3 x KATSO NÄMÄ SARJAT

 Mä olen tänä syksynä katsonut montaa hyvää sarjaa, joista haluan ehdottomasti myös vinkata teille. Kaverini on varmaan jo ihan kyllästyneitä siihen, kun pakotan heidätkin katsomaan kaikki mun uudet löydöt, haha! 

Mulla oli pitkään aika, jolloin en millään löytänyt mitään mieleistä katsottavaa. Kaikki vanhat suosikkisarjani tuntuivat pinnallisilta ja en millään saanut niistä irti mitään, koska jo muutamassa minuutissa ajatukseni harhailivat muualle. Kaipasin jotain syvällisempää, jotain mihin uppoutua täysin.

Tässä siis viimeaikaiset löytöni, jotka ovat olleet mielestäni ihan loistavaa katsottavaa:


Kaikki synnit (Yle Areena, Elisa Viihde)

Murhien sarja ravistelee uskonnollista yhteisöä Pohjois-Pohjanmaalla.

Rikostutkija Lauri Räihä saa komennuksen lähteä selvittämään kotiseudullaan tapahtunutta murhien sarjaa. Työmatka tarjoaa Laurille tilaisuuden vältellä omia parisuhdeongelmia. Kotikylässään Lauri joutuu kuitenkin vastakkain vielä vaikeampien asioiden kanssa. Hän on jättänyt lestadiolaisyhteisön homoseksuaalisuutensa vuoksi eikä ole tavannut vanhempiaan vuosiin. Törmäys menneeseen on väistämätöntä. Laurin työpari on Sanna Tervo, elämästään ja vapaudestaan nauttiva keski-ikäinen, joka ei halua sitoutua muuhun kuin työhönsä. He jatkavat murhatutkimuksia, kunnes lopulta joutuvat ratkaisemaan, onko ihmisellä valta antaa kaikki synnit anteeksi. Sarjan ovat luoneet Merja Aakko ja Mika Ronkainen. Näyttelijät: Johannes Holopainen, Maria Sid, Matti Ristinen. Tuotanto MRP Matila Röhr Productions. Kaikki synnit sai tammikuussa 2019 Göteborgin elokuvajuhlien tv-draamakilpailussa Pohjoismaisen elokuva- ja tv-rahaston palkinnon parhaasta käsikirjoituksesta.

Toinen tuotantokausi tulee Elisa Viihde Autio -palveluun 22.10. Meillä ei tuota palvelua ole, mutta tämän vuoksi se on otettava! 


Rakasta mua (Viaplay, Yle Areena)


Miten eri sukupolvet käsittelevät rakkautta, surua ja suhteita? Tutustu ylilääkäri Claraan, joka tapailee, muttei ole löytänyt vielä sitä oikeaa, sekä rakastettuun pikkuveljeen Aroniin ja isään Steniin.

Tämä draamakomedia on samalla hauska, traaginen, ajatuksia herättävä – oikeastaan kaikkea, mitä itse tv-sarjalta haen. Suosittelen vahvasti, mikäli et ole vielä alkanut katsomaan tätä suosittua sarjaa! Tämänkin sarjan ensimmäinen tuotantokausi on nyt katsottavissa Yle Areenassa. 


Blank (Yle Areena)


19-vuotias Ella viettää välivuotta. Norjalainen sarja kertoo 19-vuotiaasta Ellasta, joka viettää Oslossa välivuotta bestiksensä Susannen ja poikakaverinsa Matsin kanssa.


Sarja muistuttaa minusta paljon parin vuoden takaista SKAM -sarjaa, joka oli myös hitti! 


Huomaan, että yhteistä kaikilla tämän hetken suosikkisarjoillani on, että ne kuuluvat Yle Areenan valikoimiin ja ovat pohjoismaalaisia. Netflix on siis vaihtunut Areenaan ja etsin jatkuvasti sieltä uutta katsottavaa. Onko teillä mitään sarjasuosituksia? 

3 kommenttia:

  1. The bold type!
    Tuli mieleen tosta et "kaikki aiemmat suosikit nykyään tuntuu liian pinnallisilta". Toi on tavallaan aivan hömppää, mut sit kuitenki todella hyvän mielen feministinen/tasa-arvoinen, ahmin kuukaudessa kaikki neljä kautta 🙈 ja löytyy areenasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tätä mä oon silmäilly siellä, kun oon selaillu Areenaa! Kiitos vinkistä, täytyy kattoa! :)

      Poista
  2. Kaikki synnit on tyrmäävän hyvä. Eikä vähitem siksi, että on murhia lukuunottamatta täyttä totta. Pikkutytöt ja isommatkin alaikäiset sekä nuoret naiset ovat vaarassa kys.uskonliikkeessä. Taitava käsikirjoitus, uskomattonan hienot näyttelijät. Huippuna Kreeta Salmisen sykähdyttävä osuus.

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -