tiistai 7. toukokuuta 2019

Milloin on aika siirtää vauva omaan huoneeseen? + Huoneen esittelyä!

*Postaus sisältää sponsoroituja tuotteita.

Olemme kevään mittaan pohtineet mieheni kanssa monta kertaa, että milloin olisi oikea aika siirtää Lilja omaan huoneeseensa nukkumaan. Lilja täyttää ihan pian puoli vuotta, joka useasti mielletään sopivaksi ajaksi siirtää lapsi omaan huoneeseen. Mieheni toiveesta yritettiin siirtää Liljaa jo pari kuukautta sitten, mutta eihän siitä mitään tullut. En ollut itsekään valmis nukkumaan eri huoneessa kuin Lilja, joten meille kaikille tuli tästä vain paha mieli. Milloin siis yrittää siirtoa uudestaan – siinäpä vasta kysymys! Ollaankin vitsailtu mieheni kanssa, että tyttäremme nukkuu varmaan meidän makuuhuoneessa vielä täysi-ikäisyyden saavutettuaan, haha.




Tällä hetkellä Liljan huone toimii lähinnä Liljan ja minun vaatteiden vaatehuoneena, mutta tarkoitus olisi siirtää minun vaatekaappini huoneesta pois, ennen kun Liljan muutto huoneeseen tapahtuu.

Tykkään pitää Liljan kauniita vaatteita esillä vaaterekissä. Myöskin käyttöä odottavat kengät pääsevät  esille vaaterekin alaosassa. En malta odottaa, että Liljan jalka kasvaa tarpeeksi isoksi hänen Dr. Martens -kenkiä varten!

Liljan huoneessa on myös Mini Deluxe -verkkokaupasta saatu ihastuttava Fayne Pouf -säkkituoli. Meidän säkkituoli on sävyssä Ecru ja vaaleanpunaisella tupsulla. Säkkituolin voi tilata myös ilman tupsua, mutta mielestäni se on täydellinen lisä tähän huonekaluun. Minulla oli lapsena vaaleanpunainen pupu-säkkituoli! Muistan, miten paljon siitä tykkäsin ja, miten sitä liikuteltiin aina huoneesta toiseen.

Mini Deluxe myy tyylikkäitä, ajattomia ja laadukkaita lastentarvikkeita ja sisusta. Kannattaa kurkata heidän valikoima, mikäli etsitte jotain uutta lastenhuoneeseen! Itse haaveilen tällä hetkellä vuodekatoksesta ja sisäliukumäestä Liljan huoneeseen. Mini Deluxe myy myös suosittuja tasapainolautoja, joita on paljon näkynyt Instagramissa ja Pinterestissä!




Minkä ikäisiä teidän lapset olivat kun siirsitte omaan huoneeseen nukkumaan? Entä, miten siirto sujui? 

3 kommenttia:

  1. Meillä kolmevuotias nukkuu omassa sängyssään meidän makuuhuoneessa. Olemme yrittäneet pariin otteeseen siirtää (n. 1 v ja 2,5v) mutta lopputulos on ollut se että ramppaamme hänen huoneessaan jatkuvalla syötöllä. Pahinta heräilyaikaa oli 1-2 vuotiaana (=hampaat) ja taas myöhemmin heräilyyn on vaikuttaneet sairastelut (ah, päiväkoti!). Joten mennään päivä kerrallaan, sen on tässä oppinut että mitään kehitystä ei voi kiirehtiä. Itsellä on jotenkin napanuora vielä niin tiukasti kiinni, että nukun itsekin paremmin kun lapsi on lähellä. Ja kun on mennyt läpi siitä JÄÄTÄVÄSTÄ väsymysmankelista kun herättiin vuoden ajan n. 10+ kertaa yössä niin ihan sama missä lapsi nukkuu, kunhan nukkuu :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin nukkuu varmaan vielä 18-vuotiaanakin meidän makuuhuoneessa ;) Ikää on nyt vähän yli 2 v. Kyllähän sitä voisi jo varmaan siirtää mutta en vaan oikein jaksaisi sitä huoneessa ravailua jos sellaista siis tulisi. Kokemuksesta olen oppinut että kaikki tapahtuu kyllä aikanaan eikä sitä voi oikein suunnitella. Lapsikin saattaa jossain vaiheessa alkaa haluta nukkua omassa huoneessa, luotan siihen ;)

    VastaaPoista
  3. Mä siirsin pojan omaan huoneeseen vähän ennenkuin täytti 1v. Pari kuukautta sen jälkeenkin sain aika tiuhaankin välillä rampata siellä, ennenkuin imetys loppui kokonaan.

    Nyt pääsiäisenä vasta vaihettiin pinnasängystä juniorsänkyyn ja siellä nukkuu kokoyön kiltisti. Aamulla 6 aikaan meinaa kipittää meidän viereen, välillä vien takaisin mutta välillä annan tulla viereenkin pötköttämään :)

    VastaaPoista