KUUMA

Meidän nurkille Punavuoreen on viime vuoden puolella avannut uusi kahvila josta monet kaverit ovat supisseet jo jonkin aikaa. Pitkään olen halunnut paikassa käydä mutta arkisin heidän ollessa auki ainoastaan minun työpäiväni ajan on se jäänyt. Lauantaina oltiin kuitenkin sovittu Joonaksen kanssa, että heti herättyämme mennään tänne nauttimaan aamiainen.

Kuuma on todella trendikäs ja Punavuoren tyylille hyvin uskollinen kahvila. Ihmiset ovat ihan selkeästi löytäneet paikan mutta silti ei tarvinnut pöytää jonottaa mutta annoksia taas joutui odottamaan hetken. Odotus kuitenkin palkittiin sillä aamiainen oli todella maukas!


Rakastan paikkoja jossa tarjoillaan aamupalaa koko päivän ajan. Esimerkiksi Strindberg ja Cafe Engel kuuluvat tästä syystä suosikkeihini. Tykkään myös siitä, että on aamiasmenu jolloin saat tietyllä summalla tietyt jutut eikä tarvitse poimia listalta erikseen ruokia sillä siitä tulee usein kallista. Kuudellatoista eurolla saat valita Kuumasta Avokado toastin tai kroisantin, jugurtin, smoothien tai chiapuuron, tuoremehun ja kahvin tai teen.

Tällä kertaa valitsin avokado toastin (YUMM!!), jugurtin, omenamehun ja vihreän teen. Seuraavalla kerralla aion ehdottomasti kokeilla heidän chiapuuroa sillä se näytti herkulliselta.


Välillä mua harmittaa se, että ei ole enää arkisin vapaapäiviä jolloin voisi esimerkiksi mennä kahvilaan syömään rauhassa aamupalaa. Hyvin nopeasti kuitenkin muistan miten ihanaa on, että on säännöllinen työrytmi joka on nimenomaan toimistoaikoihin. Täytyy kuitenkin myöntää, että esimerkiksi tänään olisi ihana vain istua rauhassa teemukin kanssa ikkunapöydässä ja seurata töihin meneviä ihmisiä!

Kuuma
Albertinkatu 6
00150 Helsinki

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -