The butterflies in my belly have turned into 2 tiny feet

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille sinne ruudun toiselle puolelle. Erityisesti tietysti omalle rakkaalle superäidilleni! 

Tämä kevät on ollut aika mullistava meidän huushollissa. Uudet työkuviot ovat tuoneet molempien arkeen uutta, mutta sen lisäksi ollaan myös totuteltu ajatukseen siitä, että elämämme tulee muuttumaan vieläkin suuremmin. Jos kaikki menee hyvin, seuraavana äitienpäivänä meitä on kolme.

Tuntuu edelleen epätodelliselta, kun minua puhutellaan neuvolassa äitinä. Äidiksi tulo ei ole koskaan ollut minulle mikään itsestäänselvyys, vaikka olenkin aina tiennyt haluavani lapsia. Usein kuulee tutuilta ja lukee lehdistä siitä, miten vaikeaa monille on tulla raskaaksi. Olen valtavan kiitollinen siitä, että saan tulla äidiksi ja, että saan kokea tämän ihmeen näinkin nuorena, unelmieni aviomies rinnallani.

Ultrassa vauvamme vilkutti meille iloisesti. Kamppailulajeja harrastavan mieheni mielestä vauva nyrkkeili. Vauva näytti myös pientä kieltänsä meille aktiivisesti, haha.

Marraskuussa odotamme saapuvaksi tätä meidän pientä ihmettä ja pakko hehkuttaa sitä, että vain muutaman kuukauden aikaisemmin syntyy meidän vauvan serkku. Elämme melkoisessa vauvakuplassa, joka tekee odottamisesta erityisen ihanaa.


Mamma kan inte vänta att få träffa dig! 

10 kommenttia:

  1. Paljon onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea! 😍 katsoinki viime postauksen kuvia että mahan kohdalla oli laukku aina edessä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Joo kyllä tämä vatsa alkaa pyöristyä "vähän". :D

      Poista
  3. Voi että, onnea tuhannesti! Nyt alkoi itkettämään, voi ei.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea!! Hauska huomata kuinka tosi moni joka viime kesänä meni naimisiin on nyt saamassa perheenlisäystä. Melko luonnpllista :) Omalla kohdalla ei vielä ajankohtaista hetkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Haha, totta! No, sen aika tulee kun on tullakseen, mikäs kiire tässä on! ;)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -