5 facts


1. Meikkaan aina vain pienen puuteripeilin edessä. Makoilen myös aina sängyssä kun meikkaan, minusta on vaan epämukavaa seistä tai istua meikatessa ja jostain hassusta syystä en myöskään halua nähdä koko naamaani samalla kun meikkaan.

2. Luulin todella pitkään, että närästys on sellainen outo tunne (vähän niin kuin olisi vettä) nenässä ja olenkin usein sanonut, että "nyt närästää" vaikka todellisuudessa minä en tiedä miltä se tuntuu. Lähipiirini ja työkaverit tietääki nykyään mitä tarkoitan jos sanon, että närästää. :D



3. Mulla on look-a-like missimaailmassa, nimittäin Miss Russia 2012, kurkatkaa tästä. Poikaystäväni työkaveri oli bongannut tämän naisen pari vuotta sitten Miss Universum -kisasta ja pakko kyllä sanoa, että harvoin huomaan itse yhdennäköisyyttä kehenkään mutta tästä huomaan sen itsekin.

4. Minulle selvisi vasta teininä, että rusakko ei ole lintu. Minkä piikkiin tän voi laittaa, ruotsinkielisten biologian tuntien?

5. Uskon puolitosissani siihen, että minulla on jonkinlainen kuudes aisti. Minulle tulee nimittäin yhtäkkisiä tuntemuksia, että jotain on sattunut ja yleensä nämä pitävät paikkansa. Kerran esimerkiksi kerroin Joonakselle, että joku tuttumme on raskaana ja kyseessä oli siis tuttu jota ei oltu vuoteen nähty tai oltu yhteyksissä. Muutama kuukausi myöhemmin oltiin viettämässä iltaa kavereiden kanssa kun tämä tuttu kertoi, että ihan oikeesti oli raskaana. Joskus saattaa myös tulla yhtäkkiä tosi vahva tunne, että joku kaveri on eronnut ja sitten sekin on pitänyt paikkansa?! Ja nämä tunteet tulevat siis useimmiten ihmisistä joihin ei ole nykyään paljoa yhteyksiä joten en keksi mistä tulee päähäni. Creepy.


2 kommenttia:

  1. Mua nauratti toi rusakko, jos miettisi, että millainen lintu se sitten olisi ollut? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskea tietysti! ja saman näköinen ku Harakka. :D

      Poista

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -