. Blogien lukeminen on toiminut myös minulle keinona paeta niitä hetkiä, kun seinät kaatuvat päälle. Tahdon kuitenkin uskoa, että lopulta elämä voittaa ja olo helpottaa.

    VastaaPoista
  4. Otan osaa perhettänne kohdanneeseen suruun. Jakamista kovasti teille sinne kaikille ja tsemppihali<3

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -