Vaikka kesä on ihanaa aikaa niin täytyy myöntää, että minua on aina vuodenajoista viehättänyt eniten syksy. Syksy on niin kaunis kaikkine väreineen. Yksi kauneimpia paikkoja syys-lokakuussa on ehdottomasti Ruttopuisto. Maa täynnä keltaisia ja oransseja vaahteranlehtiä, voiko olla mitään kauniimpaa?
Tänään pysähdyttiin kuvaamaan tuota kaunista puistoa kävellessä siitä läpi kun oltiin menossa syömään. Eilisestä asti oli kummallakin ollut hirveä craving Cholon burritoja ja tacoja kohtaan joten suunnattiin sinne heti ensimmäisenä herättyämme. Jos ette ole käyneet tuolla niin suosittelen todella lämpimästi! Aina yhtää hyvää, ihana henkilökunta ja hinta-laatusuhde todellakin kohtaa! Paikka löytyy osoitteesta Lönnrotinkatu 9, ihan Ruttopuiston kupeesta.
Mahat täytettyä mentiin käymään Hullareilla. Kenkäosastolla löysin muutamat ihanat kengät (tietysti normaalihintaiset) ja vaateosastolla katseeni kiinnittyi Versacen ihanaan keltaiseen takkiin, jossa oli vielä tummaaleopardikuosia alaosa. Oh my God, miten ihana se oli! Mallikappale maksoi 395€, joten tyydyin vain sovittamaan sitä ja mentiin sitten Herkkuun tekemään viikonlopun ruokaostokset. Olen ollut jo vuosia sitä mieltä, että Hullareissa parasta on edullinen liha ja munkit. Tänään syödään siis pihviä!
Nyt ruuan laittoon ja ilta menee elokuvia katsellessa ja Joonaksen seurasta nauttien ennen kun muru lähtee taas huomenna takaisin metsään. Ihanaa lauantai-iltaa teille kaikille! :)
Kuulostaa tosi rentouttavalta viikonlopulta:) Keltainen sopii sulle hyvin, käyttäisit enemmänkin keltaista!
VastaaPoistaPitäisi käyttää kyllä! Sopii usein tummahiuksisille. :)
PoistaUpea takki!
VastaaPoistariiri
Kumpi takki? Itse tykkään luonnollisesti kummastakin, mutta keltainen jäi ostamatta hintansa vuoksi! :(
PoistaIhan pakko kysyä, että Joonas on nyt pian ollu vuoden intissä tai sinne päin? Tulee viikonloppuisin kotiin, onko hän ikinä tuona aikana lähtenyt jätkien kanssa viettämään aikaan, ehkä kaljottelemaan? :D Koska kuulostaa ehkä huolestuttavalta, jos toinen ei ikinä nää ystäviään, kun kaikki lomat on vietettävä kanssasi kotona. Älä ota pahalla, kunhan kysyn. Koska oma aika ja kaverit on kuitenkin tärkeää.
VastaaPoistaKahdeksan kuukautta takana ja vielä kuukausi edessä! :) On toki, mä ite oon nimittäin jatkuvasti viikonloppuisin töissä joten mun kanssa ei edes voisi koko viikonloppua viettää. Meillä ei välttämättä ole käytettävä viikonloppuisin yhteiseen aikaan kuin yksi päivä tai ilta joten yritetään edes se viettää silloin yhdessä, joskus nähdään sillonkin kavereita mutta yhdessä. Toisin kuin monet parit jotka elävät inttiaikaa niin me käydään kummatkin viikonloppuisin töissä ja Joonas saattaa tulla vasta aamuyöstä töistä kun mä aamulla jo lähden. Kun aikaa on niin vähän niin mun mielestä on luonnollista, että toinen nimenomaan haluaa olla kotona sen ajan, eli vaikka Joonas kavereitaankin näkee niin minusta on todella typerää sanoa, että "lomat on vietettävä minun kanssani kotona" kun se sattuu olemaan usein ainoa asia mitä mies haluaa. :D
PoistaTuo keltainen-musta takki on niin upea!<3
VastaaPoistahttp://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/