Pipo, joka jäi mieleen

Onko teillä koskaan käynyt niin, että näette jonkin vaatteen tai asusteen muiden päällä ja kehitätte siitä itsellenne pakkomielteen? Entä niin, että sovitatte liikkeissä kyseistä tuotetta ja toteatte, että hitsi vie, tämähän ei sovi teille ollenkaan? Entä onko näiden lukuisten sovituskertojenkin jälkeen pakkomielle pysynyt? No minulle on käynyt näin.


Olin ihan täysin obsessoitunut Acne Studios Pansy -piposta. Aina kun sovitin sitä, näytin mielestäni aivan daijulta. Minulla on aika pieni pää ja iso pipo näytti jotenkin aivan valtavalta päässäni.

Silti en saanut pipoa päästäni, vaan olen useamman talven ihastellut sitä jokaisella vastaantulijalla. Tällä viikolla päätin antaa pipolle vielä viimeisen mahdollisuuden, ennen kuin sitten unohdan sen pysyvästi. Kuinkas siinä sitten kävikin niin, että yhtäkkiä pipo sopikin mielestäni minulle? Niin outoa! Myyjä kertoi, että pipon korkeus vaihtelee ihan piposta riippuen ja nytkin sovitin kahta eri väriä ja molemmat istuivat eri tavalla. Tumman harmaa lähti sitten mukaani, vaikka keltainenkin olisi ollut todella hurmaava. Olisin luultavasti kyllästynyt siihen todella nopeasti, joten harmaa oli turvallinen valinta.


Muistatteko kun teininä ei missään nimessä voinut laittaa pipoa päähän? Nyt pipot on ihan parasta ja kuljen pipo päässä mielelläni puolet vuodesta!

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -