Staycation – helppo tapa olla lomalla

Kaupallisessa yhteistyössä Hotel Rantapuisto kanssa.

"Tulee sellainen olo, kun oltaisiin 70-luvun elokuvassa, jossa päähenkilöt on Alpeilla jossain hienossa retriitissä" totesi veljeni vaimo, kun kävellään Hotel Rantapuiston pitkiä käytäviä pitkin huoneisiimme. Kieltämättä tämä todellakin tulee mieleen. Matalan rakennuksen isoista ikkunoista näkyy metsää ja meri.


Hotellin päärakennus on valmistunut vuonna 1963 Suomen Yhdyspankin koulutuskeskukseksi ja selkeälinjainen arkkitehtuuri ja sisustus huokuu edelleen ihanalla tavalla sen aikakauden tunnelmaa. Rakennuksessa tuoksuu tuli, joka palaa ravintolan takassa ja rento tunnelma on taattu. Tämä hotelli on rehellisen kaunis, ei yritetä olla mitään mitä ei olla. Jäljellä on useita 60-luvun alkuperäisiä sisustuksen helmiä, kuten valaisimia ja Artekin huonekaluja, mutta ikkunoista näkee sen kauneimman taideteoksen: luonnon.

Hotelli sijaitsee Helsingissä Vuosaaressa, vain 30 minuutin automatkan päässä keskustasta. Tästä huolimatta ovien takaa avautuu täysin erilainen maailma, kuin mihin keskustassa asuessa on tottunut.


Huoneemme oli kauniisti sisustettu ja ikkunasta avautui näkymä merelle. Tunnelma oli rentouttava ja seesteinen. En ihmettele lainkaan, että Lilja nukkui ensimmäistä kertaa elämässään 12 tunnin yöunet.

Sängyt ja tyynyt olivat juuri meille sopivat – tämä ei todellakaan ole itsestäänselvyys hotelleissa! Usein törmään hotelleissa liian pehmeisiin sänkyihin. Lilja nukkui meidän vieressä matkasängyssä, jonka hotelli oli meidän huoneeseen järjestänyt.


Lauantai-iltana menimme koko porukka illalliselle hotellin ravintolaan – sinne mistä oli koko iltapäivän tullut ihania tuoksuja! Mukanamme tällä hotellivierailulla oli veljeni perhe. Neljä aikuista ja kaksi miniä istuimme ravintolan kulmapöytään, johon oli valmiiksi asetettu syöttötuolit ja piirustussetit näille meidän pienille. Ihana ele ravintolalta, vaikka meidän tytöt vähän liian pieniä niihin vielä olivat. Pienet kuitenkin tutkivat lehtiöitään ja kyniään mielenkiinnolla ja saivat niistä sitä kautta paljon iloa.

Alkupalaksi söimme hiillostettua graavisiikaa, piimää ja tilliä sekä saksanhirvipastramia, selleriä ja mustaherukkaa.

Pääruoaksi valitsimme kaikki klassisen pippuripihvin.

Jälkiruoaksi juustolajitelma, tummasuklaa mudcakea ja mustaherukkaa sekä uuniomenamoussea ja mantelia. Jälkimmäisin oli ehdottomasti oma lempparini!

Olin kuullut ystävältäni kehuja hotellin ravintolasta, joten odotukseni olivat korkealla. Ei tarvinnut pettyä ja illallisen jälkeen odotimme kaikki seuraavan päivän aamupalaa ja brunssia erittäin odottavaisin mielin.

Syömisen ja ulkoilun ohessa vietimme myös viikonloppuna paljon aikaa hotellin leikkihuoneessa, joka oli ihan täydellinen. Pienten lasten kanssa matkustaessa arvostaa sitä, että tällaisia huoneita on. Loistava tapa heille purkaa energiaa ja näin me vanhemmatkin saadaan hetkeksi kädet vapaaksi.


Seuraavana aamuna heräsimme hyvin levänneinä jatkamaan syömistä, sillä luvassa oli kuten sanottu sekä aamiainen että brunssi! Brunssi tarjoillaan sunnuntaisin klo 12-14 ja sen hinta on 27 euroa. Suosittelen tekemään pöytävarauksen, sillä brunssi on todella suosittu ja tuonakin sunnuntaina ravintola oli viimeistä pöytää vaille täynnä.


Ravintolan lisäksi tästä hotellista löytyy myös juhlakerros, joka on todella suosittu häille ja muille juhlille. Kurkattuani tilaa, ymmärrän suosion täysin!



Kiitos Hotel Rantapuiston henkilökunnalle ihanasta pienestä arjen irtiotosta ja kiitos, että sain ottaa perheeni mukaan. Yksi ihanimpia asioita vaikuttajan työssä on se, kun saa ottaa perheensä mukaan töihin.

Meille viikonloppu oli erittäin rentouttava. Kukapa olisi arvannut, että aikahyppy 60-luvulle olisi se,
mitä me tarvitsimme!

2 kommenttia:

  1. Moi! olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi koskien vauvavuoden hitti- ja hutiostoksia, tulevaisuuden haaveita,Liljan yksityisyyttä (nyt ja tulevaisuudessa) sekä suosikkimeikkejä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Voi kuule, luit ajatukseni! Mulla on postaus vauvavuoden hittiostoksista tuolla luonnoksista ja julkaisen sen vielä marraskuun puolella! :) Huteille voisin tehdä oman postauksen, kunhan kerään ajatuksiani niiden suhteen! Kiitos monipuolisista toiveista, yritän toteuttaa niitä parhaani mukaan. :)

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -