Meidän kesä

 Tämä kesä on meille hyvin ainutlaatuinen, sillä mieheni on vanhempainvapaalla kolmen kuukauden ajan. Vuosi sitten keväällä ennen, kuin esikoisemme täytti kaksi vuotta, oli mieheni myös isyysvapaalla useamman viikon, mutta se aika meni minulta ihan ohi kärsiessäni pahoinvoinnista ja aivan järkyttävästä väsymyksestä koko alkuraskauden ajan. 

Kesän aikana minä teen yrittäjänä töitäni, mutta onneni on, että voin tehdä työtäni missä ja milloin vain. Täytyy kuitenkin myöntää, että koko muun perheen ollessa vapaalla, on välillä vaikea itse löytää motivaatiota istua koneen äärellä tai jatkuvasti puhelin kädessä – se muiden lomatunnelma tarttuu itsellenikin! Onneksi työ on kuitenkin todella mieluisaa, eihän tästä muuten tulisikaan mitään. Olen huomannut, että vauvan aikaisista aamuista on hyötyä, sillä olen kaikista tehokkaimmillani aamuisin. Yhteistyökumppanini varmasti välillä ihmettelevät, kun lauanataiaamuna klo 4.45 saattaa kilahtaa sähköpostiin vastaus – te varmaan olette jo tottuneita siihen, että vastaan usein teidänkin viesteihinne juuri siihen aikaan, haha! 


Heinäkuussa työt usein vähentyvät automaattisesti, mutta ajattelin myös pitää silloin ihan täyden lomaviikon. En muista olenko koskaan ollut kokonaista viikkoa pois somesta! Uskon, että se voisi tehdä hyvää meidän koko perheelle. 

Kesällä me aiotaan olla paljon mökillä. Ihailen sitä, miten Operaatio äiti -blogin Anette ja hänen miehensä ryhtyivät 150 päivän uintihaasteeseen vahvistaakseen parisuhdettansa – siitä inspiroituneena ehdotin miehelleni, että mekin tarvitaan joku kahdenkeskeinen juttu! Me ei nyt lähdetä uimaan tällä kertaa, mutta sovittiin, että meidän mökin remontista tulee meidän yhteinen juttu tänä kesänä – juttu, mitä vain me kaksi tehdään yhdessä. Toivottavasti saadaan pidettyä suunnitelmista kiinni ja saadaan meidän perheelle oma entistä ihanempi mökki aikaiseksi kesän aikana, tai ainakin projektia eteenpäin. 

Mökkeilyn lisäksi haluan tehdä lapsien kanssa ihan tavallisia kesäisiä asioita: käydä poimimassa mansikoita (tästä olen haaveillut jo ennen lapsia!), rannalla uimassa, käydä kotieläintiloilla katsomassa eläimiä ja ulkoilla eri paikoissa, kuten Seurasaaressa, Suomenlinnassa ja Lonnan saarella!. Kesän aikana monet koronarajoitukset alkavat hellittämään, mutta huomasin kesälistaani tehdessäni, että meidän kesäsuunnitelmat ovat rakentuneet aika paljon ulkoilun pariin joka tapauksessa. 


Tämän kesän kohokohtia ovat myös kuopuksemme ristiäiset, joita juhlitaan ensi kuussa sekä parhaan ystäväni polttarit, joita juhlitaan päivämäääränä (tai ehkä päivämäärinä?) X. 

Onnistuneen kesän resepti lapsiperheessä(kin) on kuitenkin se, että mennään kaikkien ehdoilla. Ei liikaa odotuksia vaan tehdään asioita, jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa. 

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -