Hassua, miten ajattelin ennen vauvan syntymää, että vauvan vaatteilla ei ole niin suurta merkitystä, "kaikki käy, kunhan on vaatteet", "vauva kasvaa kuitenkin niin nopeasti niistä vaatteista ulos". Voi, kuinka väärässä olinkaan. Nyt äitinä huomaan, että vauvanvaatteilla on minulle isompi merkitys, kuin omilla vaatteillani ja mielelläni niihin panostan. Hän on kuitenkin näin pieni vain vähän aikaa.
Lilja pääsi yhteistyössä Lindexin Baby -malliston kanssa kokeilemaan heidän syysvaatteita. Meille Lindexin lastenosasto on tullut tutuksi tässä vuoden aikana, ja täytyy vielä erikseen mainita, että ensimmäinen hankinta, joka raskausaikana vauvalle tehtiin, oli Lindexin teddyhuppari ja söpöt raidalliset housut.
Meille vauvanvaatteiden valitsemisessa tärkeintä on niiden kauniin ulkonäön lisäksi hyvät materiaalit – ja tietysti se, että ne ovat käytännölliset! Pikkuvauva aikoina välttelimme pään yli vedettäviä yläosia, kun taas nykyään kietaisubodyt ovat menneen talven lumia. Lindexillä löytyy monesta bodysta niin kietaisu- kuin tavallinenkin versio.
Lindexin vauvanvaatteet valmistetaan luomusertifioidusta puuvilasta, joka on lapsen ihoa vasten mukavan tuntuista ja pysyy hyvänä pesu toisensa jälkeen. Hyvä ja kestävä materiaali siis kaiken kaikkiaan niin lapsen sekä äidin näkökulmasta.
Syksyn mallisto on mielestäni erityisen onnistunut ja sieltä löytyy nyt juurikin niitä meidän värimaailmaan sopivia sävyjä: ruskeaa, mustaa, harmaata ja luonnonvalkoista.
Itse ihastuin erityisesti kuvissa näkyvään ruskeaan helmineuletakkiin, joka on päässyt jo ihan meidän luottotuotteeksi. Se sopii lähes kaikkien Liljan vaatteiden kanssa käytettäväksi. Olimme lenkillä ystäväni kanssa viime viikolla ja toisella hänenkin pojista oli tämä sama neule päällä. Siinä Lilja ja Leo sitten samistelivat samanlaisissa Lindexin neuleissaan, so cute!
Lindexin hinnat ovat kuluttajalle edullisia, mutta heillä ei tingitä vastuullisuudesta. Näin syyskauden alussa, haluan mainita vielä heidän takeista ja haalareista, jotka ovat valmistettu kierrätysmateriaaleista. Niin siistiä!
Meidän Liljan syysvaatekaappi alkaa olemaan aika valmis. Vaatekaappiin on muuttanut muun muassa muutama neule, pipoja, takki ja haalari. Syksyn värimaailma on kovasti meidän mieleen, enkä malta odottaa, että kelit vähän viilenisivät ja syysvermeet saisi kaivaa oikein kunnolla käyttöön.
Mites muilla ollaan valmistauduttu syksyn tuloon?
Toi kommentti, että ei vaatteilla niin väliä pitää niin paikkaansa. Meillä jääny niiiin monta vaatetta käyttämättä, koska en saa mitään sopimaan keskenään.. Heh, onneksi kun ostaa isompaa ja nyt tietää mitä kannattaa hankkia, että saa vaatteet sopimaan yhteen. :) -Elisa
VastaaPoista