Vapaa

Voi miten ihanalta tuntuukaan sanoa, että edessä on kaksi vapaapäivää. Kaksi vapaapäivää jotka ajottuvat vielä viikonlopulle, todellista harvinaista herkkua! Viikonloppuna on luvassa ravintolaan ja teatteriin menoa vanhempieni kanssa. Saatiin Joonaksen kanssa joululahjaksi vanhemmiltani liput Mamma Mia -musikaaliin ja Abbasta tykkäävänä olen todellakin odottanut tätä viikonloppua! :) Muuten aion nauttia vapaasta ja olla tekemättä mitään "pakollista" nyt kun siihen kerrankin on mahdollisuus. Maanantaina jatkuukin opinnäytetyöurakka joten nyt voi ottaa vielä iisisti!

Eilen tuntui myös vähän vapaapäivältä kun menin vasta kolmelta töihin ja vietin päivän kaverini kanssa jolla oli vapaapäivä. Toisen vapaapäiväfiiliksestä pystyy niin hyvin imemään itseensä energiaa ja sitä fiilistä, että melkein alkoi itsekin tuntua vapaalta. Käytiin Kauppahallissa Storyssä syömässä lounasta ja mun annos oli ainakin todella hyvä eli voin suositella paikkaa! Kauppahallin tunnelma on myös niin ihana, että voisin kävellä siellä ympäriinsä kauan ja toivoisin, että voisin joka päivä ostaa ruokani suoraan tuoreena tiskiltä tai ostaa viinini kauppahallin supersöpöstä Alkosta.


Lounaan jälkeen mentiin kuvaamaan asukuvia mutta niistä lisää sitten ihan omassa postauksessa! Kuvaussession jälkeen oltiin kummatkin aika jäässä joten kummallakin teki mieli teetä joten eikun Café Engeliä kohti. Teehetken jälkeen mun oli aika palata todellisuuteen ja suunnata kohti työpaikkaani. Kiitos Sini ihanastä päivästä!

1 kommentti:

- DESIGNED BY ECLAIR DESIGNS -