Marimekkoa kotiin

Tänään mökiltä tullessamme koimme iloisen yllätyksen, kun keittiöömme oli ilmestynyt parvekkeen ovet. Meillä on ollut viime syksystä lähtien parvekeremontti meneillään ja remontin viivästyminen on ollut erityisen ärsyttävää siksi, ettei keittiössä ole voinut tuulettaa eikä sinne ole tullut lainkaan luonnonvaloa.

Nyt ruokapöytämme takana on kaunis valkoinen pariovi ja valoa tulvii sisään. Vielä hetki saadaan odottaa, että saadaan nautittua aamiainen parvekkeellamme, mutta jo tällainen pieni edistys tässä projektissa tuntuu voitolta.

Remontin edistyminen on saanut aikaan myös yleisen sisustusvimman tässä päässä. Tällä hetkellä tekisi mieli laittaa uusiksi muun muassa melkein koko meidän astiasto. Ajankohtaisempaa tällä hetkellä tosin on meidän tulevan tyttäremme huoneen sisustus. Tarkoitus olisi alkusyksystä muuntaa tämän hetkinen työhuoneemme hänen huoneeksi, mutta tästä muutoksesta lisää myöhemmin.

Tällä hetkellä haaveilen erityisesti yhden merkin kodintuotteista. Kotimainen Marimekko hurmaa aina vuosienkin jälkeen. Tykkään ajattomasta ja minimalisesta tyylistä, jota merkki edustaa.



Yhdet kaikkien aikojen suosikkilakanoistani ovat Marimekon Kivi -pussilakanat, joita ei valitettavasti valmisteta enää. Olen etsinyt vuosia näitä lakanoita kissojen ja koirien kanssa, koska meillä on vain yhden hengen setti näitä. Vaihdoimme pari vuotta sitten yhden hengen peittomme kahden hengen peittoon, joten siitä lähtien ollaan oltu pulassa. Nyt huomasin, että Marimekolla on pienempi kuvioisessa Räsymatto -sarjassa uutuutena pussilakanoita, jotka voisivat toimia lempparilakanoideni korvaajana. Toiveeni on siis vihdoin kuultu, ainakin melkein.


Ystäväni oli ostanut omaan kotiinsa tämän hurjan söpön Marimekon Flower -maljakon, ja siitä se ajatus sitten lähti. Tämä hempeä maljakko sopisi oikeastaan minne vaan kotiimme, mutta ensisijaisesti näen tämän esineen valkoisen pyöreän ruokapöytämme päällä.


Astiaston uusiminen tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, sillä tämän hetkinen Pentikin Vanilja -astiasto on ollut käytössä jo kahdeksan vuotta, selvinnyt monet muutot ja ottanut niin sanotusti vähän hittiä. Marimekon Oiva, Sukat Makkaralla ja Siirtolapuutarha -astiat ovat todella paljon mieleeni ja ne voisivat mielellään löytää tiensä keittiöömme.

Kuvat: meillakotona.fi, marimekko.com

3 kommenttia:

  1. Huutonetissä on myytävänä Marimekon Kivet -sarjan pussilakanasetti x 2 mutta nekin on yhden hengen peitteelle ne pussilakanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä ja vaivannäöstä! :) Meillä tosiaan on nykyään vain tuo iso peitto käytössä, joten sellainen pussilakana pitää metsästää!

      Poista
  2. Moikka! Marimekko on tosi ihana, varsinkin juuri nuo, joista kirjoitit! :) Mutta näin K-Citymarketissa juurikin Marimekon Kivi pussilakanasettejä (tai ainakin "iso räsymatto-kuvio" ja vieläpä halvalla, myös paripeittoon! ;)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -