Millainen isä olet?
Tämän kahden kuukauden introjakson perusteella sanoisin, että ennen kaikkea rakastava ja rento. Isyys tuntui heti ensi hetkistä lähtien jotenkin todella luontevalta ja helpolta, vaikkei minulla ollut aikaisempaa kokemusta pienten lasten hoidosta. Nautin jokaisesta hetkestä tuon pienen palleron kanssa ja rakastan muun muassa laulaa hänelle.
Fun fact: tytön lempiunilaulu on vanha skottilainen kansanlaulu Auld Lang Syne (lauletaan usein uudenvuodenaattona, etenkin englanninkielisissä maissa) laulettuna alkuperäiskielellä.
Eroaako se siitä, millainen isä ajattelit olevasi ennen vauvan syntymää?
Ei juurikaan. Olen aina ollut vähän sellainen "go with the flow"-tyyppi ja sopeudun nopeasti erilaisiin tilanteisiin. Totta puhuen, en ollut hirveästi ajatellut isyyttä ennen Lotan raskaaksi tulemista - ja silloinkin ajattelin, että on siitä urpommatkin selvinneet, miksen siis minäkin. So far, so good.
Miten lapsen saaminen on muuttanut elämääsi?
Vaikka tyttö onkin alusta saakka nukkunut vauvaksi todella hyvin, unet jäävät välillä alle kuuteen tuntiin yössä. Ja kyllä, tiedän, että monet pienten vauvojen vanhemmat joutuvat heräämään tunnin välein tai valvomaan koko yön ja annankin täältä ruudun takaa heille rohkaisevan taputuksen olkapäälle ja kiitän onneani että itse pääsen niin helpolla. Olen huomannut, että ihminen pärjää yllättävän hyvin vähilläkin unilla, vaikkei se kovin terveellistä olekaan.
Omat mieltymykseni sen suhteen, miten vietän vapaa-aikaani, ovat myös muuttuneet. Treenaaminen on edelleen minulle henkireikä ja asia, jota ilman en voi hyvin (minulla ette tule koskaan näkemään "dad bodia"), mutta muuten suunta on rauhallisempaan päin. Rauhallinen koti-ilta tyttöjen kanssa tai pienessä kaveriporukassa voittaa riehakkaat baari-illat mennen tullen.
Lisäksi olen saanut elämääni yhden ihmisen lisää, jota voin rakastaa niin ettei henki kulje.
Missä haluaisit kehittyä isänä?
Haluaisin voida viettää enemmän aikaa perheen kanssa, ja olla paremmin läsnä silloin, kun aikaa on. Olen yrittäjä ja työpäiväni ovat keskimäärin 10-12-tuntisia, jos ei lasketa mukaan kaikkia viestejä, puheluita ja meilejä, joihin usein joudun reagoimaan myös vapaa-ajalla. Yritän koko ajan tulla paremmaksi puhelimen unohtamisessa silloin, kun olen vapaalla.
Uskon vahvasti, että tämä on väliaikaista, ja että kova työ palkitaan muutaman vuoden päästä. Viimeistään silloin voin tehdä vähemmän töitä ja viettää perheen kanssa enemmän aikaa.
Mitä teet mielestäsi oikein?
Haluan pitää huolen siitä, että tytöilläni on kaikki hyvin. Yritän olla mahdollisimman paljon avuksi kotona ja antaa riittävästi rakkautta ja huolenpitoa. Pieni tyttömme ilahtuu (ainakin vielä) aina minut nähdessään, joten ilmeisesti en ole vielä hänen mielestään ihan perseestä. Lotasta en olisi niin varma.
Lotan edit: oot ihan ok.
Mitä kasvatustapoja tulet kopioimaan omilta vanhemmiltasi?
Vanhempani erosivat ollessani 15-vuotias, eli en ainakaan sitä... En usko, että muutenkaan, ainakaan tietoisesti, kopioin kenenkään metodeja. Kuten sanottu - go with the flow. Jos tulee kakka, vaihdetaan vaippa. Jos tulee nälkä, syötetään. Jos tarha- tai koulukaveri kiusaa, opetetaan helppo maahanvienti ja käsilukko.
Mitä haluat opettaa lapsellesi?
No sen maahanviennin ja käsilukon. Vitsi vitsinä, mutta minusta itsensä puolustaminen on yksi ihmisen tärkeimmistä taidoista. Lisäksi kamppailulajit opettavat itsehillintää, itsevarmuutta, sosiaalisia taitoja ja toisen kunnioittamista - kehonhallinnasta ja lihaskunnosta puhumattakaan.
Lisäksi toivon, että lapseni oppii minulta ahkeruutta, rehellisyyttä, hyvät käytöstavat ja luottamusta ihmisiin.
Mitä luulet, että lapsesi voi opettaa sinulle?
Kärsivällisyyttä. Minulla on hieman lyhyt pinna, ja uskon että tyttäreni tulee venyttämään sen äärimmilleen monta kertaa. Lisäksi uskon, että voimme oppia lapsilta avoimuutta ja suvaitsevaisuutta.
Ja epäilemättä tulen muutaman vuoden päästä tietämään kaikki kuumimmat lelutrendit ja parhaat piirretyt.
Millainen on roolisi perheessä?
Tekisi mieli sanoa, että perheen pää, mutta kyllä se taitaa olla tuo Lotta joka sanoo viimeisen sanan ("ja se on EI"). Ei vaiskaan, totta puhuen meillä vallitsee tasa-arvo parisuhteessa. Näkisin, että kotona minulla on neljä roolia.
1. Keittiömestari - Perheemme ruokahuolto on käytännössä täysin minusta riippuvainen.
2. Voimamies - Jos jotain painavaa pitää siirtää paikasta A paikkaan B, I'm your guy.
3. Aviomies - Pusuja, haleja, hierontaa ja muuta romanttista höpöhöpöä.
4. Isä - Pusuja, laulua, vaippoja ja nukahtamista istualleen kesken pulloruokinnan.
Lotan edit: ja autonkuljettaja!
Millaisena äitinä pidät vaimoasi?
En voisi toivoa parempaa äitiä tyttärellemme. Hän on rakastava, hellä, lämmin, huumorintajuinen, äärettömän kärsivällinen, ymmärtäväinen, viisas, järjestelmällinen, ahkera ja miljoona muuta adjektiivia joista koostuu hyvä äiti.
Minkä ominaisuuden vanhemmuudessa kopioisit häneltä, jos voisit?
Järjestelmällisyyden! Voi jessus, jos saisin edes sadasosan hänen organisointikyvystään, olisin tyytyväinen. Haluaisin myös hänen kärsivällisyytensä ja pitkän pinnansa. Ja hiukset.
Lotan edit: kyllä Joonas, hiukset on tärkeä osa vanhemmuutta.
Kiitos Joonas, kun otit aikaa ja vastasit kysymyksiini. Olet äärettömän hyvä isä tyttärellemme. Itseasiassa paras sellainen.
Olisiko teistä lukijoista mielenkiintoista lukea useamminkin mieheni mietteitä eri asioista täällä blogissani?
Kuvat: Niklas Sundholm
En tiedä löysitkö jo pikkuleipien tekijän, mutta Minttu kehuu ainakin Cake O’Clockia ristiäisleipimuksissa ja koristellut pikkuleivät mainitaan myös: http://mamigogo.indiedays.com/2019/01/15/cake-oclock/
VastaaPoistaLaitoin itseasiassa tonne sähköpostia jo eilen kun joku heitä kehui, mutta he eivät ehdi näitä toteuttaa. :( Vielä on hakusessa tekijä siis. Kiitos kuitenkin vinkkauksesta! :)
VastaaPoista