Vappu

Tuntuu oudolta, että kuukausi vaihtui jo toukokuuhun! Koko kevät on mennyt yhdessä hujauksessa ja tällä viikolla juhlittiin jo vappua. Itse olin päivän töissä ja lähdin illalla sitten ystäväni luokse istumaan iltaa ja sieltä sitten kiltisti suhteellisen aikaisin kotiin. Seuraavana aamuna lähdin sitten sitten kavereiden kanssa Kaivariin piknikille ja juuri kun päästiin paikalle niin alkoi kiva tihkusade. Siellä me sitten urheesti kuitenkin hengailtiin yli tunti ja okei, ei koko ajan satanu!


Aika hassua miten noi vappupallot on joka vuosi samat, minulla ei ole muutamaan vuoteen ollut palloa mutta menneisyydessä on ehtinyt olla ainakin tuo kukka, skumppapullo sekä I Love You-pallo.

Skumppapullopallon sain kun olin nuorempi ja olin todella korkeassa kuumeessa kotona ja isääni säälitti etten päässyt kavereideni kanssa juhlimaan joten hän toi töistä tullessaan kotiin tuollaisen skumppapallon. Aika kiva. :)


Vappupiknikkiä varten tytöt oli satsannut ihan älyttömästi ja meillä oli ihan huikea tarjonta ruokaa mukana. :D


Mä en oikein ole haalari-ihmisiä ja vaikka omistankin haalarit niin ne eivät montaa kertaa ole ollut jalassa. Hieman haikealta tuntui, että tämä oli luultavasti viimeinen opiskelijavappuni enkä silti laittanut haalareita mutta kun todellisuudessa mua hävettää vähän miltä tällaisen kohta valmistuvan haalarit näyttää. Ei, ne ei ole likaiset vaan juuri päinvastoin ja niissä on ehkä neljä merkkiä ommeltuna. Mä en oikein ole ollut aktiivinen noissa opiskelijatapahtumissa. :D

Mites teidän vappu meni? Vedittekö haalarit päälle?

2 kommenttia:

  1. Voi eei :D Haalarithan on just parhaat! Itsellä on ollut ne ehkä vähän liikaakin päällä ^_^


    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
  2. Lotta: Ne on kyllä ihan hyvät kun voi istua huoletta mihin vaan ja ne lämmittääkin. :D

    VastaaPoista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -