Aww!

Eilen olin tosiaan aamusta asti liikenteessä niissä yhdissä tv-kuvauksissa. Kuvaukset pidettiin täysin maalla Lahden lähellä. Hassua miten 1,5h ajomatkan päässä Helsingistä on jotain niin erillaista. Kuvattiin maatiloilla ja toisella niistä sain olla heppojen keskellä. Tuli ihan ikävä hevosen selkään itselläni kun joskus nuorempana olen seitsemän vuotta ratsastanut.

Kuvauksien välillä juttelin sitten erään tytön kanssa joka oli minun kanssani saman ikäinen mutta hän asui poikaystävänsä kanssa varmaan parisataa neliöisessä talossa joka oli osa heidän maatilaansa. He opiskelivat kumpikin Forssan lähdellä maatalous ammattikorkeakoulussa ja viikonloppu duuni oli sitten siellä omalla tilalla huolehtia lehmistä. Ja he pitivät siitä, että 5.30 herätään joka aamu ja käydään lypsämässä lehmät! Oli todella mielenkiintoista puhua jonkun kanssa joka on saman ikäinen mutta elää silti niin erillaista elämää terveisin Lotta joka asuu vähän matkan päässä Helsingin ydinkeskustasta kaksiossa, opiskelee bisnestä ja myy kosmetiikkaa työkseen.

No illalla olin ihan väsynyt kun tulin kotiin ja ekana avasin tietokoneen. Ruudulle avautu heti Wordtiedosto:

No mähän menin tietysti katsomaan sinne keittiön pöydälle:

Mä rakastan saada viestejä hihi! Jätän niitä itsekin aina välillä, esimerkiksi eilen kun lähdin kuvauksiin aamulla niin jätin nukkuvalle poikaystävälle  vielä hyvät huomenet ja hyvät salitreeni toivotukset word-tiedostona. Pieniä asioita mistä toiselle tulee hyvä mieli. :)

Kävin tänään viemässä Oranssitorin kirpparille pöytään numero 144 aika paljon vaatteita. Aika kivojakin vaatteita, vaikka itsesanonkin! Joskus pitää vaan luopua monesta asiasta, että kaikki mahtuisi kaappeihin. Nyt jatkan koulutehtävän parissa! :) Ihanaa sunnuntai-iltaa!

6 kommenttia:

  1. Anna: ja veeet! :) Man blir så glad av såna små saker.

    VastaaPoista
  2. onpa pojan kirjottamaks hyvä käsiala! luulin eka et sä oisit kirjottanu, oli niin "tyttömäisen" näkösesti kirjotettu :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Joo Joonaksella on kyllä kieltämättä hyvä käsiala. :)

    VastaaPoista
  4. Täytyypä kipasta katsomassa oranssitorilla huomenna. Asutaan aika lähellä ja sieltä tekee toisinaan oikein hyviä löytöjä. ;) T. Heidi

    VastaaPoista
  5. Heidi: Toivottavasti löytyy minunkin pöydästä jotain kivaa! :)

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -