Mitä teen tänä kesänä?

Kesäloman alku häämöttää jo alle kuukauden päässä ja olen alkanut tekemään suunnitelmia. Tämä on ensimmäinen neljän viikon loma kahdeksaan vuoteen. Toki olen nauttinut täysistä kesälomista jo vuosia (viime vuosi poikkeuksena), mutta tämä on ensimmäinen kerta työelämässäni kun pidän neljä viikkoa putkeen lomaa.

Tälle kesälle mahtuu parikin kohokohtaa ja olen varma, että kesästä tulee ikimuistoinen. Toivon myös, että lämpimät aurinkoiset päivät jatkuvat pitkälle syksyyn asti.

Kohokohdat tälle kesälle tulee ehdottomasti olemaan parhaan ystäväni häät sekä kummilapseni syntymä. Näiden tapahtumien lisäksi olen suunnitellut aika tavallisia juttuja, mutta olen niistäkin enemmän kuin innoissani.


Aion viettää paljon aikaa kesämökillämme Inkoon saaristossa, jonne suuntaan heti juhannuksena. Mökille on myös pitkin kesää tulossa ystäviä käymään joten uskoisin, että tämä on minulle sopiva tukikohta lomallani, haha.

Mökiltämme pääsee helposti esimerkiksi Tammisaareen ja Hankoon ja molemmat näistä paikoista ovat kesälomani Bucket listillä. Rakastuin viime kesänä täysin Hankoon ja haaveilen päivästä Regatta Spa:ssa, joka on sinne vastikään avattu.

Mökkimme lähellä Raaseporissa järjestetään joka vuosi kesäteattereita ja sinne haluaisin tänäkin vuonna mennä.


Odotan kesältä myös sitä, että saan ostaa torilta tuoreita kotimaisia marjoja. Olen raskauden aikana välttänyt kokonaan ulkomaalaiset marjat, joten odotus on ollut pitkä.

Odotan myös grilliruokaa todella paljon. Tänä kesänä skippaan sillit ja sisäfileet, mutta onneksi kesäpöytäämme kuuluu muitakin herkkuja. En malta odottaa uusia perunoita voilla, raikkaita salaatteja ja kanavartaita.


Postauksen kuvat ovat Porvoosta, missä käytiin viikko sitten. Porvoo kuuluu ehdottomasti Suomen kauniimpiin kesäkaupunkeihin ja siellä on käytävä joka kesä. Rakastan kaupungin pieniä sisustusliikkeitä, vanhoja taloja, kahviloita ja ravintoloita.

Ulkomaanmatkat taitavat jäädä haaveeksi tämän vuoden osalta, mutta toisaalta Suomi on niin kaunis kesäisin, että mikäs täällä on ollessa. Syksyllä meidän piti lähteä Italiaan ja Kaliforniaan, mutta nämä matkat valitettavasti peruuntuivat. Peruuntumiseen on onneksi todella hyvä syy, sillä toivotamme niihin aikoihin tervetulleeksi uuden perheenjäsenemme. Tästäkin huolimatta voin myöntää, että etenkin pitkään suunnitteltu Kalifornian matkan peruuntuminen kirpaisi. Suunnittelen täällä jo innoissani ulkomaanmatkaa meille ensi keväälle ja toivottavasti ei menisi montaa vuotta, että pääsisimme koko perhe Kaliforniaankin asti.

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? :)

2 kommenttia:

  1. Moikka Lotta! Oon satunnaisesti lukenut blogiasi suunnilleen teidän häistänne asti! Ensinnäkin, teillä oli todella kauniit häät mitä on ruudun välityksellä saanut seurata sekä te parina olette niin kauniita! Joonas on hemmetin komee ja sinä uskomattoman kaunis! Teidän lapsesta ei voi tulla kuin täydellinen :D hääpukusi on yksi unelma! Selailin sun instagramia ja mun hymy oli varmaan takaraivoon asti :D Joonaksella on yksi upeampia lauluääniä mitä tiedän ja tippa linssissä katsoin hänen lauluvideoita! Olet todella onnekas ja teitä ei voi kun kehua! Kaikkea hyvää teille ja superisti onnea teidän vauvasta <3! Olette niin couplegoals <3 :D ihanaa kesää! T. Minse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua alkoi ihan itkettää. :') Kiitos ihanista sanoista, juuri tänään herättyäni aamulla kuiskasin Joonaksen korvaan olevani niin onnekas. :) Tervetuloa myös blogin lukijaksi! <3

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -